Miten voi lopettaa ihmisen rakastamisen kun on vielä rakastunut?

Alkamalla rakastaa enemmän itseään.

Aika hoitaa

Tunteitaan ei pysty tukahduttamaan tai tappamaan. Parasta olisi, jos pystyisi yrittämään antaa niiden "palaa loppuun", ihmismieli on kuitenkin luonteeltaan mukautuva, kestävä ja eteenpäin pyrkivä, joten kyllä ne ennen pitkää lakkaavat. Tässä auttaa realiteettien toteaminen itselleen: henkilö, jota rakastat mutta jolta et saa vastakaikua tai joka on ehkä jättänyt sinut, ei ole sinulle se oikea, elämä jatkuu ja on muita asioita, joihin keskittyä. Toinen juttu johon kannattaa pyrkiä, on katkeroitumisen välttäminen. Katkerana ei saa ajatuksia irti asiasta, joka katkeroitumisen aiheutti. 

Olin itse taannoin samassa tilanteessa. Olin umpirakastunut, ja suhteen päättyessä piti yrittää jotenkin elää niiden tunteiden kanssa. Auttoi kun ymmärsin realiteetit kuvailemallani tavalla. Suru toki jäi, ja tunnen edelleen jotain tätä henkilöä kohtaan, mutta hän ei ole enää päällimmäisenä mielessäni ja suruakin oppii käsittelemään.  

Hengität vapautuneesti ulos.

Ne tulee ja menee kuin tv:n mainokset.

Nautit show:sta.

Sen tarjoaa elämä.

0101010101

Kiitos virtahepo. Miten pääsit noin selkeään tilanteeseen? Tää on tuskallinen olotila kun on juuri tapahtunut ja kukaan ei tunnu miltään. En tunne edes itseäni.

Ap

Miksi se pitäisi lopettaa?

Vierailija kirjoitti:

Kiitos virtahepo. Miten pääsit noin selkeään tilanteeseen? Tää on tuskallinen olotila kun on juuri tapahtunut ja kukaan ei tunnu miltään. En tunne edes itseäni.

Ap

Omasta erostani on siitäkin vasta reilu kuukausi aikaa. Tulin jätetyksi syntymäpäivääni seuraavana päivänä :( Olin tiedostanut, että suhteessa on jotain häikkää jo jonkin aikaa, mutta ilmoitus tuli silti aikamoisena järkytyksenä. Muistan itsekin aluksi sen lähes klaustrofobisen olon, että nämä tunteet ovat kuin vieras kasvannainen ja ne on saatava äkkiä ulos päästä. Rakastuminenhan on aivan mieletön ja koko kehon täyttävä tunne, mutta kun se kohdistuu "väärään" ihmiseen tai tulee muuten tilanne, ettei suhde tai romanssi ole mahdollinen, tunteen kokonaisvaltaisuus ei olekaan enää ihanaa vaan jotain aivan kamalaa. Juuri tästä kokonaisvaltaisuudesta johtuen tällainen tilanne aiheuttaa usein sellaisen tunteen että on aivan kuin elämältä putoaisi pohja, joten ymmärrän hyvin myös nuo tyhjyyden tunteet.

Pääsin tähän pisteeseen niin, että annoin itselleni aikaa tuntea mitä tunnen. Jos olo oli tyhjä, annoin sen olla tyhjä. Jos itketti, niin sitten itkin. Jos teki mieli nostalgisoida ja muistella suhteen hyviä aikoja, tein niin. Jatkoin myös siinä ohessa arjen puuhasteluja ja kodin laittamista, ja pian huomasinkin, että olin esimerkiksi laittanut itselleni illallisen ajattelematta eksääni koko aikana kertaakaan.

Tätä seuraavaa en voi varsinaisesti suositella, koska siitä voi olla kuvailemassasi tilanteessa enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta latasin myös deittisovelluksen ja katselin kiinnostavia ihmisiä, ja siinä samalla muistutin itselleni että näissä tunteissa ei vellota ikuisesti, vaan todennäköisesti joku päivä rakastun vielä uudelleen sellaiseen ihmiseen, jonka kanssa suhde oikeasti toimii :) Tiedostin toki alusta asti ns. laastarisuhteen riskin ja siksi olenkin ollut tässä asiassa tosi varovainen. 

Toi kuulostaa tosi hyvältä. Tää oli mun elämän suurin rakkaus. Tuntuu kuin rinta olis revitty auki. Yritän kans selata nettiä ja kattella ihmisiä vaan että näen niitä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi se pitäisi lopettaa?

Yleensä kun elävää olentoa yrittää pakottaa tai väkisin lopettaa, niin se vain kitkeröityy.

Vähän kuin yrittäisit saada leppäkerttua kädellesi. Se jämähtää ja kieltäytyy tulemasta, voi joka kipittää pois.

Jos asetat käden hellästi paikoilleen ja odottelet hymyillen, niin leppäpirkko saapuu sormelle ja täyttää sen värillään. Sitten se lentää pois. Ajatuksilla on tapana toimia samoin.

Niihin ei pidä takertua. Mutta ei pidä myöskään ajatukseen ettei pidä takertua ajatukseen.

Ajatukset ovat eläviä kuten kasvit ja eläimet. Ne suojautuu piikein tai jämähtävät paikoilleen, kun niitä törkkii.

Odottele ja toivota heidät tervetulleeksi ja hyvästele ne. Se on muinainen mieli.

Kerttu ja Pirkko ovat rouvia. Toinen tulee ja toinen menee.

Anna heidän mennä ja tulla. Pidä ovesi avoimena ja ryystä teesi.

Vierailija kirjoitti:

Toi kuulostaa tosi hyvältä. Tää oli mun elämän suurin rakkaus. Tuntuu kuin rinta olis revitty auki. Yritän kans selata nettiä ja kattella ihmisiä vaan että näen niitä. Ap

Tunnistan itse myös sen tunteen, että tässä se nyt meni, elämäni paras tilaisuus rakkauteen ja onneen. Tässä asiassa tavallaan auttoikin sen ymmärtäminen, että koska suhde ei toiminut niin hyvin kuin olisin toivonut, se tarkoittaa että tämä nimenomainen henkilö ei ehkä kuitenkaan sitten ollutkaan minulle se oikea.

Toisaalta, vaikka puhuin edellisessä viestissä kovasti realiteettien ymmärtämisen puolesta, niin itselleni ainakaan ei ole tehnyt haittaa pieni määrä maagista ajattelua ja romanttista haaveilua, että joku päivä minä vielä kuitenkin kohtaan sen oikean. Ihan ensi alkuun se voi kyllä tuntua enemmän kivuliaalta kuin lohdulliselta ajatukselta, kun ei haluaisi ketään muuta kuin sen, jota ei voi saada : /

juo viinaa

suuret romantikot aikoinaan huumasivat itsensä humalaan ettei enää tuntisi kipeää rakkautta

Tää ihminen oli se mun hullu rakkaus. Huuma joka vei ja toi vaaleanpunaiset lasit silmille. Vuosisadan rakkaustarina. Mun sielunkumppani, mun kaikki. Ja hän tunsi samoin. Huonosti ei edes mennyt. Itsellä oli masennuksen ja ahdistuksen kanssa ongelmia mutta luulin että kaikki on hyvin. Toinen vain lähti. En ikinään löydä mitään vastaavaa.

T.ap

Vierailija kirjoitti:

Tää ihminen oli se mun hullu rakkaus. Huuma joka vei ja toi vaaleanpunaiset lasit silmille. Vuosisadan rakkaustarina. Mun sielunkumppani, mun kaikki. Ja hän tunsi samoin. Huonosti ei edes mennyt. Itsellä oli masennuksen ja ahdistuksen kanssa ongelmia mutta luulin että kaikki on hyvin. Toinen vain lähti. En ikinään löydä mitään vastaavaa.

T.ap

Tässäkin mielessä tilanteesi voisi olla kuin minun elämästäni, ap. Minunkin eksäni oli se minun hullu nuoruudenrakkauteni. Meillä oli yhteinen, ihan pähkähullu mutta niin ihana tulevaisuudensuunnitelma, romanttinen seikkailu mutta myös lupaus turvasta ja kumppanuudesta. Olimme yhdessä joka päivä ja juttelimme tuntikausia, minusta hän oli maailman ihmeellisin ihminen. Näin innostuksen hänen silmissään ja tunnit menivät kuin siivillä. Kun hän astui kuvioihin, hetkessä minun tavallinen, tylsähkö ja urautunut elämäni oli kuin suoraan romanttisesta komediasta.

Tämä ei ole helppoa, mutta olen itse yrittänyt ajatella näin: kaikki ihmiset eivät elämässään koe edes sitä, mitä sinä ja minä koimme tahoillamme. Vaikka romanssi loppuikin surullisesti, niin mikään ei voi kuitenkaan viedä pois sitä onnea ja voimaa, jota siitä silloin sai kun se kesti. Positiivisia ajatuksia ei kannata kuitenkaan pakottaa, jos niitä ei pysty siinä hetkessä ajattelemaan tai ne tuntuvat enemmän tuskallisilta kuin lohdullisilta. 

Tarvittaessa on auttanut eräänlainen tarinallistaminen, joka on sallinut hetkellisen etäännyttämisen nykyhetkestä jos kaikki on sillä hetkellä tuntunut liian raskaalta. Olen kertonut suhteeni "tarinaa" itselleni mielessäni, keskittyen hyviin tai huonoihin asiohin sen mukaan, miltä sillä hetkellä on tuntunut. Jos olen halunnut velloa itsesäälissä, olen kertonut tarinan niin että eksäni on ollut epäreilu ja kohtuuton. Jos olen halunnut nähdä tilanteen pragmaattisesti ja tasapainoisesta vinkkelistä, olen kertonut sen niin että me emme vain sopineet yhteen sillä tavalla, elämä jatkuu jne. Tärkeintä on minusta, että antaa itsensä tuntea mitä tuntee, ja käyttää siihen vaikka jotain kirjallista ilmaisukanavaa, jos tuntuu että tarvitsee alkuun päästäkseen vähän johdatusta tunteidensa äärelle. 

Ei se toinen tykännyt ja rakastanut. Sinäkin rakastat sitä kuvitelmaasi jostain jota ei edes ole. Joten - hanki elämä. Ja sellainen mies joka rakastaa sinua ja arvostaa sinua. Ja joka on läsnä