Mihin näistä maista muuttaisit mieluiten?
Kommentit (12)
Pitäisi varmaan perehtyä, mitä eroa käytännössä on Kosovolla ja Serbialla. Haluaisin nimittäin pysyä Euroopassa.
Vuosia sitten kävin Serbian Belgradissa. Siellä oli joka korttelissa korttelipoliisi. Oli tosi turvallinen olo, yksi suosikkipaikkojani maailmassa.
Muista em. maista ei ole kokemusta, mutta uutisoinnin perusteella Meksiko ei ole niin turvallinen. Kiinassa on liikaa väkeä ja Afrikassa tauteja.
Balkanin alueella on pekaroita eli bakeryja joka kulmassa. Sieltä voi ostaa uunituoretta vehnäpullaa suolaisella tai makealla täytteellä.
Ylipainoisia ei näkynyt.
Olisi noista varmaan muutettava Serbiaan, lähinnä siksi, ettei tarvitsisi toiselle puolelle maailmaa ja ihan toisenlaiseen kulttuuriin muuttaa. Minulle tulee Serbiasta mieleen sota ja erilaiset kriisit 90-luvun tapahtumien takia, mutta eihän siellä enää sodita.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Houkuttaa Meksiko siksi, että tykkään ruuasta, mut riippuu siitä, kuinka rikas olisin tässä potentiaalisessa tilanteessa (atm en pystyisi oikeasti muuttamaan minnekään). Meksikossa on turvallisempia alueita, ja vähemmän turvallisia alueita. Jos saisi esim. elää ja työskennellä siellä, missä länsimaiset turistit pyörii, niin pysyisi varmaan aika hyvin turvassa vaikka maassa muuten levottomuuksia onkin.
Tykkään Belgradista, joten menisin sinne. Asun Serbian naapurimaassa, niin muutto ja varmaan sopeutuminenkin olisi aika kivutonta. En halua enää muuttaa Euroopan ulkopuolelle, kun juuri pääsin tänne takaisin. Eurooppa tuntuu kodilta.
En tiedä tarpeeksi Namibian, Kosovon ja Serbian tilanteesta että voisin sanoa. Tykkään Kroatiasta ja Slovakiasta, mutta käsittääkseni Kosovo ja Serbia on köyhempiä maita. Namibiasta en tiedä oikein mitään.
Namibian windhoekiin lähtisin takaisin vaikka samantien. Olin töissä siellä 6kk.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä tarpeeksi Namibian, Kosovon ja Serbian tilanteesta että voisin sanoa. Tykkään Kroatiasta ja Slovakiasta, mutta käsittääkseni Kosovo ja Serbia on köyhempiä maita. Namibiasta en tiedä oikein mitään.
Siis tarkoitin Sloveniasta.

Jaa Slovakiahullukin hereillä. Ei, tarkoitin Slovakiaa. Sloveniassa en ole käynyt. Voisitko valottaa vähän tätä Slovakiahulluuttasi? Mistä se kumpuaa? Onko jollakin naapurimaalla sama suhde Slovakiaan kuin Suomella Ruotsiin, ja olet sieltä kotoisin?
en mihikää paskoja maaita