Jaksaisitko sinä elää monisairaana?

Jaksaisinko? No ei kai tässä muutakaan voi.😁

No kukas niitä mun lapsia kaitsee, jos en jaksa? En mieti sellaista, koetan vaan puskea eteenpäin, vaikka sopeutuminen tulee jo korvista ulos. Jos tulen vielä sairaammaksi, tietysti voi masennus taas iskeä kunnolla päälle.

Riippuu aika paljon siitä, millä lailla olisin monisairas.

Minä olen monisairas, mutta tällä hetkellä vain fyysisesti. Vaatii tietynlaista elämää ja läkitystä. Kipuja on ja niiden myötä esim unettomuutta. Mutta silti saan tyydytystä läheisistä ja rakkaista ihmisistä, heidän kanssaan olemisesta, hyvåstä ruoasta, kauneudesta, kesäauringosta jne. sekä toisaalta pääsääntöisesti älyllisestä, haastavasta ja palkitsevasta työstäni. Luulen, että jos sairauksiini lisååmtyisi jotain, mikä veisi näistä jomman kumman - joko kyvyn nauttia elämän pienistä ja suurista asioista kuten rakkaista ihmisistä tai kyvyn ajatella - elämä olisi vielä hyvinkin elämisen arvoista. Mutta yhdistelmä, jossa molemmat häviäisivät, voisi olla kovin raskas, eikä jåttäisi paljonkaan.

Ihan "hyvin" tässä on pärjätty jo 15 vuotta.

Juu,pakko jaksaa ja monella asiat on huonommin.Onni löytyy yksinkertaisista asioista.

Eipä minulla muita vaihtoehtoja ole ollut kuin jaksaa itseäni hoitaa parhaimman mukaan. En koe olevani niin henkisesti loppu että heittäisin lusikkaa nurkkaan.

En tiedä, miten monisairas määritellään, mutta kaikkea vaivaa löytyy. Muun muassa etenevä sairaus, johon ei ole varsinaisesti lääkettä olemassa.

Pakko on vain jaksaa. Monilla muilla menee vielä huonommin. Itselläni ei ole esimerkiksi mitään kipuja. Yritän iloita pienistä asioista ja läheisten seurasta. Sain diagnoosin vuosi sitten ja olen sopeutunut aika hyvin. Kaikkein vaikeinta oli odotella oikeaa diagnoosia, koska mielessä kävi pahempiakin vaihtoehtoja. Välillä ahdistaa ja masentaa, mutta olen enimmäkseen aika positiivinen. Tämän kanssa mennään ja otetaan vastaan, mitä tulee.