Lue keskustelun säännöt.
Jotkut eivät tule hautajaisiin, koska eivät kestä omaa kuolevaisuuttaan?
28.10.2019 |
Lähiomainen kuoli ja yksi ihminen teki oharit. Hänellä oli tehtävä hautajaisissa ja hän teki siis viimehetken oharit. Jäi tunne, että hän ei edes aikonut tulla, vaikka sanoi, että tulee.
Kommentit (12)
Jokainen tekee niin kuin haluaa. Itsekin välttelen hautajaisia, koska niissä on aina niin ikävä ja raskas tunnelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käy hautajaisissa, ei kiinnosta mitä sukulaisille kuuluu eikä se vainaja henkiin herää vaikka sinne haitajaisiin menisi.
Yhdellä oli hautajaisissa mukanaan lääkärin määräämiä rauhoittavia ja olisi tarjonnut niitä muillekin, jotka totesivat, että eivät tarvitse. Ihmettelin tätä lapsena kovasti.
Hautajaiset ja muistotilaisuus ovat mielestäni tärkeä mahdollisuus jättää hyvästit vainajalle ja kuulla mielenkiintoisia kertomuksia vainajasta, jotain mitä ei tiennyt vielä, kun vainaja eli. Rohkeasti vain mukaan hautajaisiin! Siellä itketään enemmän tai vähemmän ja muistotilaisuudessa myös iloitaan, ellei kyseessä ole ollut poikkeavan traaginen kuolema!
En ole käynyt hautajaisissa 15 vuoteen, vaikka joka vuosi joku on kuollut. Nämä kuolleet on tehnyt itsarin, joten miksi menisin hautajaisiin, kun ei heitä itseäkään kiinnostanut mikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kallista, teennäistä touhua, jonka järjestäminen käy omaisten voimille. Joten mieluummin ihan perhepiirissä, kiitos. Osanottonsa voi ilmaista kukilla tai addressilla.
Tavat muuttuvat. Ennenhän ei muita huveja ollut, niin maahanpaniaisiin tuli suku, naapurit ja kylän väki. Niin ei ole enää, onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut tietoinen kuolevaisuudestani koko elämäni, joten se ei ole syy. Pikemminkin vaikuttaa, että rituaaleissa roikkujilta puuttuu käsitys kuolemasta elämän normaalina päätöksenä.
Hautajaisten järjestäminen ei tuntunut raskaalta, kun ne kustansi vainaja. Ei tarvinnut miettiä rahojen riittävyyttä.
Hankimme, arkun, kukat, hautapaikan, suunnittelimme ohjelman yhdessä papin kanssa, varasimme pitopalvelun, esiintyjät, valokuvaajan yms. Kutsut lähetimme ihan vain soittamalla.
Kaikki sujui niin, että saimme vain osallistua tilaisuuteen ja rentoutua. Ammattiihmiset kertoivat miten toimivat, sitä ei tarvinnut arvailla ja siitä stressaantua. Kertoivat, että kaikki odottaa meitä hautajaispäivänä valmiina, kun vain ilmaannuimme itse ajoissa paikalle.
Ei käynyt meidän voimille, vaan oli osa normaalia surutyötä saada aikaiseksi vainajan näköiset hautajaiset. Ennen kuolemaa oli yhdessä jo sovittu osa ohjelmasta ja muistotilaisuuden sisällöstä, joten luontevan keskustelunaiheena muistotilaisuudessa oli miten mukavat, muistorikkaat ja tunnelmalliset hautajaisista tulikaan ja ruoka hyvää yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho, ettäkö 15 vuoden ajan joka vuosi on tullut kutsu hautajaisiin, ja jokainen haudattava on siis tehnyt itsarin? Onpa tällä ihmisellä ollut vaikea läheispiiri.
Minä en ole koko elämäni aikana ollut kuin yksissä hautajaisissa, joissa haudattiin itsemurhan tehnyttä. Pienet nätit hautajaiset ne oli.
Lapsena olin mukana vanhempieni kanssa monissakin hautajaisissa, koska kummallakin vanhemmallani oli suuri suku ja ystäväpiiri. Saattoväkeä oli aina paljon. Siitä ne on sitten kaiken aikaa pienentyneet ja nyt on kuulemma tullut enemmän tavaksi haudata mahdollisimman vähin elein ja pienellä piirillä.
Voi olla syy sekin,. että ihmiset elää vanhemmiksi kuin ennen, joten niitä saattajia ei enää niin paljon ole, kun ovat hyvin huonokuntoisia tulemaan tai sitten jo kuolleet. Suvun jäsenet ei myöskään pidä samalla tavalla yhteyttä kuin ennen tehtiin. Ja perheetkin on pienentyneet.
Kaikista tavoistahan nyt ollaan luopumassa, joten en ihmettele tuota suhtautumista, että ei haluta edes mennä hautajaisiin, "kun ne on niin ikävät tilaisuudet." Ennen aikaan ei kysytty, onko hautajaiset ikävät vai ei. Se oli itsestään selvää, että ikävät ovat, mutta mentävä on. Ihmiskunta menee koko ajan kohti pelkkää pilipali-elämää. Aina pitää olla hauskaa ja viihtyisää.
Yleensä olen huomannut tässä elämäni varrella, että se siunaustilaisuus siellä kappelissa tai kirkossa on se surullinen ja tunteita nostattava osio. Muistotilaisuus saattaa sen sijaan olla jo hyvinkin viihtyisä ja mukava. Ihmiset tapaavat toisiaan pitkästä aikaa ja juttua riittää. Kaikesta jää lopulta kuitenkin ihan hyvä mieli.
Onneksi en ole koskaan ollut pienen lapsen hautajaisissa. Se saattaisi olla vaikea paikka. Nuorin vainaja, jonka hautajaistilaisuudessa olin, oli 25-vuotias. Hän oli silloinen hyvä ystäväni. Olin vain siunaustilaisuudessa, muistotilaisuuteen en mennyt. Vieläkin muistan ystäväni äidin lohduttoman itkun siellä kappelissa, kun arkkua alettiin kantaa ulos.
Nämä asiat nyt vaan kuuluu elämään. Voihan sen hautaustilaisuuden todellakin jättää kokematta, jos se ei mitään itselle merkitse, eikä ole kivaa.
Emme mekään miehen kanssa osallistuta sellaisten sukulaisten hautajaisiin, joiden kanssa ei ole oltu missään muissa tekemisissä, kuin nähty joskus lapsena toisten sukulaisten hautajaisissa.
Tuollaisia yllättäviä menoja varten joutuu molemmat olemaan väistämättä palkattomalla vapaalla. Yövuorosta ei niin vain olla vain yhtä yötä pois, anomus koskee aina kokonaista vuorokautta, joten jos haluat yhden päivän vapaaksi, olet vapaalla kaksi päivää, jotta ehdit taas nukkuakkin ennen töihin paluuta. Kaksi ihmistä kun on pois töistä kaksi päivää, niin kyllä siinä jo lähemmäs tuhannesta eurosta puhutaan.
Sitten pitäisi kiikuttaa vielä pienet lapsetkin kuoppajaisiin monen sadan kilometrin päähän tai vaikkapa Ruotsiin saakka, matkakustannuksia kertyy väistämättä parista sadasta ylöspäin(polttoaine, ruokailut matkanvarrella, mahdollinen yöpyminen).
Oma kuolevaisuus ei pelota, mutta koko suvun hautajaiset ovat tarpeeton tapa nykyisin.
Kuulin että meni mieluummin juomaan. Muutenkin elintavat ovat heikot, joten on aihettakin pelätä jopa omaa poismenoa.