Jos olisit joutunut isovanhempiesi kasvattamaksi,

Jaa-a. Olin hoidossa isoäidilläni aina silloin tällöin. Ja kyllä hän mun kasvatukseen vaikutti.

Minulla oli mitä parhaimmat isovanhemmat. He eivät kasvattaneet minua kokonaan, mutta olivat paljon läsnä lapsuudessani. Esim. pappani oli ollut 12 vuotias, kun aloitti työt ja teki siellä työtä kohoten työhommissa viidenkymmenen vuoden ajan. Lisäksi hän opetti sen, että aina täytyy kehittä itseään ja ottaa vinkkejä uusista suuntauksista. Hän myös opetti sen, että " kerron mitä mieltä olen jos kysytään, muuten vain kannustan"

Mummoni taas opetti minulle mitä on tehdä työtä lapsesta ja sitten joutua jättämään se kaikki, lähteä sotaa karkuun. mutta mitä nuo juuret opettavat.

Ja kaikki isovanhempani opettivat , että suku ja perhe ovat tärkeitä, sekä myös opetella asioita eri aikaukausien mukaan.

Positiivisesti on vaikuttanut kaikki se aika jonka olen saanut viettää Isoäidin kanssa, isäni on alkoholisti ja äiti mielenterveys potilas, joten isoäiti oli yksi niistä harvoista turvallisista aikuisista elämässäni.

Olisin menettänyt kasvattajani ollessani 10v ikäinen. Sitä ennen olisin varmaan elänyt ihan mukavan lapsuuden ja oppinut arvostamaan koulunkäyntiä, työtä ja hyvää käytöstä.

Todennäköisesti olisi nyt parempi itseluottamus ja vähemmän läskiä.

Kuinka niin joutunut?

Ihan positiivisessa mielessä otsikoin. Jotain traagistahan olisi kai silloin tapahtunut.

Olisin ollut yksin 7-vuotiaasta.

No minä jouduin tai pääsin isovanhempien kasvatettavaksi suoraan synnytyslaitokselta. Vaikea kuvitella millaista omien vanhempieni kanssa kasvaessa olisi käynyt. Tuskin olisin kovin kauan selvinnyt hengissä.

Olen isoäitini kasvattama. Okei asuin isän ja äidin kanssa, mutta kasvatuksesta vastasi mummo. Ja mitä sain: valtavasti rakkautta, läsnäoloa, tarinoita rajantakaisesta Karjalasta, opetusta arkiaskareisiin. Mutta parasta oli se, että sain kokea olevani Tärkeä. Mummolla oli aikaa aina. Kuunnella, neuvoa, tukea. Ja kertoa, että kaikesta kyllä selviää. Että huominen tulee kyllä.

En olisi näin tasapainoinen, jos mummoa ei olisi ollut.

Tiedänpä perheen, jonka yksi lapsi asui isovanhemmillaan. Siksi, että halusi ja isovanhemmat halusivat. Mitään joutumista siinä ei ollut. Tänä päivänä lukuisat isovanhemmat toimivat lastenlasten sijaisvanhempina. Näissä tapauksissa on aina päästy eikä jouduttu tähän tilanteeseen.

Olisin asunut isossa asunnossa Helsingin keskustassa ja luultavasti saanut kaiken, mitä olisin halunnut. Isoäitini osoitti ”rakkauttaan” rahalla. Sellaista todella ihanaa ja läheistä suhdetta kuin äitini kanssa minulla ei siis olisi ollut.

Minä sain isovanhemmiltani rakkautta ja huomiota sekä hyväksyntää. Kotona oli tunnekylmää ja mitätöivää. Kiitos heille kaikesta ja turvasta.

Riippuu kumpi mummo oli kasvattanut, molemmat leskiä siinä vaiheessa kun synnyin.

Toisella oli 8v minua vanhempi täti kasvatettavana, karjaa ja maatila, varmaan olisin oppinut lypsämään ja raatamaan, leipomaan lauantaisin ja sen päälle siivoamaan, olisi pitänyt Olla.

Toinen olisi laittanut minut tarhaan heti tai olisin saanut mennä pitkin metsiä ja mäkiä itsekseni, illat olisi puhuttu vakavistakin asioista ja hassuteltu, yöllä olisin päässyt viereen, jos olisi pelottanut. Vähän olisin kuitenkin ollut heitteillä.