Maanantaina alkaa työkokeilu miesvaltaisella alalla ja pelottaa :( olen muutenkin ollut työttömänä ja yli puoli vuotta
Ennen kuin alatte provoksi syyttää niin minulla on terveydellisiä syitä että miksi aktiivimalli ei minua pakota mihinkään. Nyt kuitenkin halusin päästä pois tästä syrjäytymiskierteestä mutta nyt kun tosiaan maanantai aamu ei ole enää kovin kaukana niin on ruvennut kaduttamaan tai pikemminkin epäilyttämään. En tiedä paikasta juurikaan muuta kuin alkamispaikan ja ajan sekä olen tavannut firman pomon kerran :0
Kommentit (9)
No jos ala on miesvaltainen niin se on pelkkää plussaa! Paljon helpompaa kuin työskentely naisten kanssa... tsemiä!
Siellä puhutaan urheilusta, autoista, säästä, tekniikasta, peleistä.
Ensinnäkin plussaa siitä, että teet tämän vaikka ei ole pakko. Kertoo sinusta jo paljon. Toiseksi, ole mukava tyyppi niin miesten parissa ei ole mitään hätää. Miehet on paljon suvaitsevaisempia työpaikalla kuin naiset. Sori vain mammat mutta näin.
Jostain syystä ala kiinnostaa sua, ja olet sinne hakenut ja päässyt. Joten ihan rohkeasti vain kohti tuntematonta.
Itse työskentelen miesvaltaisella alalla ja voi tätä ihanuutta. Naisporukoissa löytyy aina se riidankylväjä, juoruileva nainen ja sehän saa yleensä koko työyhteisön epäterveeksi, etenkin kun usein niitä tuppaa olemaan useampi kuin yksi.
Rentous ja hauskuus on ne plussat omalla alalla. Miinuksena se että joskus on ollut ahdistelua mutta silloin pitää olla jämäkkä ja sanoa suoraan ettei hyväksy sellaista käytöstä.
Vierailija kirjoitti:

Todellakin. Jos miehelle ja naiselle antaa annoksen energiaa, mies käyttää sen työntekoon ja terveeseen kilvoitteluun, nainen jättää sen hyllylle ja alkaa kylvää kalkatusta kollegoihin. Tämä on karkea jako, tiedän todellakin hyviä naisia jotka oikeasti tekevät töitä. Mutta harvoin näen miehiä (knapsut poislukien), joille tulisi edes mieleen käyttää tuota energiaa akkojen touhuun kun voi oikeasti tehdä jotain tuottavaa ja mennä sitten kotiin illalliselle.
Voi kyynel, että ihan yli puolivuotta työttömänä? Itse ollu 5 vuotta poissa työelämästä, mutta olen kohta valmistumassa uuteen ammattiin ja aloitan oman tmi.
Jotkut eiole saanu kertaakaan työtä ja sää kehtaat itkee tuollasessa tilanteessa?
MMS85 kirjoitti:

Ihmiset kehtaa tosi paljon. :) Kehtaaminen loppuu vasta sitten, kun keltään ei heru yläpeukkuja ja jää oikeasti yksin sen oman bullshittinsä kanssa.
Kyllä se siitä! Itse olen vaihtanut uusien paikkojen pelon uteliaisuuteen ajattelemalla että on mukava paikka ja ihmiset on mukavia.