Kannattaa aina tehdä/toimia PÄINVASTOIN kuin mikä on muotia ja mitä suuri massa tekee.
Olen menestynyt erittäin hyvin mm työelämässä, taloudellisissa asioissa ja ihmissuhteiden osalta tekemällä päinvastoin kuin mitä muut. Muilla tarkoitan suurta massaa, ”laumaa”. Ja en siis ole mikään uniikki lumihiutale, tiedän että on muitakin jotka toimii samoin.
Yleensä vallalla oleva massailmiö johtaa monesti massan tyytymättömyyteen (ei heti mutta myöhemmin), kun ehkä liikaa meni muodin ja mielipiteen mukana päätöstä tehdessä.
Olen valinnut juuri ”päinvastaisia” koulutusta/työtä/uraa ja olen itse asiassa melko helposti edennyt johtotehtäviin. Sama kiskee sijoittamista, asunnon hankintaa jne.
Juuri nyt esim olen tietoisesti tehnyt muutaman lapsen kun lapsettomuus on muotia.
Ei ole tarkoitus nyt päteä vaan lähinnä esittää huomio tai havainto. Toimimalla toisin kuin muut toimii tai mitä yleisen muodin mukaan odotetaan, saattaa saadakin jotain etua ja hyötyä arvaamattomilla tavoilla.
Kommentit (7)
Kyllä, näin on. Mutta toimimalla päinvastoin saa arvostelua ja paheksuntaa ja kaikki ei sitä kestä.
Juuri tämä ”olen lapseton koska ilmastonmuutos” kääntyy vielä päätöksentekijää vastaan. 20-30v päästä huomaakin että maailma ei tuhoutunutkaan ja lapset olisi olleet ihana asia.
Mä teen niinkuin tykkään, oli muotia tai ei.
Molemmat toimintatavat ovat yhtä järjettömiä. Kannattaa miettiä jokaisesta valinnasta erikseen, mikä sen merkitys on itselle ja maailmalle. Esim. "muutaman lapsen" tekeminen vain siksi, että saa olla vastarannankiiski, on typerää ja itsekästä. Aloitatko samalla periaatteella myös tupakoinnin tai jätät turvavyön käyttämättä? Omilla aivoilla ajattelu kannattaa aina, muodin lammasmainen seuraaminen tai periaatteesta kaiken vastustaminen ei.
Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei tajunnut pointtia ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä teen niinkuin tykkään, oli muotia tai ei.
oinhan se usein on. Itse olen toiminut vastoin yleisiä normeja, mutta se on täysin sisäsyntyistä, en hakemalla hae sitä modus operandia. Olen vain niin rakentunut että luontainen toimintatapani on 95 % valtavirran vastainen. Sattumaako, en tiedä.