Lue keskustelun säännöt.
Miksi nelikymppisyys on niin out?
11.07.2019 |
Lapset on suloisia, nuoruutta ihannoidaan, kolmekymppiset ovat arvostettuja työelämässä ja varteenotettavia puolisoita, viisikymppiset viisaita ja leppoisia, kuusikymppisten elämänkokemusta arvostetaan, seitsenkymppisiä ja siitä ylöspäin kunnioitetaan.
Nelikymppisyys taas on jotain kulahtanutta ja harmaata.
Kommentit (17)
Nelikymppisyys on aliarvostettua. Se on tavallaan elämän parasta aikaa. On jo paljon kokenut ja rakentanut elämäänsä, itseään löytänyt, mutta vielä luultavasti ihan hyvässä kunnossa ja voi tehdä vielä vaikka mitä lisääkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nelikymppisyys on parasta. Elämän suuret ratkaisut on jo tehty ja voi nauttia elämästä.
Mun mielestä, nyt kun itsekin 41, niin nelikymppisyys on viimeinen hetki elää täysillä. Sitä tiedostaa jo, että ollaan elämän jälkipuoliskolla ja pikkuhiljaa mennään kohti väistämätöntä vanhuutta. Kyllä työelämässä vielä arvostetaan. Ei ehkä enää 10 vuoden päästä.
Jos vertaan kolmekymppiseen itseeni, olen nyt paremmassa kunnossa, paremmissa töissä, tienaan enemmän, kamalat pikkulapsivuodet takana, asuntolainasta yli puolet maksettu, fiksumpi ja kokeneempi elämässä.
Järjellä ajateltuna kaikki on siis erinomaisesti. Vasta kun ajattelen, että olen todella jo 40, tulee olo että tästä kaikki menee vain alaspäin. Eli kuten tuossa aiempikin kirjoittaja kirjoittaa, omassa päässä se vika on, myönnän sen täysin.
Jep, tästä lähtee pulkkamäki kohti kuolemaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kohta 50 ja kaipaan kaiholla nelikymppisenä olemista, enemmän kuin kolmikymppisenä ja luoja paratkoon kaksikyppisenä olemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm. Musta tämä on hyvinkin in Olen 40, lapsi juuri lennähtänyt maailmalle, asuntolaina historiaa, joten on varaa lyhentää työaikaa reilusti ja käyttää vapaa-aika mieluisiin harrastuksiin yhdessä puolison kanssa. Eli menee paremmin kuin tähän mennessä ikinä...! Menetin terveyteni jo 25-vuotiaana, joten en koe tätä alamäkenä - en edes ensimmäisiä harmaita; olen elänyt ne kaikki, ja täällä tallataan edelleen. Jos nyt romahtaisin jostain huippuenergisestä olotilasta keski-ikään, ajatukset olisivat varmaankin toisenlaiset.
No itse aina n kolmikymppiseksi ajattelin että tästä elämä automaattisesti paranee, nyt koen että tästä se varmaan vaan huononee, esim lähisukulaiset kuolee vanhuuteen. Ei kovin "in" olotila. Sama kuin saisi kuulla, että esim omalla miehellä ja kaikilla lapsilla on kuolemaan johtava sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
40v erotaan, siksi.
Monella alkaa erosta se elämän uusi paras aika.
40-vuotiaana on parasta kun ei ole nuori muttei vanhakaan. Kokemusta on kuun myös itsevarmuutta. Monet 40-vuotiaat ovat hyvännäköisiäkin ja hyvin säilyneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös jokin aika sitten hoettu että nelkyt on uus kolkyt.
40 on monelle eräänlainen taitekohta, jolloin punnitaan mitä on saavutettu ja millaista elämää on elänyt ja miten tästä eteenpäin. Vielä on paljon vuosia jäljellä ja ehtii toteuttaa vaikka mitä.
Siinä yksi syy, miksi monet päätyvät eroamaan. Halutaan jotain muuta kun suhteessa on ehkä jumiuduttu johonkin kaavaan, eikä osata muuttaa asioita. Monilla ehkä lapset ovat sen verran kasvaneet että niitä ei tarvitse enää vahtia pysyvätkö hengissä ja on tilaa ajatella vähän itseäänkin.
Minä kävin 39-41-vuotiaana vakituisen työni ohessa eräopaskoulutuksen ja kuulin että moni muukin käy sen tuossa iässä. Eräänlainen taitekohta ja halu toteuttaa jotain mitä on paljon aikaisemmin miettinyt. Tuo koulutus oli mukavaa aikaa, ihan päinvastaista mitä elämä on nyt pari vuotta myöhemmin. Sairastuin syksyllä ja sain ensimmäiset jokapäiväiset lääkkeet käyttöön. Taitekohta elämässä sekin.
Nyt elän vähän tylsempää vaihetta, mutta kyllä minä aion toteuttaa vaikka mitä mielenkiintoista vielä. Minulle kelpaa tuo sama mies rinnalleni, joka siinä on yli 20-vuotta ollut.
N44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nelikymppisenä panetti eniten. Ja siitä seuraavat 8 vuotta.
Täytyy arvostaa sitä mitä milläkin aikakaudella ja iällä on annettavaa.
Rouva 56
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä panetti eniten. Ja siitä seuraavat 8 vuotta.
Täytyy arvostaa sitä mitä milläkin aikakaudella ja iällä on annettavaa.
Rouva 56
En kyllä arvosta yksinäisyyttä, jota ei 20 vuotiaana ollut. Itsevarmuus, onko se jotain syötävää? Miksi te kaikki muut ikäiseni olette tuollaisia reippaita tuulitakkitätejä jotka osaatte kaiken?
Tää on se kärttyikä, jossa erotaan puolisosta, mietitään oisko joku toinen ala sittenkin parempi, ja huomataan kuinka kyyniseksi sitä on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana. ;)
Ei ole, teillä nelikymppisillä itsellänne on vaan joku kriisi ja arvostuksen pula itseänne kohtaan.
Ei muut teitä hauku, te itse haukutte toisianne.
Tällä palstallakin nelikymppiset naiset haukkuu ikäisiään miehiä ja nelikymppiset miehet taas ikäisiään naisia.
Miksi halveksitte toisianne?
Se on teidän omassa päässänne, että olisitte jotain surkimuksia joita kukaan ei halua työ- tai siviilielämässä.