Tekosyysi olla syömättä kasviksia?
Vegaanisista (ja ylihintaisista) lihankorvikkeista intoillaan mutta ihan tavallisia kasviksia ei näköjään syödä. Kävin isossa marketissa ja ostin kilon porkkanoita, parsakaalin, kesäkurpitsan, lanttua, hedelmiä ja isot pussit tomaatteja ja avomaankurkkuja. Nuo riittävät pari-kolme päivää yhdelle enkä ole vegetaristi tai vegaani. Muilla oli makkaroiden ja grillipihvien lisäksi ehkä pari omppua tai satunnainen paprika ja sieniä vartaisiin lohkottavaksi. Tai yksi kaukaa lennätetty avokado pastaan tai leiville. Ulkomuodosta päätellen eivät syö myöskään oman maan satoa tai edes torimansikoita vaikka on kesä ja kotimaistakin saa halvalla. Ja ei - et taatusti ole kaikelle allerginen.
Kommentit (13)
Kasveillakin on solut ja niiden pilkkominen ja syöminen loukkaan niiden tunteita.
Ei jaksa. Paljon helpompi avata sipsipussi ja mutustaa niitä. Ne paljon paremman makusiaki.
En vain tykkää.
Kypsennettyinä joissa ruuissa menevät esim. makkarakeitto. Mutta jokin kylmä salaatti... hyi!
Tämä ei ole tekosyy vaan ihan oikea syy.
Minulla pinaattiohukkaat mansikkahillon keran nautittuna ovat tämän päivän kasvisateria!
Kasvihuoneissa kasvatetut salaatit, kurkut ym. ovat ihmiselle täysin tarpeettomia, kuormittavat ympäristöä kohtuuttomasti ja niiden ravinteet imeytyvät huonosti. Lisäksi kasviksissa on paljon ihmiselle myrkyllisiä antiravinteita, torjunta-ainejäämistä nyt puhumattakaan. Voivat toimia lautasella koristeena, mutta syödä niitä ei kannata.
Pyrin elämään mahdollisemman omavaraisesti ja meillä on omassaa maassa perunat, porkkanat, lantut, sipulit, tomaatit, kurkut, jne, joten en osta niitä kaupasta. Meillä on myös marjapensaita ja mansikkaa. Mustikat ja puolukat haetaan metsästä.
Joten mikä on oma tekosyysi ostaa torjunta yms aineilla kyllästettyjä kasviksia kaupasta?
Vierailija kirjoitti:
Muilla oli makkaroiden ja grillipihvien lisäksi ehkä pari omppua tai satunnainen paprika ja sieniä vartaisiin lohkottavaksi. Tai yksi kaukaa lennätetty avokado pastaan tai leiville. Ulkomuodosta päätellen eivät syö myöskään oman maan satoa tai edes torimansikoita vaikka on kesä ja kotimaistakin saa halvalla.
Taas tämä kumma uskomus, että kasvisten syöminen laihduttaisi.
Painoindeksini valitettavasti huiteleee päällä neljänkympin ja ulkomuotoni on siitä pääteltävissä. Ja kyllä syön mansikoita nyt kesällä! Varmaan litran päivässä. Ja ilman sokeria, kermavaahtoa tai muita höysteitä. Samoin menee mm. tomaatteja ja uusia sipuleita varsineen, niistä saakin hyvän salaatin yhdessä. Tai voi soseuttaa gazpachon niistä, kurkusta ja paprikasta. Kukkakaalia. retiisejä, retikkaa, uusia porkkanoita syön siltään, herneitä samoin.
Ja leviän ja paisun ihan entiseen malliin. Oletko nyt tyytyväinen? (Ja joo ei siis ole sitä kysymääsi tekosyytä esittää.)
Minä syön kylläkin myös kasviksia. Torimansikoita ostin kerran ja puolet jäi syömättä. Ne eivät ole hyviä. Kaupan pakastemarjat on paljon parempia.
Koska niitä pakkosyötettiin lapsena ja tulevat vieläkin aika vikkelästi ylös, jos saan nieltyä. Kyllä mä jotain kasviksia syön, mutta liian vähän tietysti. Koitan opetella syömään lisää, mutta aika nihkeää tämä opettelu on. 😅
Kurkkua pitäisi syödä 20kg päivässä jos haluaa pysyä hengissä.
Minullapa on jäniksen kanssa sopimus:
Minä en syö jäniksen rehuja.... ja jänis ei sitten puolestaan ajan minun mopolla.
Meillä syödään lähes joka ikinen päivä kasviksia. Vähän kyllästyttää, mutta yritän keksiä uusia mausteita ja välillä laitan grilliin, välillä uuniin, välillä pannulle, välillä lorautan tomaattisosetta sekaan, välillä kaurakermaa. Ostos- ja ruokalistalla on aina hinnan ja saatavuuden perusteella hankittuna joitakin näistä
- porkkana
- kukkakaali
- parsakaali
- munakoiso
- kesäkurpitsa
- paprika
- sipuli
- herkkusieni
- ruukkusalaatti
- tomaatti
- tuorekurkku
- fenkoli
Kesäkurpitsaa, fenkolia ja sipulia saan onneksi kohta omasta kasvimaasta, salaattia olen saanut jo pitkään, mutta muuten tämä on ollut aika huono kasvukausi :-( Marjoja onneksi tulee paljon, niitäkin syödään lähes päivittäin.
Proteiinin lähteeksi sitten soijasuikaleita, papuja, linssejä, pähkinöitä, manteleita ym. Ja miehelle lihaa tai kalaa.
Minulle ruoanlaitto on rentoutumista. Pääsen pois ajatustyöstä ja tekemään työtä, jonka jälki näkyy heti. Lisäksi siihen liittyvät hyvät tuoksut ja em. kokeilut erilaisilla mausteilla. Tällä hetkellä olen ihastunut Ras el Hanout -maustesekoitukseen.
Siksi, että kasvisten pilkkominen ja ruoaksi valmistaminen vie ihan tuhottomasti aikaa, samoin kuin niiden mupeltaminen. Mä vaan en jaksa nähdä sitä vaivaa, vaikka tiedän, että kasvikset olisi terveellisiä ja niitä olisi hyvä syödä.
Ostin kyllä tänään mansikoita, joita söin välipalaksi, samoin söin porkkanaa ja nektrariinia. Avokadoa oli lounaaksi, mutta kävinkin lounasravintolassa syömässä, niin se jää huomiselle.