Yksineläjät jotka olette ostaneet oman talon: miten uskalsitte?
Haluaisin oman talon ja pihan. Vaikka minulla vakityö onkin, jotenkaan siitä ei saa turvaa. Kyllä se silti voi alta lähteä. Ja kun kumppania ei ole niin kaikki maksut ovat sitten minun niskoillani, joka ei haittaisi jos olisi 100% takuu että kaikki menisi hyvin. Niin ei elämässä aina käy...
Kommentit (9)
Täällä yksin okt:ssa asuva nainen. Helppoa tämä ei ole ollut, mutta nautin omasta rauhasta. Työtä on paljon ja huonolla tuurilla isoja yllättäviä menoja tulee. Mutta silti en muuttaisi takaisin kerros- tai rivitaloon.
Kannattaa miettiä asiaa siltä kannalta, millaiset kustannukset omassa talossa on suhteessa omistusasuntoon, ja pystytkö selviytymään niistä. Yllätyksiä voi aina toki tulla, mutta niihin on hyvä olla varautunut pienen vararahaston avulla. On myös tärkeää miettiä, kuinka paljon pystyt tekemään itse esim. korjaus- ja kunnossapitotöistä, sillä itse tekemällä voi säästää sievoisia summia, kunhan tietää mitä tekee. Jos on peukalo keskellä kämmentä ja kukkaron nyörejä kiristää, ei omaa taloa kannata hankkia. Toisaalta taloyhtiön osakkaana joutuu tahtomattaan maksamaan kalliita remontteja, kun taas omassa talossa päätät itse mitä ja milloin tehdään ja kuka tekee. Se, kumpi lopulta tulee edullisemmaksi sinulle, niin rahallisesti kuin muiltakin osin, riippuu monesta asiasta. Tee laskelmia, ota selvää kustannuksista. Älä osta isoa korjausta vaativaa taloa.
Riippuu tuloista pärjääkö yhden ihmisen tuloilla omakotitalossa. En asuisi yksin jollei ole vararahastoa yllättäviin menoihin. No jotkut asuvat niin pitkään kun pystyy ja päästää katot ja kaikki pilalle, myy sitten pois kun alkaa tulla isoja remonttikuluja tai talo on jo purkukunnossa. Vanhana tai jos sairastuu niin ei jaksa pihatöitä ja niitä villiintyneitä, muistuttaen kaatopaikkaa, hoitamattomia talon ympärystöjä kyllä näkyy paljon. En asuisi yksin omakotitalossa iäkkäänä varsinkaan vaan siirtyisin rivitaloon ja lopuksi kerrostaloon. Riippuu iästä ja mitä tekisin tontilla jota en jaksaisi enää hoitaa vaikka varaa olisi asumiskulut maksaa eikä tee mitään remontteja. En pystyisi katselemaan hoitamatonta ja ränsistynyttä ympäristöä. Vanhana en jäisi yksin mihinkään maaseudullekkaan halpaan ränsistyneeseen mökkiin odottelemaan kuolemaa.
Toinen ihminen mukana kuviossa tuo ihan uudet omanlaiset riskit mukaan kuvioon. Mitä sitten jos tulee ryppy rakkauteen? Menettää kotinsa siinä samalla. Omassa talossa sentään on itse herrana.
Ei kannatta. Ellei oikeasti ole tosi hyvät tulot. Isäni osti yksin talon n. 3 tonnin tuloilla ja ei meinaa pärjätä kulujen kanssa. Lainasta kyllä,mutta vaikkapa sähkönsiirrot maksaa maltaita. Nyt hän on jumissa siinä sitten. Pihatöitä ja vastuutakin oli enemmän mitä hän odotti.
Omakotitaloa en ostanut, koska en halua stressata sen kunnossapitotöistä. Ostin rivitalon päätyasunnon, jossa minulla on oma piha, mutta huoltoyhtiö hoitaa aurauksen, ja isännöitsijä katselee kunnossapitoasioiden perään.
Ajattelin silloin kun asunnon hankin, että elämässä on riskejä. Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Voisin joutua työttömäksi ja myymään asunnon, kenties tappiolla? Mutta mitä sitten? Kannattaako jättää joku ihana haaveilemansa asia tekemättä vain siksi että joskus jotakin ikävää saattaa tapahtua?
Kaikki meistä joskus kuolee. Suuri osa kokee vastoinkäymisiä. Mutta jos ei uskalla lähteä aamulla ovesta ulos, koska voisi jäädä auton alle menettää tosi paljon.
Uskalla elää oman näköistä elämää! Uskalla tehdä omia valintoja! Minä aion seuraavaksi hankkia kesämökin ja koiran, enkä kysy siihen keneltäkään lupaa :)
Kannattaa ostaa sellaiselta paikalta, että saa kaupaksikin, jos jotkut riskit terveyden tai tulojen suhteen toteutuvat. Näin toimin itse, eikä tulot niin isot ole. Ei se nyt sen kummempaa ole, varasuunnitelma pitää olla aina mielessä hahmoteltuna.
Vierailija kirjoitti:
Toinen ihminen mukana kuviossa tuo ihan uudet omanlaiset riskit mukaan kuvioon. Mitä sitten jos tulee ryppy rakkauteen? Menettää kotinsa siinä samalla. Omassa talossa sentään on itse herrana.
Tämä juuri. Olen mitoittanut kaikki, niin että pärjään yksin omakotitalon kanssa. Veljellä ja vaimollaan tuli ryppy rakkauteen ja joutuivat sen myötä myymään unelmatalonsa.
Elämä on epävarmaa, etenkin kun sen sitoo toiseen ihmiseen.
Elämässä on riskejä. Ota lainaturva? Sijoita? Henkivakuutus?
Itselläni on omakotitalo ja iso piha. Asun siinä yksin kahden lapseni kanssa. Olen nainen.