Sukulainen aikoo kuluttaa ansiosidonnaiset eikä aio kuulemma hakea töitä
Aikoo sen jälkeen jäädä oloneuvokseksi ja elää säästöillä. Voiko tuosta ilmoittaa työkkäriin?
Kommentit (17)
No on hän sentään vähän töissä ollut, kun on ansiosidonnaistakin kerryttänyt. Itsekin olin 2.5v kotona ja nautin.
No eipä niitä töitä saa, vaikka hakisi, ellei satu olemaan niillä harvoilla työvoimapula-aloilla, joihin mieluummin vielä halutaan työntekijät ulkomailta.
On tulossa iso perintökin, entisten lisäksi prkl!!
Ap
Oletko miettinyt,että tuo on vain juttu millä peittelee sitä ettei ole saanut töitä. Häntä voi hävettää,ettei ole vielä löytänyt uutta työpaikkaa ja puheissaan kääntää sen niin että ei ole mitään edes hakenut,eikä hae.
Kannattaa välillä miettiä näitä asioita monelta kantilta,eikä olla suunta päänä huutelemassa muiden asioita ympäriinsä. Sinä kun et sitä totuutta asioista tiedä,vaikka niin kuvittelet.
Ja työkkäri tietenkin kuuntelee sinua kun kerrot että sukulaisesi on näin kertonut ja sukulaisen kertoman perusteella lähtee tuet.
KIKY iskee.
Sukulaisesi joutuu kuitenkin työnhakuun tai tuet jää saamatta. Kjäh, kjäh..
Mimkä takia tää sun napaas kaivaa niin paljon että tuut tänne avautumaan? Jos katsot että sulle tärkeetä ni ilmoita. Mitä se meitä liikuttaa. Idioottitrolli.
Vierailija kirjoitti:
On tulossa iso perintökin, entisten lisäksi prkl!!
Ap
Raha tulee rahan luokse 😗
Anna hänen elää omaa elämäänsä. Minäkään en hakenut töitä ansiosidonnaisen aikana, v#tuttaako?
Vierailija kirjoitti:
KIKY iskee.
Sukulaisesi joutuu kuitenkin työnhakuun tai tuet jää saamatta. Kjäh, kjäh..
Miten kiky tuohon liittyy? Tiedätkö mikä kiky on?
Mulla eläkkeeseen 1.5 vuotta, otin loparit, olen liiton rahoilla eläkkeen alkuun saakka😁
Vierailija kirjoitti:
KIKY iskee.
Sukulaisesi joutuu kuitenkin työnhakuun tai tuet jää saamatta. Kjäh, kjäh..
Ei kai se haittaa, jos säästöillään elelee. Ja lisää perintöäkin tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla eläkkeeseen 1.5 vuotta, otin loparit, olen liiton rahoilla eläkkeen alkuun saakka😁
👌
Totta kai voit. Ilmoita jo heti tänään. Toivottavasti sinulla on tiedossa sukulaisesi hetu, niin saavat tiedot tallettua oikealle henkilölle.