Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka on kasvatettu niin ettei saa olla näkyvä, juhlissa täytyy hakea ruoka viimeisenä jne...?
30.10.2019 |
Tässä pohdin omaa kasvatusta, niin se on ollut tuollaista ihmeellistä hyssyttelyä. Täytyy vaan olla hiljaa, näkymätön jne. Ei ole hyväksi pukeutua erilaisesti, ei kannata käyttää erikoisia koruja, juhlissa täytyy hakea ruoka viimeisenä jne. Matkakohde saa olla korkeintaan ruotsinlaiva tai Viro, kaikki muu on suuruudenhulluutta. Ei saa olla voimakkaita mielipiteitä, vaan ne täytyy pitää omanaan (no okei, tämä on joissain tilanteissa ihan hyvä ohje!)
Ja aina se vetoaminen ETTÄ MITÄ KYLILLÄ PUHUTAAN JOS TEET NÄIN TAI NIIN! Ei saa tehdä sitä ja tätä koska naapurit ja muut puhuu. Ei saa omistaa erilaista autoa ettei vaan naapurit pahoita mieltään. Tähän tyyliin.
En tiedä johtuuko tuosta hyssyttelystä vai mistä, mutta nyt liki kolmekymppisenä olen melko erikoinen persoona jos katsoo pukeutumista tai kodin sisustusta. Koko aikuisikäni olen ajatellut että teen asiat omalla tavallani, enkä suostu olemaan mikään hissukka jonka tyyli ja mielipiteet riippuu siitä ettei vaan muut pahoita mieltään.
Muilla vastaavanlaisia kokemuksia?
Kommentit (29)
Heti jos oli yhtään isommat korut niin oli "mustalaiskorut". Eli korvarenkaan halkaisija yli 2cm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai tuo kasvatuksesta ole kiinni, vaan persoonasta ja itsetunnosta. Äitini oli melkoinen hyssyttelijä ja mietti koko ajan mitä muut hänestä ajattelevat. Itse olen tehnyt mitä olen halunnut enkä jaksa muiden reaktioita miettiä.
Hyvä että olet tiedostanut kasvatuksesi vahingollisuuden. Minulle kyllä opetettiin kursailu selkäytimeen asti, mutta muuten sain näkyä ja kuulua.
Tuli kirjoituksesta ihan mieleen erään ystäväni (synt. 90-luvun alussa) äiti. Ystäväni kertoi hänelle joutuneensa lomareissulla huumatuksi ja jouk.korais.katuksi. Äitinsä totesi ykskantaan että älä vaan kerro kenellekään, ties mitä naapuritkin tuollaisesta sanoisivat.
Näkyy edelleen esim työelämässä naisella ei saa olla vahvoja näkemyksiä, muuten on pomottava akka. Mies taas johtajatyyppiä vahvojen mielipiteiden kanssa.
Samanlainen kasvatus minullakin. "Lasten tulee näkyä, muttei kuulua." "Mitä muutkin ajattelee?"
Minulla meni lähes nelikymppiseksi asti kun itse uskalsin "avata suuni" ja olla esillä välittämättä koko ajan siitä mitä muut ajattelee.
Kun välillä otetaan yhteen perheen teinien kanssa, niin sanon että riidat on ihan hyvä juttu. En halua että lapsistamme tulee samanlaisia kynnysmattoja kuin minä olen ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näkymätön, hajuton, mauton, sellainen mun piti olla, ja muutenkin tehdä, mitä käskettiin aikuisten taholta. Ns kiltti tyttö minusta sitten tulikin, sisällä toki kuohunut aina, mutta olen kaiken aina yrittänyt tukahduttaa. Olen joutunut muutaman kerran myös melko vaarallisiin tilanteisiin, eikä mulle aina ole käynyt hyvin. En ole oppinut omia rajojani.
Nyt viiskymppisenä sitten yritän opetella elämään omaa elämää, hitonmoiset taakat harteillani. Ehkä minusta vielä tulee minä, ehkä ei, yritän kyllä.
Ilmoittaudun. Ainoa elämänohje jonka äitini on minulle antanut kuuluu ”Ollaan niinku ei oltaskaan”. Toisaalta sitten häpeää vaatimatonta kotiani, uraani, vatteitani...
Kaikki pitäisi olla priimaa, että voi muille kertoa... Tiedä sitten, miten tässä kuuluisi olla.
Terveisin
Ikuisesti hämmentynyt päälle nelikymppinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaan aikaan sanotaan että tee mitä haluat ja elä niinkuin haluat, mutta älä silti kuitenkaan erotu muista.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tuo kasvatuksesta ole kiinni, vaan persoonasta ja itsetunnosta. Äitini oli melkoinen hyssyttelijä ja mietti koko ajan mitä muut hänestä ajattelevat. Itse olen tehnyt mitä olen halunnut enkä jaksa muiden reaktioita miettiä.
Kyllä minut ainakin on nimenomaan kasvatettu noin. Ihan sama mikä persoona tai millainen itsetunto, tietyllä tavalla piti käyttäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No just tuolla tavalla minua on yritetty kasvattaa. Olen 90-luvun lapsi. Teini-iän kapinoinnin jälkeen ei moiseen hiirulointiin enää ollut paluuta. Suhtaudun nykyään palavasti omaani sekä muiden yksilöllisyyteen kaikkine ilmaisumuotoineen. (Sillä vaatimattomalla nuukailullakin on toki paikkansa myös nykymaailmassa, koska asenne mm. luonnostaan poikii ympäristöystävällisiä valintoja.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kesti noin 40 vuotta päästä eroon tuosta kasvatuksesta. Aina vaan se sama ajatus päässä, että eihän sitä nyt meikäläinen mitään erikoista ole, ja mitä ihmiset ajattelee jos mä sitä tai tätä. Kuulen koko ajan äitini äänen sanovan, että mikä tuokin luulee olevansa kun on tukka noin laitettu tai tuollainen mekko. Mitään ei saisi tehdä eri tavalla kuin muut, ettei vaan luulla että kuvittelisi itsestänsä liikoja tai haluaisi olla jotenkin erikoinen.
Just tämän takia en uskaltanut lapsena tehdä tai harrastaa mitään, olla missään esim. koulunäytelmissä näkyvässä roolissa. Teininä en uskaltanut puolustaa itseäni kiusaajia vastaan kun täytyi vaan olla hys hys ja hyväksyä kaikki ja olla muiden kynnysmattona.
Vasta 25 vuotiaana aloin saamaan jonkinlaista itsetuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli kirjoituksesta ihan mieleen erään ystäväni (synt. 90-luvun alussa) äiti. Ystäväni kertoi hänelle joutuneensa lomareissulla huumatuksi ja jouk.korais.katuksi. Äitinsä totesi ykskantaan että älä vaan kerro kenellekään, ties mitä naapuritkin tuollaisesta sanoisivat.
Kylläpä iski oikeasti paha mieli tuollaisesta.
Tämä on vain yksi monista, mutta vastaavanlaisia tapauksia on Suomi täynnä. Esim. perheväkivaltaa piilotellaan ettei vaan naapurit ala puhumaan. Otetaan vuosikaudet turpaan ja ollaan hys hys, ettei naapurit saa tietää.
Toi on sitä muiden ihmisten huomioimista.
Mikä on mielestäni nykypäivänä toooodella harvinaista. Joten olet harvinainen helmi. :)
Kasvatus vaikuttaa totta. Ajatelkaapa sota-aikana syntyneet, eläneet ihmiset Millaisia he ovat??
Just tämän takia monet lottovoittajatkin jatkaa Suomessa tavallista elämää ja laittaa loput rahat sukan varteen pahan päivän varalle.
Ei ole pakko ostaa uutta Maseratia ja isoa kivitaloa, mutta jotain saa tehdä ja on suotavaakin tehdä elämänsä parantamiseksi, jos on tilaisuus. Vaikka päivittää se 500e auto 5000e autoon. Tehdä pieniä juttuja joilla helpottaa ja parantaa elämää. Vaan ei. Kun naapurit on kateellisia, niin ei voi tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli kirjoituksesta ihan mieleen erään ystäväni (synt. 90-luvun alussa) äiti. Ystäväni kertoi hänelle joutuneensa lomareissulla huumatuksi ja jouk.korais.katuksi. Äitinsä totesi ykskantaan että älä vaan kerro kenellekään, ties mitä naapuritkin tuollaisesta sanoisivat.
Kylläpä iski oikeasti paha mieli tuollaisesta.
Tämä on vain yksi monista, mutta vastaavanlaisia tapauksia on Suomi täynnä. Esim. perheväkivaltaa piilotellaan ettei vaan naapurit ala puhumaan. Otetaan vuosikaudet turpaan ja ollaan hys hys, ettei naapurit saa tietää.
Kyllä siinä itku tulikin kun ystäväni mulle avautui. Ensin kokee niin traumatisoivaa väkivaltaa ja sitten äiti ajattelee naapureita, ei tytärtään.
Taidat olla ihan oikeassa, vaikeneminen ja salailu taitaa olla suomalaisten kansantauti. Ei kaikesta toki tarvitsekaan laittaa lappua taloyhtiön ilmoitustaululle, mutta ehkä olisi syytä miettiä omia ajatusmallejaan jos kuvitelma naapureiden reaktioista menee läheisen auttamisen ohi.
/4
Mulla on tollainen äiti! Pahantahtoinen, ei kestä iloisuutta, haluaa vain pahaa, ei puolustanut kun minua hakattiin.
Toivottavasti kuolee pian!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli kirjoituksesta ihan mieleen erään ystäväni (synt. 90-luvun alussa) äiti. Ystäväni kertoi hänelle joutuneensa lomareissulla huumatuksi ja jouk.korais.katuksi. Äitinsä totesi ykskantaan että älä vaan kerro kenellekään, ties mitä naapuritkin tuollaisesta sanoisivat.
Kylläpä iski oikeasti paha mieli tuollaisesta.
Tämä on vain yksi monista, mutta vastaavanlaisia tapauksia on Suomi täynnä. Esim. perheväkivaltaa piilotellaan ettei vaan naapurit ala puhumaan. Otetaan vuosikaudet turpaan ja ollaan hys hys, ettei naapurit saa tietää.
Niin ja nyt heidän lapset ovat terapiassa.
Mua yritettiin kasvattaa noin, se oli vielä 1970-luvulla hyvin tavallista suomalaisela maaseudulla, jossa vaatimattomuus oli hyve. Valitetettavasti en ollut enkä ole temperamentiltani pätkääkään hiljaista ja vaatimatonta tyyppiä. Kaksi sisarustani oli, he osasivat "kylässä" istua hiljaa ja näyttää vähän aralta ottamaan esim. keksejä pöydästä. Minä aina aloin huomaamattani isoon ääneen hölöttää jotain, tein spontaanisti jotain "paheksuttua" tms. Ja sitten kotimatka kyläpaikasta autossa äiti huusi minulle, että miten minä taas niin ja enkö koskaan opi ja mitä ihmiset ajattelee. Yritinkin oikeasti olla enää nolaamatta vanhempiani mutta en vaan pystynyt, aina möläyttelin ja toimin väärin. Ja loppujen lopuksi hyvä niin.