Lue keskustelun säännöt.
Onko kenelläkään enää aikaa tai edes halukkuutta syväluotaavaan, terapeuttiseen ystävyyteen?
04.12.2019 |
En itse ole enää työelämässä, en kiinnostunut perhe-elämästä, enkä jauhamaan politiikkaa/harrastuksista. Kaikkein vähiten kiinnostaa ”kuulumisten vaihto”. Kaipaan muuta.
Kenelläkään samanlaisia fiiliksiä, vai painavatko kaikki hulluna oravanpyörässä?
Kommentit (21)
Täällä! Sukupuolella tai iällä ei ole merkitystä. Minä sairastan (fyysisesti, etenevästi), mutta käyn terapiassa avautumassa tältä osin (moni pelkää hysteerisesti joutuvansa terapeutiksi). Arki ei juurikaan kiinnosta
- se on jokaisella - sen sijaan pidän ihmisyyden syvyyksiin ja ytimiin uppoavasta keskustelusta, raadollisen rehellisestä dialogista. Merkitysten ja merkityksettömyyksien löytämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo.. Huomannut että kun alkaa puhua rennosti ja vapautuneesti yhtään syvällisemmin noiden aihepiirien ulkopuolelta, se ei sovi formaattiin. Ja ollaan ohjaamassa terapiaan, kun ystävät voisi olla sitä varten ettei tarvitse mennä. Kaikki on niin ulkoistettua nykyään
"Terapeuttinen ystävyys." Kuulostaa siltä, että kaataa kaiken ystävän niskaan. Maksa ihan suosiolla sille terapeutille vain.
Vierailija kirjoitti:
"Terapeuttinen ystävyys." Kuulostaa siltä, että kaataa kaiken ystävän niskaan. Maksa ihan suosiolla sille terapeutille vain.
Älä jaksa. Olen tuo ylle kirjoittanut. Terapeuttinen ja terapia ovat aivan eri asia. En minäkään jaksa jauhaa sairaudestani 24/7 - ihan muu on mielessä.
Jos ei kiinnosta perhe eikä elämä ympärillä niin mistä te sitten ”syväluotaavasti” keskustelette?
Merkitykset syntyy ihmissuhteissa ja onni jaettaessa, ihminen jota ei lähtökohtaisesti kiinnosta mikään on varmaan melko vaikea kumppani keskusteluun = jakamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo.. Huomannut että kun alkaa puhua rennosti ja vapautuneesti yhtään syvällisemmin noiden aihepiirien ulkopuolelta, se ei sovi formaattiin. Ja ollaan ohjaamassa terapiaan, kun ystävät voisi olla sitä varten ettei tarvitse mennä. Kaikki on niin ulkoistettua nykyään
Minä (käyn terapiassa) ja olen kyllä sitä mieltä, että aivan kaikki tuskani ei ystävyyteen mahdu. Sen sijaan kaikki maailman asiat siihen mahtuvat. En vain halua jauhaa politiikkaa/perhettä/työtä/harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kiinnosta perhe eikä elämä ympärillä niin mistä te sitten ”syväluotaavasti” keskustelette?
Merkitykset syntyy ihmissuhteissa ja onni jaettaessa, ihminen jota ei lähtökohtaisesti kiinnosta mikään on varmaan melko vaikea kumppani keskusteluun = jakamiseen.
Ihmisyydestä, hyvästä ja pahasta - niiden monimuotoisuudesta, henkisyydestä, sairauden ja terveyden rajoista.
Ja joo, perhe, lapset ja harrastukset/lomamatkat/työ ei kiinnosta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä olis yks joka haluais. Oletko mies vai nainen?
Ap vastaa: olen nainen. Minulle asialla ei ole merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvalla on. Ihmiset ovat jämähtäneet omaan kuplaansa touhottamaan. Siinä se elämä sitten meneekin. Ohi.
No ei todellakaan.
Jostain kumman syystä mulla on kaikki ystävät sellaisia, joiden kanssa keskustelut on näitä syväluotaavia terapeuttisia keskusteluja. Diippiä shittiä. Itsekin olen koko elämäni ollut tällainen asioiden pohdiskelija.
Olen vasta parin viime vuoden ajan tajunnut, että ei helkkari kaikkea tarvitse koko ajan niin pohjamutia myöten miettiä, käännellä, väännellä, ymmärtää, vatvoa, etsiä niitä merkityksiä.
Elämä valuu hukkaan ja kietoutuu lillukanvarsiin ja omien napojen ympärille, syviin vesiin uppeluksiin ilman happea tällä tavoin! Tai siis, kohtuus kaikessa, mutta itselleni riitti about 40 vuotta mietiskelyä.
Tajusin vihdoin pulpahtaa pintaan, vetää happea, katsoa ympärilleni ja antaa asioiden olla, miten on, vain katsoa ja hyväksyä, ilman tarvetta selittää ja puhkianalysoida.
Miten helppo, keveä voi ollakaan nyt elämä.
Haluan nykyään puhua faktoista, ilmiöistä, tapahtumista, kulttuurista, ilman syväanalyysiä. Vain nähdä, kuulla, tietää, ja antaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heeei! Minäminä! V-ituttaa pinnalliset höpinät!
Jauhaa ongelmista? Olla jonkun likasankona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan.
Jostain kumman syystä mulla on kaikki ystävät sellaisia, joiden kanssa keskustelut on näitä syväluotaavia terapeuttisia keskusteluja. Diippiä shittiä. Itsekin olen koko elämäni ollut tällainen asioiden pohdiskelija.
Olen vasta parin viime vuoden ajan tajunnut, että ei helkkari kaikkea tarvitse koko ajan niin pohjamutia myöten miettiä, käännellä, väännellä, ymmärtää, vatvoa, etsiä niitä merkityksiä.
Elämä valuu hukkaan ja kietoutuu lillukanvarsiin ja omien napojen ympärille, syviin vesiin uppeluksiin ilman happea tällä tavoin! Tai siis, kohtuus kaikessa, mutta itselleni riitti about 40 vuotta mietiskelyä.
Tajusin vihdoin pulpahtaa pintaan, vetää happea, katsoa ympärilleni ja antaa asioiden olla, miten on, vain katsoa ja hyväksyä, ilman tarvetta selittää ja puhkianalysoida.
Miten helppo, keveä voi ollakaan nyt elämä.
Haluan nykyään puhua faktoista, ilmiöistä, tapahtumista, kulttuurista, ilman syväanalyysiä. Vain nähdä, kuulla, tietää, ja antaa olla.
Sinun kanssa olisi mukava keskustella ja oppisin varmaan asioita. t. vähemmän vuosia takana, ottanut saman kurssin uppeluksiin, möyrinyt asioita perinpohjin ja olisi kiva nähdä muutakin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kiinnosta perhe eikä elämä ympärillä niin mistä te sitten ”syväluotaavasti” keskustelette?
Merkitykset syntyy ihmissuhteissa ja onni jaettaessa, ihminen jota ei lähtökohtaisesti kiinnosta mikään on varmaan melko vaikea kumppani keskusteluun = jakamiseen.
Ihmisyydestä, hyvästä ja pahasta - niiden monimuotoisuudesta, henkisyydestä, sairauden ja terveyden rajoista.
Ja joo, perhe, lapset ja harrastukset/lomamatkat/työ ei kiinnosta yhtään.
Joku filosofian kandiseminaari voisi olla oiva paikka tällaiselle pohdinnalle.
Ei ole aikaa, eikä halua. En vain jaksa enää sellaisia ihmissuhteita. Niitä on tullut käytyä läpi teinivuosista keski-ikään ja nyt olen huomannut, että en todellakaan jaksa enää vatvoa ja pohtia. Elelen nykyään kevyttä elämää ja pidän ihmissuhteeni keveinä ja hieman etäisinä
Ei kyllä yhtään kiinnosta terapeuttinen ystävyys. Ei ole koskaan kiinnostanutkaan. Eikä maailman parantaminen eikä illan istuminen.
Terapeuttinen ja syvääluotaava kuulostaa aika karmivalta. Mitä se pitää sisällään? Ruoditte toinen toistanne pohjamutia myöten? Vai tahtoisitko kertoa esimerkin tällaisesta keskustelusta?
Tässä olis yks joka haluais. Oletko mies vai nainen?