Onko normaalia, että exää on ikävä vaikka suhteessa olikin paljon huonoja asioita?

On normaalia. Jaoitte monet asiat vuosien varrella, kiinnyitte toisiinne ja olisi omituista jos et haluaisi muistella hyviäkin hetkiä. Siksi sanotaankin, miten erosta selviäminen ja sen prosessoiminen on oma työnsä. 

Eroon kuuluu aina ikävä.

Ikävä yhteisiä tekemisiä, ikävä seksiä, ikävä niitä tulevia ihania hetkiä ja tapahtumia ja totta kai ikävä itse henkilöä.

Mutta jos erotaan on niitä huonoja hetkiä oltava enemmän.

Tsemppiä

Erosin alkkiksesta, joka valehteli ja oli väkivaltainen. Silti iski ikävä vielä pitkään. Nyt kun aikaa on mennyt useampi vuosi, alkaa nähdä asiat jotenkin neutraalisti. Aika tekee tehtävänsä.

Vierailija kirjoitti:

Eroon kuuluu aina ikävä.

Ikävä yhteisiä tekemisiä, ikävä seksiä, ikävä niitä tulevia ihania hetkiä ja tapahtumia ja totta kai ikävä itse henkilöä.

Mutta jos erotaan on niitä huonoja hetkiä oltava enemmän.

Tsemppiä

Ei ehkä määrällisesti tai ajallisesti ollut huonoja hetkiä enemmän, mutta vaikutukseltaan ne oli voimakkaampia. Mm henkistä väkivaltaa, nalkutusta..

Ikävöit mennyttä, koska et ole löytänyt ketään josta pitäisit. Kukaan meistä ei ole korvaamaton. Maailma on täynnä toinen toistaan meille sopivampia tyyppejä. Älä jää tuleen makaamaan.

Itselläni on kokemusta ihan samasta. Luulin etten koskaan pääsisi exästä yli, tapailin vain vääränlaisia tyyppejä, kunnes sitten löysin jonkun joka herättikin minussa paljon vahvempia tunteita kuin kyseinen ex koskaan, menimme yhteen ja olemme edelleen yhdessä. Ex ei pyöri mielessäni enää. Nykyinen on paljon miellyttävämpi kaikella tavalla, hänessä on paljon samoja piirteitä kuin useissa exissäni, vähän niin kuin kaikista ne hyvät puolet. En voisi olla tyytyväisempi.

Sulle tulee käymään vielä hyvin, uskot vain siihen. Uskoa vieläkin enemmän auttaa se, että teet profiilin deittisivustolle tai lähdet ihmisten ilmoille ☺

On normaalia :) Ikävöidä voi ja saa, kunhan et sekoita exän elämää tai sorru perinteiseen hullun exän rooliin siinä vaiheessa, jos ja kun ex löytää uuden kumppanin (ja sama toisinpäin, ettei ex katkeroidu sinun tekemisistä). Ikävän tunteissa itselläni on monesti tullut tavallaan halu tykätä ajatuksesta kuin mitä se käytännössä oli, myös eri tavoin sijoittaen nykyaikaan ja jopa tulevaisuuteen "voi kun voitaisiin mennä yhdessä tuonne ja tuonne..." yms.

Kyllä sinä pärjäät, ja muistat että tämäkin päivä on joskus monen vuoden takainen. Ja löydät vielä jonkun jota rakastat ja joka sinua rakastaa :)

Kiitos kannustuksesta. Jospa tämä tästä, on aika päästää irti..

Ap

Pikemminkin onko normaalia jos EI ikävöi exää? Kaikkialla aina sanotaan ja lohdutellaan että kyllä saa ikävöidä ja surra ja se on normaalia.

Mutta kun minä en ikävöi, enkä liiemmin sure. Olen edelleen vain helpottunut. Erosta puoli vuotta. Exään on ihan hyvät välit, mutta en ikävöi, ja se tunne vahvistuu aina kun hänet hetkellisesti näen. 

Kakkosvaihe on..just laitoin paperit, 3 viikkoa sitten olisin saanut laittaa. Siksi tämmöisiä, pelkään että jään yksin. Olen kohta 40-vuotias.

Ap

Up

En voisi kuvitellakaan ikävöiväni exää. Yhdessä olimme 20 vuotta ja kolme lasta saimme. Eron hetkellä tunteet oli neutraalit. Nykyinen tunne on vain inho. Missään tekemisissä en halua olla koskaan.

Mulla on ikävä exää, joka oli fyysisesti ja henkisesti väkivaltainen ja olin mustelmilla moneen kertaan.

Silti mieli pitää kiinni vaan niistä hyvistä muistoista.

Ihmisen mieli on ihmeellinen.

Ihan ok sängyssä ? Itse olet surkea sänkyhommissa.

.

Kyllä mä toisinaan mietin pienellä kaiholla exää, joka on ollut mun elämäni suurin rakkaus, mikään ei ole sitä asemaa vienyt (viime) vuosisadan storylta. Mutta tapahtuneet on tapahtuneita, menneet menneitä. Elämämme ei kestänyt arkea, eikä kestäisi varmaan edelleenkään. Eli, oishan se saanut kestää, mutta kun ei, se oli kuitenkin realiteetti. Pitkään menee etten edes ajattele koko ihmistä, mutta etenkin näin toukokuussa muistuu mieleen.

On normaalia.

On ikävä ehkä sitä ihmistä, joka se exä joskus oli (tai itse kuvittelin hänen olevan). Ja sitä, kuka itse oli tai uskoi olevansa. Niitä jaettuja tunteita, hetkiä, toiveita, saavutuksia, arkea. Ikävä myös särkynyttä unelmaa yhteisestä tulevaisuudesta, jota ei tule.

Mutta aika on mennyt, exä on eri ja itsekin on.

Onnellinen se, jolla on menneisyydessä rakkautta ja asioita, joita voi surra ja jotka on suremisen arvoisia. Olen aina ajatellut, että semmoisen ohmisen kanssa en ainakaan halua olla, joka on sitä mieltä, että on heittänyt elämänsä hukkaan exänsä kanssa, ja että ex oli aina ihan hullu tms, ja että ei oikeastaan koskaan rakastanut koko exäänsä. Mitä minä semmoisella ohmisellä, joka on pitkässä suhteessa ihmisen kanssa, jota ei edes rakastanut? Tietääkö semmoinen edes milloin rakastaa ja mitä on rakastaa?

Vierailija kirjoitti:

Ihan ok sängyssä ? Itse olet surkea sänkyhommissa.

:D Joku reppana ei ole ottanut kovin hyvin sitä että on tullut taas kerran jätetyksi

Vierailija kirjoitti:

On normaalia.

On ikävä ehkä sitä ihmistä, joka se exä joskus oli (tai itse kuvittelin hänen olevan). Ja sitä, kuka itse oli tai uskoi olevansa. Niitä jaettuja tunteita, hetkiä, toiveita, saavutuksia, arkea. Ikävä myös särkynyttä unelmaa yhteisestä tulevaisuudesta, jota ei tule.

Mutta aika on mennyt, exä on eri ja itsekin on.

Onnellinen se, jolla on menneisyydessä rakkautta ja asioita, joita voi surra ja jotka on suremisen arvoisia. Olen aina ajatellut, että semmoisen ohmisen kanssa en ainakaan halua olla, joka on sitä mieltä, että on heittänyt elämänsä hukkaan exänsä kanssa, ja että ex oli aina ihan hullu tms, ja että ei oikeastaan koskaan rakastanut koko exäänsä. Mitä minä semmoisella ohmisellä, joka on pitkässä suhteessa ihmisen kanssa, jota ei edes rakastanut? Tietääkö semmoinen edes milloin rakastaa ja mitä on rakastaa?

Mulla ainakin tää erosurun on niin sietämättömän tuntuista, että mielelläni pyyhkisin koko suhteen mielestäni. Mies valehteli ja pahoinpiteli, silti mulla on ikävä. Ei tämä ole oikein. Haluaisin unohtaa.

Unohda se sika.