Etälääkärin kirjoittama sairaslomatodistus, hyväksyykö
työnantaja. Olen käyttänyt etälääkärin palvelua muutaman kerran ja saanut sieltä myös sairauslomaa tarvittaessa. En usko että oma työnantajani hyväksyisi etänä annettua saikkua, mutta miksipä ei hyväksyisi.
Etäpalvelut lisääntyvät myös terveysalalla.
Palvelu on mielestäni kätevä esim. nyt flunssakaudella. Keskustelet videopiheluna lääkärin kanssa ja hän tekee tilanteesta lääketieteellisen arvion. Kuumeessa voit maata kotisohvalla, eikä tarvitse lähteämihinkään jonottelemaan. On myös ekologinen vaihtoehto ja logistisesti helppoa. Sekä myös halvempaa asiakkaalle.
Onko muilla kokemuksia, hyviä taikka huonoja.
Kommentit (9)
Minä keskustelin vain chatissä ja sain sairaslomatodistuksen ja kyllä esimies sen hyväksyi vaikka lääkäri oli toiselta puolelta suomea.
Kerran jalkapalloon mm-kisojen aikaan työpaikalle lähetettiin saikkutodistis joka oli kirjoitettu sieltä kisapaikalta, ulkomaan kielellä. Pari meidän baarimikkoa halusi nähdä matsit. Ei hyväksytty ja potkut tuli luvattomasta poissaolosta.
Joillakin työnantajilla on sopimus työterveyshuollon kanssa, että käyttävät etälääkärinpalveluja ja hyväksyvät myös sairauslomatodistukset. Etälääkärin kanssa voi hoitaa mm. flunssat, ripulit, ihottumat, silmätulehdukset jne.
En usko, että saikkutodistuksessa lukee että se on kirjoitettu etänä. Jos asiaan ei liity mitään ihmeellistä, tuskin kukaan jaksaa kovin ahkerasti tuijotella, kuka sen on kirjoittanut ja missä. Lähinnä sitten jos samalla henkilöllä on tosi paljon poissaoloja, voidaan syynätä tarkemmin.
Kyllä ainakin omassa saikkutodistuksessa lukee "etälääkäri" lääkärin tietojen kohdalla. Näkyy ihan selväati
Oma työnantajani hyväksyy, kun on käytetty työterveyshuollon etälääkäriä.
Sinänsä etälääkärin kirjoittama todistus kelpaa ihan yhtä hyvin kuin muunkin. Kun siis kyseessä on suomalainen ihan oikea lääkäri eikä kyseessä ole etäsaikkutodistus jostain ulkomaanreissulta satunnaiselta puoskarilta.
Mutta osalla työnantajista voi olla sääntö, että yleisesti hyväksytään vain oman työterveysaseman sairaslomatodistukset, ellei ole erityistä syytä käyttää muuta lääkäriä. Eli on mahdollista että jos on tällainen sääntö, pomo vaatii käymään siellä omalla työterveysasemalla vielä. Tosin jos henkilöllä ei yleensä ole paljoa poissaoloja eikä muuten epäluottamusta häntä kohtaan, niin kyllä meidän firmassa ainakin hyväksyttäisiin etätodistus muultakin lääkäriltä, vaikka pomoilla olisi oikeus vaatia käymään Mehiläisessä jossa on firman omat työterveyspalvelut.
Luin otsikon Eläinlääkärin kirjoittama sairauslomatodistus...
Ei hyväksy, pitää olla todistus jossa on lääkärin allekirjoitus.