Mitä aineksia teillä löytyy "aina" kuiva- ja jääkaapeista?
Eli onko esim jotain ruokia joihin on yleensä aina ainekset valmiina?
Kommentit (7)
Minun yleensä tyhjästä jääkaapista löytyy melkeinpä aina Mehukatin hedelmävälipaloja, kirsikkatomaatteja ja lakkajogurttia.
Aina pitää kuivakaapissa olla jauhoja (vehnä+vähäinen määrä muita sekalaisia), kahvia, teetä, sokeria ja jonkin sorttisia puurohiutaleita sekä muutamia tölkkejä kala- ja lihasäilykkeitä.
Maustekaappi on rikki ellei sieltä löydy Santa Marian pippurisekoitusta.
Jääkaapissa pitää aina olla voita, kananmunia, pekonia, perunoita ja muita juureksia.
Myös sipuli, omenat+banaani ovat täydennettävien tuotteiden listalla.
Pakasteessa vihanneksia, puolivalmisteita perunasta+vaihtelevissa määrissä ja koostumuksissa lihaa.
Ei ole kyse edes varmuusvarasta, varmasti prioriteetit on useimpien mielestä tuolla listalla vinossa moneenkin eri suuntaan, mutta noillakin tuotteilla pärjää suht pitkälle jos ei hotsita käydä kaupassa. Ruuanlaittajana olen impulsiivinen ja laiska. Voin kokata hyvinkin monimutkaisia aterioita sille päälle sattuessani, mutta varaudun myös siihen että saan hyvän ja täysipainoisen aterian äärimmäisen vähällä vaivalla.
Kananmunia, vehnäjauhoja, sokeria, leivinjauhetta, tomaattimurskaa, tonnikalaa, kaurahiutaleita
Aina on ainakin bulguria, riisiä, pastaa, tomaattimurskaa, öljyä ja jääkaapissa munia, pecorinoa ja pestoa.
Aina jemmassa-lista
-riisiä (täysjyvä)
-linssejä
-tummaa pastaa
-soijarouhetta
-soijajauhoa
-talkkunaa
-ruishiutaleita (tai muuta puuroainesta)
-chia-siemeniä
-seesaminsiemeniä
-auringonkukansiemeniä
-pellavansiemeniä
-hampunsiemeniä
-pähkinöitä
-itse kuivattua nokkosta + muuta esim. vadelman lehteä teeaineksiksi
-hunajaa
-reilun kaupan kaakota
-steviajauhetta
-näkkäriä/korppuja/kuivarieskaa
-leivinjauhe, sooda, mausteita (joista iso osa itse kuivattuja yrttejä)
-riisijauhoa
-spelttijauhoa
-sokerijuurikasrouhetta
-idätykseen mm. sinimailasta
-oliiviöljyä
-kookosrasvaa
-kookosmaitoa
Jääkaapissa on aina
-sipulit
-porkkanat
-piimää
Pakastimissa
-marjoja (sekä metsä-että puutarha-)
-mehulingolla puristettuja mehuja
-paloiteltuja luomutomskuja + yrttejä
-tarjouksista ostettuja soijanakkeja, kikhernepyöryköitä, härkistä tms.
Aika pitkään pärjää jos ei jostain syystä pääse kauppaan...
Kuiva-ainekaapissa vehnäjauhoja ja kaurahiutaleita. Jääkaapissa margariinia. Aika tyhjät on kaapit. Nuukailen.
Viime kuukausina on ollut kaapissa melkein aina ainekset...
...tsatsikiin (jogurtti, kurkku, kuivattu tilli, suola, pippuri, oliiviöljy)
...fetapastaan (feta, spagetti, oliiviöljy, kirsikkatomaatti)
...smoothieen (jogurtti, banaani, maito, pakastemustikat)