Rintasyöpäpotilaan tarina

Niina oli eräänä arkisena iltana saunassa ja sen jälkeen suihkussa, Takana oli pitkä syyskausi eduskunnassa ja nyt vihdoinkin alkoi ansaittu joululoma! Suihkussa Niina kuitenkin huomasi jotakin poikkeavaa. Hänellä tuntui olevan pieni, herneen kokoinen ja hieman kipeä ja kova pahkura rinnassa. Niina säikähti pahoin ja huusi:"Pauli, APUA! Tule heti tänne!" Niinan aviomies Pauli juoksi kiireesti katsomaan, mikä vaimolla on hätänä. Niina näytti rintaansa ja itki:"Onko minulla syöpä!? APUA!" ja oli aivan hädissään. Niina tiesi, mitä on rintasyöpä, koska niin hänen äitinsä kuin myös rintasyöpäpotilaita sairaalassa hoitanut tätinsä olivat kumpikin kuolleet rintasyöpään noin 50-60-vuotiaina. Ja aina se oli pahkurasta alkanut. Niina tiesi myös sen, että Downin syndroomaa sairastavalle on rintasyöpä erittäin harvinainen, mutta silti kuitenkin mahdollinen. Nina itki ja valitti ahdistuneena että nyt se on sitten menoa ja nyt jää eduskuntaurakin pois! Mutta Pauli rauhoitti Niinaa sanoen, että rintasyöpä voidaan nykyään hoitaa tehokkaasti ja moni on siitä selvinnyt. Mutta Niina itki, parkui ja valitti. Kun Niina tuli saunasta, niin hän kutsui myös Samuelin paikalle. Samuel oli kasvanut 16-vuotiaaksi, pitkäksi finninaamaiseksi teinipojaksi. Samuel kävi lukiota Helsingissä ja lukio jota hän kävi, oli luonnontieteisiin ja matematiikkaan painottunut lukio. Kun Samuel tuli paikalle, Niina ja Pauli sanoivat, että nyt taitaa olla äidillä rintasyöpä. Mutta varmaa diagnoosia ei ole vielä saatu. Niina meni mammografiaan ja myös koepala rinnasta otettiin kiireellisesti seuraavana päivänä. Ja samana iltapäivänä soitettiin, että Niinan on oltava sairaalassa kello 16 mennessä. Niina pakkasi tärkeitä tavaroitaan mukaan ja Pauli vei järkyttyneen Niinan autolla sairaalaan. Niina itki koko matkan ajan. Mukana kyydissä oli myös Samuel, joka oli hänkin järkyttynyt äitinsä syövän takia.







Pauli talutti itkevän vaimonsa kädestä osastolle ja Samuel piti kiinni Niinan toisesta kädestä. ystävällinen hoitaja otti Niinan vastaan ja talutti Niinan kädeestä huoneeseensa ja sanoi, että älä pelkää, Niina. Myös Pauli ja Samuel tulivat mukaan. Pauli halasi Niinaa ja myös Samuel halasi. Pauli sanoi, koeta pärjätä. Ja Samuel sanoi, että "Jaksamisia, mutsi. Pidän peukkuja että selviät". Niina sai sairaalan vaatteet päällensä ja Niina oli jo vähän rauhoittunut. Hoitaja auttoi Niinaa pukemaan vaatteet päälleen. Huone oli mukava, viihtyisä, kahden hengen huone, johon oli samana päivänä otettu eräs henkilö, joka siirrettiin sitten pois, koska ylilääkäri ei ollut halunnut hoitaa kyseistä potilasta potilaan epämiellyttävän käytöksen vuoksi. Hän myös tiesi, että Niina on tulossa hoitoon ja antoi osastopaikan Niinalle, koska tykkäsi Niinasta enemmän kuin siitä toisesta potilaasta. Noin ei saisi tehdä, mutta ylilääkäri teki noin, ihan ymmärtämättömyyttään. Hän ei tiennyt mitä teki, eikä hän tiennyt, ettei se toine potilas voi sille mitään ettei kykene tulemaan muitten ihmisten kanssa toimeen yhtä hyvin kuin Niina. Hoitaja sanoi Niinalle:"Ylilääkäri tulee pian sinua katsomaan". Ja ylilääkäri tuli ja kysyi, että "Kuinkas täällä jakselet?" Niina sanoi: "Hyvin, mutta itkettää.". Ja itki. Ylilääkäri tutki Niinan ja jäi hetkeksi vielä Niinan kanssa juttelemaan. Ylilääkärin työaika oli lopussa, mutta mitään kiirettä ei ollut. Kaikki muu sai jäädä sivuun, nyt oli tärkeintä Niina. Ylilääkäri jutteli Niinan kanssa ja sitten Niina alkoi nukkua sängyllä ja ylilääkäri sanoi lempeästi: "No niin, nukuhan nyt" ja peitteli Niinan unille. ja lähti sitten kotiinsa.









Niinan piti olla syömättä ja juomatta yön yli ja leikkaus suoritettiin aamulla ja Niina vietiin leikkaussaliin. Niina asettui leikkauspöydälle makaamaan ja laitettiin nukahtamislääke ja Niina nukahti. Syöpä leikattiin Niinalta ja todettiin sitten, että syöpä onkin levinnyt. Se oli levinnyt joka puolelle kehoa. Niina sai jäädä sairaalaan ja asiasta soitettiin Paulille ja kerrottiin, että Niinan syöpä on levinnyt ja Niina saa jäädä nyt sairaalaan pitemmäksikin aikaa ja sitä yritetään hoitaa sytostaattihoidoilla ja sädehoidoilla ja yritetään leikata sitä myös muualtakin pois. Edustajatovereille eduskunnassa kerrottiin Niinan tilanteesta ja eduskuntaryhmä kävi Niinaa sairaalassa katsomassa. Myös muiden eduskuntaryhmien poliitikkoja kävi katsomassa Niinaa. Niinaa kävi myös läheiset usein katsomassa.







Niina joutui käymään rankoissa sädehoidoissa ja sytostaattihoidoissa ja Niinaa leikattiin monta kertaa mahasta, selästä, myös aivoleikkaus tehtiin ja selkäleikkaus ja gynekologisia leikkauksia. Niina kuihtui ja laihtui paljon, hiukset lähtivät päästä ja Niina oli hyvin väsynyt. Niina oli väsynyt, mutta silti luottavaisin mielin ja Downin oireyhtymää potevalle ihmiselle tyypilliseen tapaan iloinen pienistäkin kivoista asioista. Perheejäsenen, kuten aviomiehen, oman pojan tai sisaruksen tai sisarusten lasten vierailut ilahduttivat kovasti. Samoin myös hyvä ruoka ja se kun ulkona paistoi aurinko. Niinaa leikeltiin paljon ja Niinalla oli myös vaikeita tulehduksia ja suonen sisäistä antibioottia jouduttiin käyttämään. Leikkaushaavat parani ja sädehoito teki tehtävänsä, samoin sytostaattihoidot. Niinan vointi koheni. Mutta tulehduksia oli paljon ympäri kehoa ja kuume oli todella korkea. Niinaa ei voitu laskea vielä pois sairaalasta. Niinan poika, Samuel pääsi ylioppilaaksi. Sitä juhlaa Niina ei voinut olla järjestämässä, mutta onnitteli poikaa, kun poika kävi katsomassa äitiään. Samuel pääsi yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä ja siitäkin Niina oli ylpeä, kun omasta pojasta tulee lääkäri.













Niinan tulehdukset jatkuivat ja Niina oli yhtäjaksoisesti samassa sairaalassa, samalla osastolla vuoden ajan. Hän jäi eduskunnasta työkyvyttömyyseläkkeelle syövän vuoksi. Niina oli heikko ja väsynyt, voi jatkuvasti pahoin, ripuloi ja oksenteli, kuumeili, sai mustelmia ja joka paikassa oli tulehdus ja myös verenmyrkytys joka vei hänet välilä tajuttomaksi. Mustelmia tuli jatkuvasti, punasolut olivat matalat ja leukosyytit koholla ja trombosyytit matalalla. Niinaa tutkittiin lisää ja todettiin, että heti rintasyövän perään Niinalle oli tullut myös leukemia. Downin oireyhtymäpotilaat ovat alttiita myös leukemialle. Taas Niinalle määrättiin lisäaikaa sairaalaan. Ennusteesta ei vielä oltu täysin varmoja. Niina oli huonokuntoisena petipotilaana ja sytostaattihoidoissa, antibioottitiputuksissa, verensiirroissa, sädehoidoissa ja myös erilaisissa leikkauksissa noin 50-vuotiaaksi saakka, tosi monta vuotta.









Lopulta sanottiin, että mitään ei ole enää tehtävissä. Niina kuolee joka tapauksessa. Niina itse oli hyvin huonossa kunnossa. Mutta Niina oli uskovainen nainen. Hän rukoili Jeesusta ja Jeesus auttoi Niinaa eteenpäin. Niina näki hengessään taivaan kirkkauden ja loiston ja siellä Jeesuksen pilvien päällä. Niina näki sen hieman ennen kuolemaansa. Niina oli silloin juuri täyttänyt 50 vuotta. Kaikille, ketkä Niinaa katsomassa kävivät, Niina sanoi lähtevänsä pian Jeesuksen luokse. Niina puhui valkeista vaatteista ja kultakruunusta, hän puhui Jeesuksesta joka pian tulee hänet hakemaan. Hän puhui myös kristallivirrasta ja hän puhui paikasta jossa ei ole enää sairautta eikä kipua eikä tuskaa.









Eräänä päivänä kun Pauli ja Samuel olivat tulleet Niinaa katsomaan siksi kun Niina oli heidät sinne varta vasten pyytänyt, Niina oli virkeämpi kuin koskaan aiemmin ja onnellinen ja iloinen ja hänen silmänsä loistivat. Niina sanoi:"Pyysin teidät tänne sen takia, kun Jeesus sanoi että hän tulee tänään minua hakemaan. Hän haluaa, että te sen näette ja tiedätte, että hän vie minut paikkaan, jossa minulla ei ole enää kärsimyksiä."







Näin Niina sanoi ja hymyili. Hän sanoi Paulille:"Kiitos Pauli, olit paras aviomies koko maailmassa. Jatka elämää eteenpäin ja muista kulkea aina Jeesukseen turvaten. Hän rakastaa sinua eikä koskaan sinua kadota, jos häneen vain uskot ja turvaat." Sitten hän sanoi Samuelille:"Samuel, rakas poikani, ole siunattu Jeesuksen nimessä. Jeesus rakastaa sinua ja tahtoo sinut omakseen pelastaa tästä nurjasta synnin sukupolvesta. " Samuel, joka ei ollut vielä sitä ennen tullut uskoon, tuli nyt elävään uskoon ja uskoi syntinsä anteeksi Jeesuksen nimen ja veren tähden. Sitten Niinan ilme kirkastui. Hän huudahti:"Oi Jeesus! Nyt Jeesus saapuu!"

Ja niin Jeesus saapui sinne ja otti Niinaa kädestä kiinni ja vei Niinan luokseen ikuiseen kirkkauteen ja rauhaan ja paikkaan, jossa Niinalla ei ole enää kipuja eikä kärsimystä. Ja Niina pääsi taivaaseen, Jumalan luokse ja siellä iloitsi ja oli onnellinen. Kaikki tuskat olivat poissa. Pauli ja Samuel näkivät kuinka Niina lähti tästä elämästä. Pitkän sairauden uuvuttamana mutta onnellisena.







Niin oli eräs Jeesuksen käytössä ollut Jumalan palvelijatar päässyt Herransa iloon.









Hautajaisiin kutsuttiin paljon ihmisiä ja Niina haudattiin ja vielä kauan Niinan kuoleman jälkeen Niinaa muistettiin ja Niinalle pystytettiin muistomerkiksi Niinaa esittävä patsas siihen kuntaan jossa Niina oli syntynyt. Niina sai kunnianimekseen "Vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden asioiden vahva edelläkävijä." Sillä sitä Niina oli, edelläkävijä vammaisten yhteiskunnallisen tasa-arvon edistämisessä.