Lue keskustelun säännöt.
Onko muille käynyt tällaista? On kiusattu, mutta olet tajunnut vasta jälkeenpäin
15.06.2019 |
Onko muita, jotka ovat tajunneet kaverin, kumppanin tai ex-kumppanin kaltoinkohtelun vasta paljon myöhemmin? Varmasti siis on, mutta haluaisin kuulla.
Mietiskelin hiljattain, että muahan on kiusattu/yritetty kiusata itse asiassa monessakin otteessa elämää. En vaan ole reagoinut siihen. Olisi voinut edes poistua tilanteista kokonaan, vaikka siinä tilanteessa ei olisi tuntunut edes, että loukkaannun toisten heikkoudesta.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Olin jo lapsuuden perheen taholta kokenut väkivaltaa, laiminlyöty ja hylkäämisellä uhkailtu joten en osannut tunnistaa. Ei oikein ollut järkeviä rajojakaan eikä käsitystä siitä miten minua saa kohdella. Olin hyvin yksinäinen ja mikä tahansa huomio keneltä tahansa kävi minulle. Siksi en puuttunut vaikka joskus ehkä tajusinkin jotain kiusanteoksi. Huoh. Ihan kamalaa. En edelleenkään ole ihan terve tunnistamaan kaltoinkohtelua näin aikuisena. Se on näkynyt työelämässä.
Sama täällä, että siedän liian pitkälle tietynlaisia oikeudenloukkauksia, enkä välttämättä niitä edes heti tunnista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalainen yhteisö yritti purkaa stalkkaamalla ja sen tiedon vaikutuksilla perheeni suhteita. Vielläkin suomessa on yksi esim. 🐫jälkeläinen joka on sen suhteen minua kohtaan että perheeni on sitä mitä stalkkaajat ovat syöttäneet heille. On helppo nähdä kieltämättä nyt läpi sormien tälläistä kuin minulle ollaan informoitu tästä yhdysvalloista valtakunnallisella tasolla eikä se kiusaaminen ole vieläkään loppu. Ei ihan nyt näin mutta jotain tälläistä, nyt voi tietää mutta seuraavan henkäsyn jälkeen ei tiedä.
Kreatiivisuus, CERN ja imperialistinen globalisaatio ei olisi paha jos niiden kreatiivisuudessa ei olisi kiusaamisen řáđíkaalista haaraa!
Timot ja haarat ei auta tässä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Olin jo lapsuuden perheen taholta kokenut väkivaltaa, laiminlyöty ja hylkäämisellä uhkailtu joten en osannut tunnistaa. Ei oikein ollut järkeviä rajojakaan eikä käsitystä siitä miten minua saa kohdella. Olin hyvin yksinäinen ja mikä tahansa huomio keneltä tahansa kävi minulle. Siksi en puuttunut vaikka joskus ehkä tajusinkin jotain kiusanteoksi. Huoh. Ihan kamalaa. En edelleenkään ole ihan terve tunnistamaan kaltoinkohtelua näin aikuisena. Se on näkynyt työelämässä.
Sama täällä. Lapsuudenperheessäni vanhempien sisarusten päätehtävä oli ivata ja nälviä kaikkea tekemistäni. Samoin äitini tapana on aina haukkua kaikki jotka ovat saaneet jotakin aikaan elämässään. Tajusin vasta 5-kymppisenä kuinka p***stä lapsuuteni ja nuoruuteni perhe oli kun sitä vertaa esim työelämässä tapaamiensa ihmisten tarinoihin. Nälviminen ja ivaaminen jatkui näihin päiviin asti kunnes tein konkreettisesti selväksi, että aikuisena ei enää tarvitse sietää samaa ilkeämielistä vi***lua ja katkaisin välit. Kerron yhden esimerkin: jos en ole vastannut heti puhelimeen, tulee perään tekstiviesti, jossa lukee: ”vastaa apina saatana!” Lähettäjän ikä lähes 60.....
Kyllä vaan. Näin jälkikäteen ihmettelen, miten niin selvää kiusaamista en silloin ajatellut kiusaamiseksi vaan vähättelin asioita ja jopa kielsin ne. Jos olisin kuullut muille tehdyn samalla tavalla, en olisi hetkeäkään miettinyt mistä on kyse. Muiden kiusaamisen olen aina havainnut helposti ja reagoinut siihen, mutta omalla kohdalla tilanne oli jostain syystä toinen.
Kyllä. Olin jo lapsuuden perheen taholta kokenut väkivaltaa, laiminlyöty ja hylkäämisellä uhkailtu joten en osannut tunnistaa. Ei oikein ollut järkeviä rajojakaan eikä käsitystä siitä miten minua saa kohdella. Olin hyvin yksinäinen ja mikä tahansa huomio keneltä tahansa kävi minulle. Siksi en puuttunut vaikka joskus ehkä tajusinkin jotain kiusanteoksi. Huoh. Ihan kamalaa. En edelleenkään ole ihan terve tunnistamaan kaltoinkohtelua näin aikuisena. Se on näkynyt työelämässä.