Kolmen äidit!

Meillä kolme syntyi kanssa lyhyille ikäeroilla 1v7kk molemmissa väleissä. Nyt odoan neljättä, mutta kuopus onkin jo " iso" 3 vuotias. Minusta kolmen lapsen kanssa on ihanaa! Alku oli tottakai rankka, mutta nyt kun ovat kasvaneet niin alkaa olla jo helppoa.



Tsemppiä vain. Kerkeät kyllä tottua ajatukseen ja luulen että mielesikin piristyy viel. Jos nämä sinun ajatukset olisivat vain alkuraskauden oireista johtuvaa...



Aurinkoa!

Oma kokemukseni on että kolmannen lapsen jälkeen olen kiireisempi. Nytkin juuri sain keskimmäisen (2,5v) nukkumaan niin vauva heräsi. Esikoinen on 7, joten aika omatoiminen.

Harvemmin ehtii istua kovin montaa hetkeä paikoillaan, ennen kun taytyy johonkin mennä, pyyhkimään pyllyä, ottamaan vauvaa pois kielletyista hommista, pyyhkimään nenää, laittamaan ruokaa jne.

Pukemisissa menee aikaa, varsinkin nyt talvella ja kuuma ehtii tulla kaikille ennen kuin koko porukka on saatu tamineisiin ja pihalle.



Kaikki perheliput, hotellihuoneet, laivan hytit yms. on mitoitettu 2 aikuiselle ja 2 lapselle. Esim. uimahalliin on vaikea lähteä koko porukalla kun kädet ei oo vapaana kummallakaan hetkeäkään.



Mutta hetkeäkään en ole katunut ja onnellinen olen. Sitä vaan oppii luomaan omat rutiinit niin että pukemisista, iltarutiineista, ruokailuista yms. selviää kunnialla.

Onneksi päätettiin tehdä. Kaikki on mennyt paljon paremmin kuin kakkosen jälkeen, tää on ihanaa :-) Isommat oli kyllä 2v6kk ja 5v3 kk pienimmän syntyessä.

Kyllä se arki siitä lähtee rullaamaan, ehkä eka vuosi on rankin, sitten helpottaa. Joka päivä tunnen suurta ylpeyttä ja onnea siitä että meillä on 3 ihanaa lasta, ja nimenomaan 3, se tuntuu hyvältä! Tsemppiä!

(esikoinen 2v vauvojen syntyessä), enpä paljon sohvalla istuskellut. Mitä isommaksi ovat tulleet, sitä mukavampaa touhua on ollut. Tietysti odotan kauhulla sitä aikaa, kun kaikki kolme ovat murrosiässä yhtäaikaa=)

Minä tosin olisin halunnut useammankin, mutta neljättä emme näköjään enää saa. Päätös kolmesta on siis näköjään täysin luonnon oma päätös.



Minusta on upeaa katsoa lapsiani ja ihmetellä, että he ovat juuri minun lapsiani.



Kyllä pikkulapsivaihe on vaikea. Kun nuorin täytti kolme vuotta, niin jotenkin kaikki helpottui ja sitä paremmalta tuntuu, että lapsia on kolme. Ovathan ne pikkulapsivaiheen touhut välillä hauskojakin muistoja, mutta ei ne silloin sillä hetkellä naurattaneet. Nyt kun lapset ovat isompia heidän kanssaan on kivaa tehdä kaikenlaista ja he ovat toisilleen kavereita.

Kun tajusin olevani raskaana, minuun iski paniikki. Olin todella huonovointinen ja oksensin 4kk putkeen. Koko raskausajan kaduin tätä projektia, ja vielä 2vrk ennen laskettua aikaa toivoin salaa lapsen kuolevan kohtuun. Ei kertakaikkiaan jaksanut kiinnostaa koko homma.



Nyt meillä on viikon ikäinen kolmonen. Hän on lumonnut minut täysin. Heti synnyttyään hän sai minut pauloihinsa. Me köllimme sängyllä päivät pitkät ja katselemme toisiamme. Hän on aivan ihmeellinen, enkä ole koskaan vielä kokenut näin suurta rakkautta jo heti synnytyksen jälkeen. Osansa varmaan teki helppo synnytys ja siitä nopea toipuminen. En kadu yhtään tätä projektia, ehkä tämän lapsen kohdalla äidiksi kypsyminen oli vaan tavallista vaikeampaa.

Ja nythän elämä on jo niin helppoa :)



Kolme on ollut jostain syystä oma tahtoni alusta asti. Hässäkkää on ollut, kai, kaikkea ei muista tai ei halua muistaa :)



Mukulat ovat toisilleen tärkeitä ja tarpeeksi samanikäisiä leikkien onnistumiseen. Se murrosikä voi olla kyllä sitte haastava. Nyt elämme parasta aikaa - vähä isommat lapset mutta vielä pienet murheet.



Kolmannesta olemme, sekä mieheni että minä, osanneet nauttia eniten. Hyvin, hyvin paljosta olisimme jääneet paitsi, jos tämä miniperhana olisi jäänyt syntymättä :)

Itse asiassa meidän elämä muuttui helpommaksi kuin kahden kanssa. Suurimmalta osaltaan johtui siitä, että ennen kolmannen syntymää ei ollut vuoteen nukuttu kuin tunnin parin pätkissä korkeintaan, sitten kaikki nukkuivat jonkin aikaan hyvin, myös vauva ja aiemmin paljon heräilleet sisarukset (taustalla krooninen sairaus toisella).



No on sitä sitten taas valvottukin eikä varmasti löydy hetkeä etteikö tekemistä olisi :) Mutta kaksi vanhinta ovat hyvät leikkikaverit ja leikkivät jo paljon keskenään. Tässä näin lyhykäisyydessään, mutta viesti siis se että meidät kolmas yllätti positiivisesti ja elämä ei mennytkään enemmän kaaokseen vaan päinvastoin!

Meillä kolmen ikäeroa kertyi ainoastaan 3v7kk. On toki ollut raskaitakin hetkiä (3 x influenssa esim), mutta niin paljon enemmän niitä hienoja ja hauskoja hetkiä. Lapsista on seuraa toisilleen, ja kolmas kyllä meni melkein jo samalla vaivalla kuin toinenkin (isompi muutos 1 -> 2 kuin 2 -> 3). Nyt pojat ovat jo isoja koululaisia kaikki, tällä hetkeillä raskainta lienee kuskaaminen jääkiekkoharjoituksiin. No, murrosikää esikoiselle tässä odotellaan...

Onnea odotukselle ja isolle perheelle!

Ihan haastavaahan tämä arki on, kokoajan saa olla tekemässä jotain, mutta kyllä siitä selviää! Esim. tauon kahvikupin ääressä voi pitää niin että vauva nukkuu ja isommat katsoo lastenohjelmaa. :)

Ja täytyy sanoa että olen koko tämän odotuksen ajan vain miettinyt että onkohan tämä nyt järkevä teko....?

Lapsi on toivottu mutta nyt jotenkin pelottaa...

Mä olen oksentanut tässä raskaudessa aivan hirvittävästi ja ole ollut umpi uuvuksissa... jotenkin mieli on ollut masentenut tästä huonosta voinnista ja elämänilo on suorastaan kateissa :(



Tulee mietittyä että nyt on hankalaa kun auto menee meidän perheestä aivan täyteen, nyt ei ole jokaiselle aikuista kaitsemassa... riittääkö mulla kädet?



Esikoinen on meillä vauvan synnyttyä 5v ja kuopus 2v