Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastusaktiivien uhriutuminen on ärsyttävää. Kukaan ei ole pakottanut siihen hommaan.
12.05.2019 |
Ja jos se on niin raskasta ja lasten vanhemmat niin paskoja, niin pitäskö miettiä toisen kerran, että viittiikö hommaan ryhtyä. Suurin osa vanhemmista on ihan työssä käyviä ja työ asettaa omat paineensa. Kaikki ei ole kotiäitejä tai työttömiä isiä, jotka tekee töitä joskus silloin tällöin ja lopun aikaa on muitten elätettävänä kaikilla yhteiskunnan tuilla. Tottahan siinä jää sitä aikaa panostaa lasten harrastuksiin ihan eri tavalla.
Tartte alkaa uhriutumaan ja määkimään, että kun me tehdään niin paljon tämän homman eteen. Käsittääkseni siitä voi kieltäytyä ja pitääkin kieltäytyä ja realistisesti arvioida omia mahdollisuuksiaan panostaa.
Siksi en itsekään ole lähtenyt toimintaan mukaan vapaaehtoisena tms. valmentajana, koska tiesin, että en pysty työn ohessa sitä tekemään.
Kommentit (7)
Mistä syystä määkivät? Tulette aina myöhässä ja lapsesi on lupaava mutta ette treenaa koskaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko harrastuskuvio on mennyt ihan sairaaksi.
Liikaa harjoituksia, liikaa palkattuja ihmisiä (kaiken maailman tekniikkavalmentajia ym. HALOO), pentuja kuskataan tuntitolkulla pelaamaan toisen kaupungin pentuja vastaan. Yövytään hotelleissa, hankitaan sitä sun tätä.
Kropat on p*skana, hermot loppu, moni menestyy koulussa huonommin kuin voisi.
Relatkaa ihmiset.
Niin tuttua! Meillä lapsi lopetti omasta halustaan 12-vuotiaana koriksen, ja täytyy sanoa, että koko perheen elämänlaatu nousi ihan uudelle tasolle. Jäi kaikki säätäminen, ylenmääräinen kuskaaminen, oman vapaa-ajan uhraaminen ja valituksen kuunteleminen siitä, kuinka enemmän olis vielä täytynyt osallistua turnausten järjestelyihin yms.
Ymmärrän kyllä ton tavallaan. Seurat ei pyöri ilman vapaaehtoisia ja tietysti niitä harvoja tekijöitä harmittaa, että kaikki kaatuu heidän niskaansa. Ja jos he lopettavat, niin kenelläkään ei ole sitten enää sitä harrastusmahdollisuutta. Eipä silti, itsekään en osallistu mihinkään. En käy paikalla enkä hommaa puhelimeen meseä, mistä ne nakkilistat tulis silmille. Kun ei kerkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapset lopettivat tanssi- ja yleisurheiluharrastukset 11- ja 12-vuotiaina. Olivat väsyneitä, harrastukset ottivat enemmän kuin antoivat.
Elämä helpottui ja rahaa ja etenkin aikaa säästyi. Jälkikäteen ajatellen oli ihan hulluna hommaa kuskata ipanoita seitemän vuotta.
up