Tunsitko itsesi heti isäksi kun vauva oli syntynyt?
Miten tunne " olen isä " kehittyi?
Tuleeko isyyden tunne automaattisesti kun vauva syntyy vai onko se enemmän niin että hämmästellään alkuun, että vau, olen isä, ja se tuntuu oudolta?
Mietin että onko isyys ehkä sellainen tunne, johon kasvetaan pikku hiljaa totutellen, kun sanotaan itselle että isä tekee sitä ja isä tekee tätä, vai automaatio?
Kun hoitaa lasta ja kuulee muiden aikuisten ja lopulta lapsen sanovan " isä ", se iskoistuu omaankin päähän?
Mietin yhtä lailla, että päteekö tämä naisiin, mutta kiinnostaa enemmän isien tunteet.
Onko tunne isyydestä erilainen kuin oletit?
Jos lapsi oli vahinko tai sait tietää siitä vasta raskauden loppuvaiheessa, tai et ollut syystä tai toisesta odottavan äidin mukana raskausaikana totuttelemassa ja tunnustelemassa asiaa, luuletko että tällä oli vaikutusta asiaan?
Jos lapsi ei ollut biologisesti sinun syystä tai toisesta, esim. olet homosuhteessa tai kyvytön saamaan biologisia lapsia, olette adoptoineet lapsen joka ei ole kummankaan biologinen, tai olet muuten isäpuolen asemassa, mutta kuitenkin sitoutunut lapseen, tunsitko itsesi isäksi?
Jos et heti, kauanko meni tuntea itsensä isäksi?
Jos olit alkuun vastahakoinen, mutta päätit jossain vaiheessa kuitenkin olla lapsen isänä, auttoiko tietoinen päätös tunteen kehittämisessä?
Aihe on arkaluontoinen, koska näistä tunteista ei puhuta kovin yleisesti enkä tiedä missä tästä voisi puhua. Miltä isyyden kuuluisi yleensäkin tuntua?
Onko yleistä tuntea ahdistusta vaikka rakastaa lasta, ja kokea itsensä ikään kuin edelleen samaksi lapsettomaksi itsekseen kuin ennenkin?
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Ei kun äidiksi.
Yritän puhua ihmisen henkisestä muutoksesta lapsettomasta ihmisestä vanhemmaksi. Että tapahtuuko se muutos heti kun vauva on syntynyt vai vasta pikku hiljaa. Viisastelu ei auta tässä asiassa yhtään.
Äitiä auttanee asiassa se, että lapsi kasvaa hänen sisällään ja hormonit jyllää.
Asiallisia vastauksia edelleen odotan.
Onhan se iso mullistus elämässä, en yhtään ihmettele jos aivoilla menee aikaa tottua siihen. Miehillä kun tuppaa olemaan suhteellisen itsekeskeistä se elämä ennen tällaisia asioita muutenkin. Isyys alkaa muutenkin konkretisoitua miehelle vasta siinä vaiheessa kun lapsi tulee ulos, toisin kuin naiselle joka on kokenut jotain hyvin läheistä jo sen 9kk siinä vaiheessa. Tämä jatkuu mielestäni vielä syntymän jälkeenkin jonkin verran. Mitä isompi ja interaktiivisempi lapsesta tulee, sitä enemmän se oma isyyskin alkaa tuntua kun voi sen toiminnan kautta toteuttaa sitä. Tätä ei pidä kuitenkaan tulkita väärin, kyllä minä heti syntymästä saakka koin ihan valtavaa vastuuta ja rakkautta vaikka se isän rooli oli vasta alkujuuressaan.
Yhteenvetona sanoisin, että sellainen laajakantaisempi isyyden kokemus kehittyy ajan kanssa, ei mitään paniikkia sen kanssa.
Kyllä se konkretisoitui, kun sai lapsen syliin ja lapsi tapitti takaisin. Mutta oli ajatus isyydestä jo tullut valmistelujen ja vaimon raskauden edetessä. Isyys muuttuu, kun lapsi kasvaa. Esim. kun pääsee leikittämään omaa lastaan. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan, ei ole yhtä oikeaa.
Olin thaikkulassa panemassa ladyboyta kun vaimo työnsi nehr u vauvaa vaginastaan.
Tuli vahva tunne, että nyt ollaan niin isää että.
Ei kun äidiksi.