Kamalimmat joululahjat joita olette saaneet; kertokaa!
Me saatiin glögipullo. Ihmettelin miksi sydäntarra oli laitettu ihan omituiseen paikkaan.. Sitten hoksasin että se tarrahan oli parasta ennen päiväyksen kohdalla. Joo parasta ennen oli mennyt kahta vuotta ennen kuin saatiin toi pullo.
Niin, pitäisi olla kiitollinen jokaisesta saamastaan lahjasta....
Millaisia teillä?
Kommentit (23)
Yks äänekäs lasten lelu. Hitto että se huusi jo pukin säkissä ja vit tu sitä meteliä koko joulu!
Mä sain mun mieheltä alusvaatteet lahjaksi. Ihan väärää kokoa, varmaa neljä kokoo liian pienet. eikä ne mahtunut mulle kuin olkapäästä vähän auki. Nauruksi se lopulta meni.
Me saimme herkkukorin jossa oli juustoja ja hedelmiä. Juusto oli homeessa vaikka päiväystä oli jäljellä. Mää en jaksanut alkaa valittaan siitä juustosta meijeriin.
Kaljapullot mulle ja miehelle. Me ei juoda olutta ollenkaan. Antaja sanoi että viinin tilalle vaihtelua.
Härski vitsikirja. Niin hävyttömiä vitsejä siellä oli, että hävetti edes että sellainen kirja oli meillä ja hävetti viedä sitä edes kirpparille.
Omat sylikummit antoivat aina omien lapsiensa vanhoja leluja joululahjaksi. Eikä siinä sinänsä olisi ollut mitään vikaa, mutta lelut olivat poikkeuksitta jo valmiiksi rikki. Leluauton akselit esim. poikki ja korjattu tyyliin teipillä. Eihän se kestänyt mitään. Onneksi siskon kummi osti minullekin kivoja lahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Me saimme herkkukorin jossa oli juustoja ja hedelmiä. Juusto oli homeessa vaikka päiväystä oli jäljellä. Mää en jaksanut alkaa valittaan siitä juustosta meijeriin.
Antajat oli säilyttäneet sitä koria lämpimässä, niin kyllähän se juusto homehtuu.
Anopin lyömättömällä maulla ostamat koriste.esineet ja halpahalleista hankitut pyyhkeet, jotka olivat jo valmiiksi purkautumassa.
Ja ne saatesanat: "Tää ei ollut kallis!"
No ei olisi tarvinnut erikseen mainita.🙄
Minä sain aina anopilta rintaliivit kokoa 70A, vaikka minulla on D-kupin rinnat. Joka vuosi jaksoi ostaa liian pienet liivit, en ymmärrä, mitä iloa hän siitä sai. Annoin ne teini-ikäiselle siskollleni.
Odottelin että täältä löytyy kummipojalleni ostamani Joululahja. Ostimme pojalle hienot Adidaksen urheilushortsit ja urheilupaidan jotka olivat Messin nimikko kledjut- emme tienneet että kummipoika fanittaa Ronaldoa ja suorastaan inhoaa Messiä..
Vierailija kirjoitti:
Mä sain mun mieheltä alusvaatteet lahjaksi. Ihan väärää kokoa, varmaa neljä kokoo liian pienet. eikä ne mahtunut mulle kuin olkapäästä vähän auki. Nauruksi se lopulta meni.
LAIHDUTA
Se oli sen lahjan viesti.
Joka vuosi anopilta saatu lahja saatesanoilla "tiedän ettet pidä näistä, mutta.." ja sitten jo ennen vastaustani alkava mökötys. En tiedä mikä motiivi siinä on takana.
- Tarjotin
- Minikäsirasva (20 ml)
- Ranskankielinen kirja (en osaa ranskaa)
- Erään lumilautamerkin pipo
Sain lahjakortin, jota ei ollut maksettu, eikä ikinä maksettukaan.
Joululahja = paperinpala
Vierailija kirjoitti:
Sain lahjakortin, jota ei ollut maksettu, eikä ikinä maksettukaan.
Joululahja = paperinpala
Eikä!!!! Ihan järkkyä!
Vierailija kirjoitti:
Minä sain aina anopilta rintaliivit kokoa 70A, vaikka minulla on D-kupin rinnat. Joka vuosi jaksoi ostaa liian pienet liivit, en ymmärrä, mitä iloa hän siitä sai. Annoin ne teini-ikäiselle siskollleni.
Siis voi luoja!
Kaikin puolin ällöttävää ja nöyryyttävää.
Anoppi ostaa miniälle rintsikat?
Kai hän lahjoitti myös tamponeja ja kortsuja?
Joskus 90-luvun puolivälissä sain rasiallisen latvialaisia tai liettualaisia suklaakonvehteja. Tykkään kyllä suklaasta, mutta nämä olivat järkyttävän pahoja, kukaan ei pystynyt syömään edes yhtä.
Mä sain tupperwaren kipon myyjältä (ei ole enää). Piti samaan aikaan kirppistä tupperin tuotteilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sain mun mieheltä alusvaatteet lahjaksi. Ihan väärää kokoa, varmaa neljä kokoo liian pienet. eikä ne mahtunut mulle kuin olkapäästä vähän auki. Nauruksi se lopulta meni.
LAIHDUTA
Se oli sen lahjan viesti.
Tässä jälleen esimerkki miesälystä🙄
Rikkoontunut koriste-enkeli, jota oli itse liimattu pikaliimalla. Pikaliima vielä värjääntynyt keltaiseksi.