Kaverinainen katsoi minua tänään päästä varpaisiin
Oli käymässä minulla kylässä, ihan niin kuin on käynyt aina joskus aikaisemminkin. Mutta satuinpa peilin kautta huomaamaan että mittasi minut katseellaan päästä varpaisiin. Katsoin takaisin, nainen nielaisi, hieman punastui ja haroi hiuksiaan. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan vietettiin päivä normaalisti kuten aina ennenkin.
Milloin ja miksi nainen katsoo miestä päästä varpaisiin?
Kommentit (13)
Tykkää näkemästään, mutta haluaa leikkiä ja pelata. Luulee että saisi sinua vielä paremman ja pitää sua varalla kaverina puudelina. Mä oisin sanonut sille että lähe vetää jos ei meinata hommailla.
Jaksa kiusata itseäni turhaan naisen läsnäololla jos mitään en saa tai mitään ei tehdä. Mulla on tarpeita ja olen rehellinen niistä.
Tämä kummastuttaa joskus työkaverinaisissa, kun niillä tuntuu olevan joskus sellasia päiviä kun tuijottelisivat jotenkin oudosti ja pitkään kun verrataan siihen normaaliin työkaverilliseen hällävälimeininkiin.
Joskus voi tulla sellainen hetkellinen puuska että kaverimiestä jota ei yleensä ajattele miehenä katsoo eri silmin. Yleensä on hetkellistä ja tapahtuu ovulaation aikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Jos sitä vaikka panetti? Olisit voinut saada, hyvä mies!
Mutta voi voi, nyt taisit missata jotain ihanaa.
Ei mitään mahdollisuuksia, koska jos olisi alkanut kysellä, mahtaisiko olla jotain touhuiluja mielessä, niin se olisi välittömästi metoo# jos väärinkäsitys.
Vierailija kirjoitti:
Joskus voi tulla sellainen hetkellinen puuska että kaverimiestä jota ei yleensä ajattele miehenä katsoo eri silmin. Yleensä on hetkellistä ja tapahtuu ovulaation aikoihin.
Nonni eli hetken kiinnostaa se kiltimpi kaverimies, mutta kohta jo tekee mieli niitä jännempiä miehiä.
Höpö höpö. Jos olette kavereita, voisitte puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus voi tulla sellainen hetkellinen puuska että kaverimiestä jota ei yleensä ajattele miehenä katsoo eri silmin. Yleensä on hetkellistä ja tapahtuu ovulaation aikoihin.
Nonni eli hetken kiinnostaa se kiltimpi kaverimies, mutta kohta jo tekee mieli niitä jännempiä miehiä.
Eli hetken voi nähdä KAVERIN miehenä ja sitten tokenee ja ajattelee, että tulisi torjutuksi, voisi pilata ystävyyden, ja jatkaa yksinäistä selibaattiaan.
Menkää te uli-ukot jo itse jännempien miestenne kanssa kun ne pitää joka väliin houruta.
Vierailija kirjoitti:
Jaksa kiusata itseäni turhaan naisen läsnäololla jos mitään en saa tai mitään ei tehdä.
Mitä tuo lause tarkoittaa? Kumpaa yrität sanoa ja kirjoittaa; että "Jaksaa kiusata" vai "Ei jaksa kiusata"?
Kirjoita vähän huolellisemmin, ei tuollaista kieltä kukaan ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus voi tulla sellainen hetkellinen puuska että kaverimiestä jota ei yleensä ajattele miehenä katsoo eri silmin. Yleensä on hetkellistä ja tapahtuu ovulaation aikoihin.
Nonni eli hetken kiinnostaa se kiltimpi kaverimies, mutta kohta jo tekee mieli niitä jännempiä miehiä.
Ei se oo luonnejuttu vaan enempi ulkonäköjuttu miksi se kaverimies ei yleensä himota.
Katsoi kuitenkin kuin halpaa makkaraa. Eikä ole olemassa "kaverinaisia", on vain vieraita naisia ja sitten on hoitoja.
Oletko ap itse kiinnostunut naisesta parisuhdemielessä? Jos et, jatka kaveruutta kuten ennenkin.
Turha tehdä punastelevasta ihastuneesta naisesta mielessäsi jotain ihmissuhdepeluria.
Jos sitä vaikka panetti? Olisit voinut saada, hyvä mies!
Mutta voi voi, nyt taisit missata jotain ihanaa.