Onko korkeakoulutetuilla mielenterveysongelmat jo ennen korkeakoulua?

Kaikilla, joiden tiesin hakeneen apua mielenterveysongelmiin opiskeluaikoina, ongelmia oli jo valmiiksi.

Jatkan spekuloimista...

Korkea koulutus kulkee usein suvussa. Siis jos vanhemmilla on korkea koulutus niin todennäköisesti lapsillakin se tulee olemaan.

Mutta myös mielenterveysongelmat kulkee suvussa, eikä vain geneettisesti, vaan kyllä ne siirtyy eteenpäin myös esim kasvatuksen myötä.

Voiko siis olla että itseasiassa lapsen vanhemmat ovat syypäitä siihen että lapsi saa mielenterveysongelmia JA lapsi alkaa runsaasti opiskella? Voiko olla että ne on ne samat asiat kasvatuksessa/lapsuudessa jotka aiheuttaa lapselle sekä mielenterveysongelmat että opiskelumotivaation? ;)

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla, joiden tiesin hakeneen apua mielenterveysongelmiin opiskeluaikoina, ongelmia oli jo valmiiksi.

Aika ikävää varmaan olla oppilaitoksen psykologi kun tulee usein potilaita joilla on jokin vuosikausia vanha jättimäinen ongelma minkä hoitamiseen yksi oppilaitospsykologi ei todellakaan riitä ja psykologi tietää että potilas pitäisi lähettää ties kuinka monelle terapeutille mutta psykologi myös tietää ettei siihen ole varaa. Joten psykologi voi vain seurata vierestä kun potilaalla jatkuu ne ikivanhat ongelmat vielä vuosikausia lisää ja kasvaa entisestään.

Työtehtävät ovat erilaisia. Toisia voi tehdä vaikka olisikin mt-ongelmia, toisia taas ei.

Mun aivan mieletön pahoinvointi oli merkittävä syy miksi laskin paljon matikkaa lapsena ja nuorena. Kun laskin matikkaa niin pahoinvointi pysyi poissa mielestä. Muut lapset pelas jalkapalloa ja jääkiekkoa, mä vain laskin matikkaa. Eihän siinä mitään järkeä ollut, mutta en mä muutakaan selviytymiskeinoa keksinyt.

Joten oli ihan luonnollista sellaisen himo-opiskelunuoruuden jälkeen hakea korkeakouluun. Pääsin sisään mutta sitten vointini romahtikin niin pahasti että en pystynyt opiskelemaan.

Mutta kai nyt niitä sellaisiakin ihmisiä on jotka opiskelee koska niitä oikeasti kiinnostaa eikä vain siksi että se on ainoa tapa pitää pahoinvointia loitolla?

Vierailija kirjoitti:

Mun aivan mieletön pahoinvointi oli merkittävä syy miksi laskin paljon matikkaa lapsena ja nuorena. Kun laskin matikkaa niin pahoinvointi pysyi poissa mielestä. Muut lapset pelas jalkapalloa ja jääkiekkoa, mä vain laskin matikkaa. Eihän siinä mitään järkeä ollut, mutta en mä muutakaan selviytymiskeinoa keksinyt.

Joten oli ihan luonnollista sellaisen himo-opiskelunuoruuden jälkeen hakea korkeakouluun. Pääsin sisään mutta sitten vointini romahtikin niin pahasti että en pystynyt opiskelemaan.

Mutta kai nyt niitä sellaisiakin ihmisiä on jotka opiskelee koska niitä oikeasti kiinnostaa eikä vain siksi että se on ainoa tapa pitää pahoinvointia loitolla?

Suorittaminen on tosi yleinen tapa paeta pahaa oloa. En sitten tiedä onko niin että koulutetut ihmiset pakenevat usein suorittamiseen, mutta vähemmän koulutetut pakenee usein vaikkapa ryyppäämiseen. Mutta kyllä täällä Suomessa aikalailla sillä periaatteella eletään että kunhan ongelmat saa pidettyä poissa mielestä niin niitä ei tarvitse käsitellä, ikinä.

Itse sairastuin vaikeaan masennukseen yliopisto-opintojen alkutaipaleella (lääketiede) ja masennus on uusinut useamman kerran. Olen valmistunut ja työelämässä. Toki perimä vaikuttaa alttiuteen sairastua mielenterveyden häiriöihin, mutta myös ulkoiset tekijät kuten esim. stressi, traumaattiset kokemukset jne. usein laukaisevat sairauden. Syön tälläkin hetkellä masennus- ja nukahtamislääkettä. Voi olla, että joudun syömään masennuslääkettä loppuikäni, ettei masennus enää uusiutuisi, mutta se on minulle ihan ok. Olen hyväksynyt sen, että minulla on vain tällainen taipumus. Lääkkeen kanssa pystyn tekemään työtäni, auttamaan muita ihmisiä ja elämään kaikin puolin hyvää elämää. Mitä koulutukseen ja mt-ongelmiin tulee, niin mt-ongelmia esiintyy ihan kaikenlaisista taustoista tulevilla ja eri koulutustasoisilla. Mt-ongelma saattaa invalidisoida jo hyvin nuorena ja estää kouluttautumisen ja työnteon.