Kiina, Yhdysvallat ja Venäjä kehittävät kilvan rokotetta koronavirusta vastaan, ja vauhti on ennennäkemätön
”Kun Kiina oli julkistanut viruksen dna-ketjun, ajoimme sen tietokoneillemme ja rokotesuunnitelma oli valmis kolmessa tunnissa”, kertoo johtaja Kate Broderick San Diegossa Yhdysvalloissa toimivasta Inovio-laboratoriosta Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle.
Broderick pitää aivan mahdollisena, että rokote on käytössä vielä tämän vuoden aikana.
Kiinan viranomaiset rekisteröivät ensimmäisen ”mysteerivirukseen” kuolleen potilaan Wuhanissa joulukuun 8. päivänä. Kiinalaiset kokosivat saman tien kansainvälisen tutkimusryhmän, jossa lukuisten Kiinan yliopistojen ja tutkimuslaitosten asiantuntijoiden lisäksi olivat mukana muun muassa yhdysvaltalaiset ja australialaiset tutkijat.
Tutkijat julkaisivat ensimmäiset osat viruksen geneettisestä koodista 10. tammikuuta, vain hieman yli kuukausi taudin havaitsemisen jälkeen.
Kansainvälinen yhteistyö ja nopea toiminta ovat tarpeen, sillä lisääntyneen lentomatkailun ansiosta kulkutaudit leviävät entistä nopeammin sellaisillekin alueille, jotka aiemmin olivat pitkälti muusta maailmasta eristettyjä.
Kommentit (3)
Hienoa!
Pandemia pyörii muutaman kuukauden.
Vuoden päästä on tarjolla rokote.
Bonuksena mukana narkolepsia-arpa.
Luontaisemmin se virus oltaisiin torjuttu jos sitä ei oltaisi haudutettu alkuunkaankoon.
"GEENITUTKIMUKSEN ja tietotekniikan kehittyminen ovat auttaneet merkittävästi kulkutautien vastaisessa taistelussa"