6v hoitolapsi rikkoi tahallaan silmälasini, äitinsä ei suostu korvaamaan edes vakuutuksen omavastuu-osaa (150€)
Tilanne meni niin, että ruokailun jälkeen lapsi söi jälkiruuaksi jäätelöpuikon. Minulle on annettu selkeä ohje, että ainoastaan yksi puikko jälkiruokana. Alkoi kärttää toista ja kielsin. Sanoi, että sitten tallaa lasini rikki (olivat sivupöydällä) Sanoin ettei tuolla tavalla uhkailla ketään ja kurotin lasejani kohti. Ehti napata ne edestäni ja tallasi lasit rikki. Ei pyytänyt anteeksikaan vaan lällätti päälle. Onneksi oli sentään sisätossut jalassa ettei sattunut pahemmin.
Kerroin tapahtuneen lapsen äidille, kun hän tuli kotiin. Äidin kommentti oli "no olisit antanut sille toisen jäätelön, ei meillä ole tuollaiseen varaa"
Minusta se oli typerästi sanottu, sillä ensin oli todella tiukkana siitä, että vain yksi jäätelö jälkkäriksi.
Voinko vaatia korvausta jotain virallista kautta? En varmaankaan.
Kommentit (16)
No jos totta niin huh huh. Annat laskun vanhemmille. Onpa huonosti kasvatettu pentu.
Jos olet hoitaja, niin on sinun vastuullasi säilyttää lasejasi ja muita tavaroitasi niin, että alle kouluikäinen lapsi ei pääse rikkomaan niitä. Äidin vastuulla tämä olisi korkeintaan silloin, jos äiti olisi ollut paikalla ruokailussa.
No, vahingonkorvauskanne vetämään. Sitten makselee, kun pääsee työelämään. Kiva kesätienesteistä maksella hoitotädin laseja :D Jos eivät vanhemmat suostu maksamaan.
Ainakaan et hoida enää ikinä sitä kakaraa. Korvausta tuskin saat, vaikuttaa yhtä ääliöiltä sekä äiti että lapsi.
Missä ominaisuudessa olit hoitajana?
Jos olet ammatiltasi perhepäivähoitaja, olettaisin lapsen vakuutukseen kuuluvan jonkinmoisen korvausvastuun.
Jos teet keikkaa pimeänä, voit hankkia uudet lasit maksamatta jättämilläsi verorahoilla.
Lapsi on ollut sinun hoidossasi, on silloin sinun vastuullasi mitä lapsi tekee tai lapselle tapahtuu. Siksi olet ottanut itsellesi vakuutuksen.
Olisi aivan eri asia jos lapsi olisi ollut vanhempansa kanssa tilanteessa, silloin vanhempi on vastuussa lapsestaan.
Minusta lapsen vanhemmat ovat korvausvelvolliset, koska teko on tahallinen. Tahattomankin teon korvaisi vanhempien kotivakuutuksen vastuuvakuutus.
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen vanhemmat ovat korvausvelvolliset, koska teko on tahallinen. Tahattomankin teon korvaisi vanhempien kotivakuutuksen vastuuvakuutus.
Olennaista tässä on lapsen ikä. Jos lapsi olisi 10-vuotias, olisi täysin selvää, että lapsi tai hänen vanhempansa ovat korvausvelvollisia. Mutta alle kouluikäinen on hoitajansa vastuulla myös silloin, kun hän tekee tahallaan tyhmiä.
Hoitolapsi. Olet siis perhepäivähoitaja? Eiköhän tuo jossakin sopimuksessa ole määritelty mitä lasten aiheuttamia vahinkoja mitenkin korvataan. Jos olet kunnan palkkalistoilla, kysy sieltä.
Lähtökohtaisesti olettaisin, että lapsen päivähoitomaksu kattaa lapsen aiheuttamat vahingot. En ole koskaan kuullut kenenkään maksaneen kunnalle korvauksia jostain päiväkodissa rikotuista esineistä ja tämä on vastaava tapaus.
Jos minä olisin kasvattanut lapsestani tuollaisen hirviön, korvaisin ehdottomasti uudet lasit, en pelkästään omavastuuta vakuutuksesta. Mikä helvetti näitä nykyajan kersoja vaivaa 😤
Oliko tuo lapsi siis muuten vaan hoidossa vai onko teillä joku virallinen hoitosuhde, pph tai vastaava? Jos ensimmäinen, niin kyllä silloin vanhempien pitäisi korvata, mutta jos olet pph tai vastaava, silloin pitäisi kai olla joku vakuutus sinulla / kaupungilla.
Kyseisellä perslävellä ei olisi minun huusholliini asiaa ennen kuin lasit on korvattu.
Vierailija kirjoitti:
Oliko tuo lapsi siis muuten vaan hoidossa vai onko teillä joku virallinen hoitosuhde, pph tai vastaava? Jos ensimmäinen, niin kyllä silloin vanhempien pitäisi korvata, mutta jos olet pph tai vastaava, silloin pitäisi kai olla joku vakuutus sinulla / kaupungilla.
Ja vakuutuksen omavastuu menee sille vakuutuksen ottajalle, jos se olet sinä, niin sinulle.
Tuosta tulee ihana lapsi teini-ikäisenä. Onkohan vanhemmilla varaa maksella kullannupun sakkoja.