Hallusinaatiot ennen nukahtamista
Minulla tullut viime vuoden aikana muutama kerta sellainen tilanne, että nukkumaanmennessä olen nähnyt tyynylläni tai sängyssäni jonkin hyönteisen/hyönteisiä ja melkein heti sen jälkeen olen vaipunut syvään uneen. Hetket eivät ole pelottavia, olen lähinnä tavattoman kiinnostunut niistä, kunnes sitten pimenee ja loppuyöstä en muista mitään. Hyönteisen nähdessäni luulen kuitenkin olevani hereillä.
Onko näistä hallusinaatioita syytä olla huolissaan? En käytä mitään lääkkeitä tai ole juovuoksissa. Yliväsynyt ehkä joskus. Suvussani on kyllä skitsofreniaa.
Kommentit (4)
Ihan normaalia, kyseessä valveuni, jota tapahtuu juurikin unen ja valveillaolon välimaastossa.
Normaalia unen rajatilassa,sanoi ammattilainen.
Minulla tapahtuu usein niin kun olen tullut töistä väsyneenä ja makoilen vähän aikaa että alan hourailla kaikenlaista outoa kun taistelen nukahtamista vastaan mutta olen silti ihan nukahtamispisteessä. Toisinaan saatan nukahtaakin ja saada unihalvauksen. Mielenkiintoisia kokemuksia tullut tuon kanssa.
Aika siistiä.