Ottaa päähän, ei se että joillakin ihisillä on elämässä helpompaa kuin toisilla
vaan se että siitä huolimatta että heillä ei ole oikeita isoja murheita joiden vuoksi masentua ja nujertua he silti keksivät syitä olla masentuneita ja tehottomia!
Kommentit (7)
jokainen voi tilanteesta riippuen olla oikeastikin tyytymätön ja masentunut ja voida pahoin.
Sinä et voi sanoa kenellekään, että " et saa olla surullinen, koska sinulle ei ole käynyt mitään niin kamalaa, kuin esimerkiksi minulle!" .
Sinä ET VOI tietää miltä muista tuntuu, vaikka SINÄ näkisit heidän elämänsä helppona.
Vaikka näennäisesti ja " paperilla" asiat olisivat loistavasti, niin ei silti kenenkään elämä ole vain yhtä iloa ja riemua. Ihmisyyteen kuuluu paljon asioita, jossa ulkoiset ja maalliset asiat ovat vain yksi osa.
tuntuu että ihan tahalleen kehittelee itselleen pahaa oloa kun muuten asiat on liian hyvin. Kun ei oikeasti tiedä Pahasta Olosta mitään.
Jokaiselle voi tuntua asiat toisella tavalla riippuen elämäntilanteesta. Esim. mua masentaa se TÄLLÄ HETKELLÄ kun lapset on flunssassa ja yöt menee valvoessa. Jollekkin jolla on isompia ongelmia tämä ei hetkauta ollenkaan, niin se vaan menee!
Itseäni ärsyttää myös, jos jotkut pääsevät elämässä helpolla. Syynä kuitenkin se, että he eivät ole joutuneet kokemaan köyhyyttä, vanhemmat avustavat taloudellisesti, voivat luottaa vanhempiensa taloudelliseen tukeen. Joillekin jopa vanhemmat ostavat asuntoja jne.
ovat niin tyhmiä, että luulevat sen ruohon olevan vihreämpää aina aidan toisella puolen!!!
Vierailija:
tuntuu että ihan tahalleen kehittelee itselleen pahaa oloa kun muuten asiat on liian hyvin. Kun ei oikeasti tiedä Pahasta Olosta mitään.
Joillekin tulee paha olo siitä kun ei saa haluamaansa tavaraa kaupasta, joillekin siitä kun mies jättää tai äiti kuolee tai koira halvaantuu tai marsulla on kihti. Toisilla on paha olo kun ilmasto lämpenee tai on vakava sairaus tai katsoo tv:stä jonkun rankan dokkarin vaikka kidutukseseta. Toisilla on tajuttoman paha olo krapulapäivinä.
Mikä sinä olet määrittelemään sen, mikä on sitä OIKEAA pahaa oloa...?
Ei kaikkea sanota ääneen.