Lue keskustelun säännöt.
Aikuiset tyttäreni vaativat minulta liikaa
06.12.2019 |
Yksinhuoltajana olen kasvattanut lapset yksin. Olen ruokkinut, pessyt vaatteet, auttanut läksyissä, maksanut lukiokirjat ja kuunnellut huolet ja murheet. Olen pitänyt kahdesta lapsestani hyvää huolta, ja omasta mielestäni olen tehnyt hyvää työtä.
Toinenkin tyttö muutti pois muutama vuosi sitten. Nyt kummatkin lapset elävät avoliitossa ja ovat suhteellisen tasapainoisia ja onnellisia. Minun taakkani ei kuitenkaan kasvattajana koskaan pienentynyt, vaan tuntuu, että minulta vaaditaan yhä enemmän ja enemmän. Kumpikin lapsi soittaa minulle päivittäin, ja alan olla aika väsynyt.
Nuorempikin lapsi aloitti yliopisto-opintonsa tänä syksynä, ja heidän opintonsa työllistävät minua, vaikka olen itse vielä työelämässä. Tänään halusin asettua sohvaan katsomaan rennon rauhallisesti Linnan juhlia, mutta juuri äsken vanhempi lapsi soitti (toista kertaa tänään) ja vauhkosi lähestyvästä deadlinesta, ja stressaannuin.
Onko täällä muita aikuisten lasten äitejä, joille lapset yhä ovat työtä?
Milloin äidillä on lupa ja vapaus olla individuaali?
Kommentit (9)
Ihanaa että lapsesi haluavat jakaa elämäänsä kanssasi edelleen. Minulla on vanhempieni kanssa erittäin läheiset välit, mutta puhumme suoraan. Jos ei jaksa jutella niin sanotaan, eikä siitä loukkaannuta. Ihania tulevia vuosia teille <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miten ne tytärten opiskelut työllistävät sinua?
Lopeta nyt edes joutavasta stressaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Olet onnistunut kasvattamaan ilmeisesti muuten hyvin, mutta itsenäsitymisen opettelu on jäänyt vaiheeseen. Nyt on jo korkea aika kertoa se heille ja katkaista napanuora. Mutta ei kannata tietenkään tehdä sitä mitenkään rumasti ja vaativasti. Keskustelemalla siitä selviätte. Oletko ikinä puhunut mistään tunteistasi heille nyt, kun ovat aikuisia?
Mä puolestani suren itsekseni, kun eivät soittele kuin hädässä, eli ei juuri koskaan. Viestejä tulee harvakseltaan, mä taas toivoisin kuulevani useammin.
Minulla ei kuitenkaan oman vointinikin kustannuksella ole sydäntä puhua asiasta. Miten edes aloittaa sellainen keskustelu? En tiedä onko minusta siihen.
Napanuora olisi kuitenkin katkaistava. Alan todella väsyä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis miten ne tytärten opiskelut työllistävät sinua?
Lopeta nyt edes joutavasta stressaaminen.
Saattavat pyytää ihan konkreettisesti apua tehtävissään, ja se käy työstä. Lasten ollessa lapsia teimme läksyjä ja luimme kokeisiin yhdessä, joten äidin mielipiteen pyytäminen lienee jäänne siitä.
Ap
Jos olet asettunut sohvalle ja haluat olla rauhassa, niin älä vastaa puhelimeen! Aina ei tarvitse olla tavoitettavissa. Rajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko mahdollista, että olet itse yksinhuoltajana tottunut liikaa tekemään kaiken lastesi puolesta? Oletko kenties unohtanut oman itsesi kokonaan ja omistanut aina koko elämäsi lapsillesi? Onko sinulla ollut ikinä omia harrastuksia tai kavereita? Monesti kyse on vähän kummankin puoleisesta riippuvuudesta, jolloin lapset eivät edes saa mahdollisuutta normaaliin itsenäistymiseen. Oletko suojellut heitä jopa liikaa, jolloin heille ei ole kasvanut tervettä itsetuntoa ja varmuutta, että pärjään itsenäisesti. Ilmeisesti lapsesi ovat noin parikymppisiä? He ovat aika nuoria vielä, ja uskoisin, että yhteydenpito kyllä vähenee ajan kanssa. Ehkä on parempi antaa tilanteen mennä itsestään kuin paukauttaa suoraan, että soittelun on nyt loputtava. Se olisi varmasti aika kova paikka, jos he ovat tottuneet aina olemaan "äitiriippuvaisia".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten ne tytärten opiskelut työllistävät sinua?
Lopeta nyt edes joutavasta stressaaminen.
Saattavat pyytää ihan konkreettisesti apua tehtävissään, ja se käy työstä. Lasten ollessa lapsia teimme läksyjä ja luimme kokeisiin yhdessä, joten äidin mielipiteen pyytäminen lienee jäänne siitä.
Ap
Opiskeleeko ne alaa josta ymmärrät jotain? Jos ei, niin ilmoita ettet osaa näissä auttaa. Jos kyllä, niin tietosi ovat vanhentuneet, et voi auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten ne tytärten opiskelut työllistävät sinua?
Lopeta nyt edes joutavasta stressaaminen.
Saattavat pyytää ihan konkreettisesti apua tehtävissään, ja se käy työstä. Lasten ollessa lapsia teimme läksyjä ja luimme kokeisiin yhdessä, joten äidin mielipiteen pyytäminen lienee jäänne siitä.
Ap
Eli olet itse aina siloitellut heidän tiensä ja muodostanut riippuvuussuhteen ja nyt sitten ihmettelet, kun he eivät itsenäisty normaalisti.
Tuo tilanne ei ratkea ennen kuin itse ymmärrät, mistä oma käytöksesi johtuu. Miksi olet niin riippuvainen lapsistasi? Minkä takia olet halunnut siloitella heidän tiensä? Minkälaisesta perheestä olet itse? Minkälainen lasten isä on? Miksi otat lasten opiskeluhuolet niin raskaasti, että et kestä kuulla niistä yhtään? Stressaatko yleensäkin asioista?
Olet onnistunut kasvattamaan ilmeisesti muuten hyvin, mutta itsenäsitymisen opettelu on jäänyt vaiheeseen. Nyt on jo korkea aika kertoa se heille ja katkaista napanuora. Mutta ei kannata tietenkään tehdä sitä mitenkään rumasti ja vaativasti. Keskustelemalla siitä selviätte. Oletko ikinä puhunut mistään tunteistasi heille nyt, kun ovat aikuisia?
Mä puolestani suren itsekseni, kun eivät soittele kuin hädässä, eli ei juuri koskaan. Viestejä tulee harvakseltaan, mä taas toivoisin kuulevani useammin.