Lue keskustelun säännöt.
Onko ero ainoa vaihtoehto?
.
13.12.2019 |
Onko kokemuksia tilanteesta, jossa parisuhde on muuten hyvä ja tasapainoinen mutta tulevaisuuden suunnitelmat eivät kohtaa itselle tärkeiden asioiden osalta?
Onko ainoa vaihtoehto erota ja etsiä omia toiveita vastaava kumppani vai oletteko löytäneet jotain muita ratkaisuita tilanteeseen?
Ikää meillä on 26 ja 28 vuotta, parisuhdetta takana noin 3,5 vuotta.
Tällä hetkellä tilanne on se, että olemme pitäneet hieman välimatkaa toisiimme ja miettineet asioita itseksemme. Viikonloppuna olisi tarkoitus vielä kerran jutella asioista kunnolla ja toivottavasti tulla myös johonkin tulokseen tämän parisuhteen kanssa.
Arki rullaa tällä hetkellä ok, mutta molemmat tiedostavat että tulevaisuudessa haluamme eri asioita tai ainakin hyvin eri aikoihin.
Ensimmäisenä ongelmakohtana on asumiskuviot. Itse olen jo kauan halunnut muuttaa yhteen.
Meillä molemmilla on omat asunnot mutta ajatuksena on ollut että asuisimme minun asunnossa sen ollessa isompi ja miehen asunto menisi vuokralle. Asiasta on puhuttu moneen kertaan mutta mitään ei koskaan tapahdu. Miehen vastaus tähän on joskus, pian, sitten kun tilanne on oikea laittaa asunto vuokralle jne.
Yöt ja vapaa-ajan vietämme 95% minun luonani mutta jotenkin mies ei ole halukas luopumaan tuosta omasta asunnostaan. Itse koen asian niin että hän haluaa säilyttää asuntonsa jonakin "pakopaikkana" tai vastaavana ja tämän vuoksi kahden asunnon käytäntö ahdistaa minua.
Seuraavana aiheena keskusteluissa nousee esiin lasten hankinta ja sen ajankohtaisuus.
Aiheesta on puhuttu paljon ja mies kyllä haluaa lapsia - mutta sitten joskus.
Ei osaa sanoa onko se vuosi vai kolme mutta minua tuo tietämättömyys ja epäily arveluttaa.
Itsellä alkaisi vähitellen olemaan kovakin halu perustaa perhettä ja pelottaa odotella vuosia, jos toinen jostain syystä perääntyykin sitten useamman vuoden päästä ajatuksesta.
Viimeisenä ja ehkä suurimpana ongelmana meillä on kihlat ja avioliitto.
Mies on minulle myöntänytkin että tällä hetkellä avioliitto ajatuksenakin on hänelle myrkkyä.
Jälleen kerran vastaus on että ehkä sitten joskus kun on asunto ja lapset niin se avioliitto tulee luonnollisesti siihen perään.
Itse olen kuitenkin silllä tavalla perinteinen, että avioliitto (ja kihlaus) on tärkeä asia, josta en toiveena halua luopua.
Mikään kiire minulla ei avioon ole, toki kihloihin voisin mennä vaikka heti, mutta minua kiusaa ajatus siitä että kyseinen ihminen ei halua naimisiin, välttämättä ikinä.
Olemme puhuneet paljon asioista ja vähitellen molempien halut ja toiveet ovat tarkentuneet.
Tuntuu järjenvastaiselta erota miehestä, joka on äärettömän rakas ja hyvä mies.
Kohtelee minua hyvin, on luotettava ja avulias kumppani.
Kuitenkin tilanne raastaa molempia ja aiheuttaa surua parisuhteen arkeen.
Kaipaisin lähinnä mielipiteitä tai kokemuksia tilanteeseen liittyen.
Ja mikäli ero on ainoa oikea ratkaisu, myös tsemppiä uskaltaa erota.
Kommentit (8)
Meidän tilanne oli helpompi, kun kumpikaan ei halunnut naimisiin, eikä lapsia. Kun muutettiin yhteen laitettiin molempien asunnot vuokralle ja ostettiin yhteinen niin, että minun osuus oli 70% ja miehen 30%. Tämä siksi, että halusin turvata oman selustan eron varalle, että olisi varaa lunastaa miehen osuus ja säilyttää se irrallisuus miehestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta vaikuttaa siltä, ettet ole oikea sille miehelle. Kyllä se yleisesti tiedetään, että kun mies löytää sen jonka kanssa haluaa sitoutua ja ihan puhtaasti rakkaudesta, niin silloin se tapahtuu ilman keskusteluja ja aikarajoja. Juuri tuo sitten joskus-ajattelumalli kertoo, että nykyinen tilanne on miehelle passeli, on joku mutta jos joku parempi osuu kohdalle niin on helppo laittaa suhde kasaan.
Olen pahoillani, mutta ainoa järkevä ratkaisu sinun kannaltasi on laittaa suhde poikki. Olet sen ikäinen, että nyt kannattaa löytää se joku, jonka kanssa oikeasti perustaa perhe lähitulevaisuudessa. Vanhempana kaikki on paljon vaikeampaa.
Ei tämä sinua lohduta, mutta olen itse samassa tilanteessa. Olen jo vanhempi, muuttanut miehen takia ulkomaille eikä minulla ole mitään varmuutta, haluaako mies minun kanssani perhettä. Tällä hetkellä asumme vielä erikseen, näemme pari kertaa viikossa ja mies puhuu yhteenmuutosta "sitten joskus kun aika on sopiva ja ollaan oltu yhdessä tarpeeksi kauan". Mikä on se tarpeeksi kauan, ja tapahtuuko se oikeasti joskus vai tuhlaanko viimeiset parhaat lapsentekovuoteni mieheen, joka ei pidä minua muuna kuin kivana lisänä arjessa?
Tsemppiä sinne.
Periaatteen ihmisenä eroaisin. Moni käytännönihminen varmaan jatkaisi entiseen malliin.
En koskaan jatkaisi suhdetta sitten joskus ihmisen kanssa. Isoissa asioissa sen linjan on vaan oltava sama heti alusta.
Vierailija kirjoitti:
En koskaan jatkaisi suhdetta sitten joskus ihmisen kanssa. Isoissa asioissa sen linjan on vaan oltava sama heti alusta.
- asuminen
- raha
- lapset
- avioliitto
- työhön käytetty aika
- tapa viettää joulua ja syntymäpäiviä
- tapa viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa
- omat harrastukset
- ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä se, että yrität vaatia miestä muuttamaan SINUN luoksesi, on väärin. Jos yhteisen kodin hankitte, se täytyy olla sellainen, että mieskin on saanut päättää millaiseen asuntoon haluaa muuttaa kanssasi. Kyllä sinkun pitää tehdä kompromisseja, eikä vain yrittää vaatia mieheltä kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä se, että yrität vaatia miestä muuttamaan SINUN luoksesi, on väärin. Jos yhteisen kodin hankitte, se täytyy olla sellainen, että mieskin on saanut päättää millaiseen asuntoon haluaa muuttaa kanssasi. Kyllä sinkun pitää tehdä kompromisseja, eikä vain yrittää vaatia mieheltä kaikkea.
Ei sinkun, vaan sinunkin=)
Ensin otan kantaa asumiseen. Ette voi muuttaa yhteen sinun luoksesi, asuntoon, jonka olet valinnut ja laittanut yksin. En naisena suostuisi muuttamaan miehelle. Yhteinen asunto pitäisi etsiä jos yhteenmuutto kiinnostaisi miestä.
Mitä muita... Lapsiasia. No yhteenmuutto tai molempia tyydyttävä asumisjärjestely ensin. Ei varmaan kukaan mies koskaan ole halunnut lapsia tuossa tilanteessa ellei ole saamarin epätoivoinen.
Kosinnasta niin ajattelette siitä eri tavoin. Olet miestä romanttisempi. Meillä on toisinpäin ja mies kosi reilu 6 kk tapaamisesta ja naimisissa ollaan. Olen kuitenkin meinannut jättää sen sian monta kertaa. Avioliitossa on oikeusturvaan liittyvät plussat ja rakkauden tunnustus on kiva. Se ei kuitenkaan ole asia, jota sitoutuminen edellyttää.
Jos ajattelette kaikesta perustavanlaatuisesti eri tavoin, ettekä voi ymmärtää ja arvostaa toistenne ajatuksia niin lapsi tuohon ei ole edes hyvä ajatus.
Lähtisin siitä, että pohditte molempia miellyttävän asuinjärjestelyn ilman kummankaan pakkoa ja painostusta. Jos ette löydä siihen ratkaisua niin suhteessa ei ole ainesta mihinkään vakavampaan. Jos ratkaisu löytyy niin mietitte lisää hää- ja lapsiasiaa.