Tulkitkaa viime yönä näkemäni painajainen
Jos täällä on hyviä unien tulkitsijoita, kertokaa mitä ajattelette tästä painajaisestani.
Uni alkoi ihan normaalisti. Oli aurinkoinen, lämmin kesäpäivä. Oleskelin vanhempieni kotini pihalla heidän, sisarukseni, sukulaisteni sekä tuttavaperheeni kanssa. Jossain vaiheessa lähdin vaeltelemaan tontin rajalle ja löysin sieltä luolan. Luolan suuaukko oli iso, mutta se oli silti kauttaaltaan köynnösten peitossa. Sisäpuolella oli oikein nätti vesiputous ja pieni lampi.
Mentyäni luolaan sisälle, kuulin ulkoa kovia ääniä. Kun käännyin ympäri, näin T-rexin jalat. Heti sen jälkeen se työnsi päänsä luolaan ja itse kömmin mahdollisimman nurkkaan kauhuissani. Dinosaurus päätti jatkaa matkaa kohti vanhempieni pihaa, joten säntäsin itsekin luolasta ja aloin huutamaan muille. Pihalla oli linja-auto, ja minulla oli hirveä kiire saada kaikki turvaan tähän autoon. Taloa en jostain syystä ajatellut turvalliseksi.
Kaikki juoksivat kauhuissaan linjaan, jonka ovea pidin auki. T-rex onnistui kuitenkin nappaamaan tuttavaperheen pojan, pisti hänet suuhunsa ja pureskeli niin että veri lensi. Äitini ei jostain syystä juossut, vaan käveli. Tietysti T-rex huomasi äitini, joka yritti kävellen tulla ohi. Seuraavaksi se siis nappasi äitini kynsiinsä. Paniikissa otin jonkun lasisen purkin linjasta ja heitin sillä dinosaurusta. Sain sillä kiinnitettyä sen huomion, ja seuraavaksi juoksinkin jo kohti äitiäni, jota aloin kiskoa kumartuneen dinosauruksen otteesta.
T-rex päästi kuin päästikin äitini menemään ja nappasi minut. Ajattelin vain, että nyt kuolen. Riuhdoin ja potkin, ja jostain syystä dinosaurus antoi minun mennä. Juoksin linja-autolle, jossa tuttavaperheen vanhemmat itkivät holtittomasti poikansa kuolemaa.
Tämän jälkeen T-rex lähti pois. Uni ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan pakotilanne toistui useita kertoja. Aina kun poistuimme linjasta, T-rex palasi pihalle. Juoksimme yhä uudestaan ja uudestaan paniikissa linja-auton sisälle. Välissä oli myös kohtaus, jossa olin jotenkin teleportannut yhden talon ikkunan taakse. Katselin siitä, kuinka se dinosaurus pureskeli veristä ihmistä. Lopuksi se huiskautti hännällään verisen luun suoraan ikkunaan, joka hajosi.
Yhden pakomatkan aikana T-rex onnistui nappaamaan tuttavaperheen toisen lapsen, syöden myös hänet. Tämän aikana linja-auto vaihtoi paikkaa, ja sen viereen ilmestyi matkailuauto. Selvisimme taas linjaan. Sisäpuolella näin, että matkailuauton ikkunasta kurkotti poika, joka oli jotenkin puoliksi myös linjan sisällä. Poika heilutti käsillään koko autoa, ja pelkäsin sen kaatuvan. Nappasin pojan käsistä kiinni. Poika oli itselleni täysin tuntematon, ja hänellä oli todella lasittunut katse. Samalla linja-autoon ilmestyi kaksi muutakin tuntematonta poikaa, jotka seisoivat paikoillaan kuin patsaat.
Sitten linja kaatui kyljelleen. Olin jotenkin täysin lannistunut ja ajattelin, että emme ikinä pääse pakoon. Suljin hetkeksi silmät ja kun avasin ne, linja olikin jälleen pystyssä. Isäni oli mennyt kuskin paikalle ja ajoi pitkin pihatietämme. Tie oli niin huonossa kunnossa, että meinasimme ajaa ulos. T-rex oli kasannut tielle esteitä ja ilmeisesti kynsillään vetänyt tien pintaan syviä uria. Näin auton jäljet, jotka selvästi ajoivat tieltä ulos suoraan metsään. Kuulin päässäni, kuinka isäni ajatteli "olet ovela". Tarkoittaen siis tuota dinosaurusta.
Uni päättyi tähän. Herätessäni olin erittäin ahdistunut. Koko unen ajan ilmassa leijui hirveä kauhun ja pelon tunne, sillä tiesin että T-rex ei päästäisi meitä ikinä karkuun. Lisäksi tuo lasten syöminen tuntui äärettömän brutaalilta ja ahdistavalta. Mistä ihmeestä tälläinen uni voi kertoa? Elämäntilanteeni on tällä hetkellä hyvä, enkä ole esimerkiksi stressaantunut. Näen myös painajaisia erittäin harvoin.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Saattaapi olla ihan vaan oman mielen järjestämä jännitys"elokuva". Itselläni tulee niitä usein silloin, jos elämä on vähän turhankin tasaista. Mieli alkaa järkätä jännitystä hermostolle tekemällä painajaisia ja jännittäviä unia.
Mutta jos koet että unella on sinulle jotain syvempää merkitystä niin sitten sillä voi olla - sinun alitajuntasi on sen unen luonut ja sinä olet ainoa todellinen auktoriteetti oman unesi suhteen. Jos näin on, voisi kertoa jotain alitajunnassa olevista peloista siitä, että vaikka sinun elämäsi on tällä hetkellä hyvää (alkukohtaus, jossa läheiset rauhassa ja turvassa, ja sinä löydät paratiisin luolasta), niin ainakin jos et koko ajan jotenkin itse huolehdi läheisistäsi, niin heille saattaa tapahtua jotain pahaa. Silloin uni olisi ikään kuin kehotus päästää irti liiasta huolehtimisesta muista.
Voisi tosiaan viitata tuohon huolehtimisen tarpeeseen. Pidän todella tärkeänä sitä, että kaikilla läheisilläni on asiat hyvin enkä siten ehkä aina keskity niinkään itseeni. Huolehdin ehkä liikaakiin.
Joka tapauksessa, yleensä tavalliset uneni käsittelevät todella paljon elämääni ja tunteitani. Siksi pohdin useasti unien merkityksiä. Saattoihan tuo painajainen olla vain mielikuvituksen tuote jolla ei arkielämän kanssa ole mitään tekemistä.
Saattaapi olla ihan vaan oman mielen järjestämä jännitys"elokuva". Itselläni tulee niitä usein silloin, jos elämä on vähän turhankin tasaista. Mieli alkaa järkätä jännitystä hermostolle tekemällä painajaisia ja jännittäviä unia.
Mutta jos koet että unella on sinulle jotain syvempää merkitystä niin sitten sillä voi olla - sinun alitajuntasi on sen unen luonut ja sinä olet ainoa todellinen auktoriteetti oman unesi suhteen. Jos näin on, voisi kertoa jotain alitajunnassa olevista peloista siitä, että vaikka sinun elämäsi on tällä hetkellä hyvää (alkukohtaus, jossa läheiset rauhassa ja turvassa, ja sinä löydät paratiisin luolasta), niin ainakin jos et koko ajan jotenkin itse huolehdi läheisistäsi, niin heille saattaa tapahtua jotain pahaa. Silloin uni olisi ikään kuin kehotus päästää irti liiasta huolehtimisesta muista.