Mt-diagnoosista kertominen seurustellessa kyllä/ei

Mä kerroin tapaillessa että on kaksi suuntainen ja yodeöla vaikea sellainen. Lpsi tulossa ja 3v oltu yhes. Vaikeeta ok muy käydään yhessä juttelee.

Eikä lähde. Ja jos kävisi sellainen ihme, että lähtisi, niin sietää lähteäkin. Itse kertonut aina ja heti, eikä kukaan ole vielä säikähtänyt mitenkään. Ihan normijuttuja, ellei nyt pahoja psykooseja tai skitsofreniaa ym. 

Eikö olisi parempi, että lähtisi? Koska jossain vaiheessa se kuitenkin tulee ilmi. Eikö ole parempi, että lähtee aikaisemmin kuin esim 2v seurustelun jälkeen?

Eikö olisi parempi, että lähtisi? Koska jossain vaiheessa se kuitenkin tulee ilmi. Eikö ole parempi, että lähtee aikaisemmin kuin esim 2v seurustelun jälkeen?

no tapauskohtaista. kertoo sitten kun toinen on luottamuksen arvoinen. ei se toinenkaan välttämättä ole tosissaan, ja suhde saattaa päättyä ihan muista syistä kuin mt- ongelmista, joten en näe syytä miksi pitäisi kertoa ekoilla treffeillä. 

Tuossa onnvaan semmoinen juttu, että vaikka ihminen ei käyttäisi lääkkeitä, eikä hänestä mitenkään voisi päätellä diagnoosia tai sairautta, kun sen kertoo - jokin niksahtaa toisen päässä.

Täysin terve ei ole kukaan, toisilla vain on tieto siitä.

Minulla on masennus dg, mutta ei lääkkeitä, ei hoitosuhdetta, ei käytännössä oireita.

Jos en kerro, kukaan ei tiedä masennusdiagnoosistani.

Toisaalta, en halua hakea sen mitätöimistä, koska se on peruste eläkkeeseeni.

(Ja alapeukkuja ropisee, hahaa!)

Ei kannata kertoa missään vaiheessa.

Jos se ei käy ilmi muutenkin, älä kerro?

Persoonallisuushäiriöt ovat hyvin yleisiä, mutta harvalla on omastaan lääkärin diagnoosi. Eivät itse tiedosta olevansa häiriintyneitä. Tämmöisestä aiheutuu paljon ongelmia parisuhteessa.