Lue keskustelun säännöt.
Mitkä ovat kaikista turhamaisimpia ja typerimpiä harmin aiheitasi, jotka palaavat mieleen vielä pitkän ajan päästä?
05.05.2019 |
Minua harmittaa edelleen se, ettei minusta otettu kunnollisia ylioppilaskuvia. Vanhojen sukulaisten kirjahyllyissä on kauhea ylivalottunut itse otettu kuva, joka on vieläpä huonosti rajattu ja minulla on silmät kiinni. Se oli niistä kaikista kuvista paras. Oli otettu aikana ennen kuin jokainen pystyi tietokoneella vähän muokkaamaan kuvia. Ei ollut rahasta kiinni että miksen olisi voinut mennä valokuvaamoon niin kuin kaikki muut kaverit, en tosiaan tiedä miksi tuohon ratkaisuun päädyttiin.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se harmittaa, että kesällä 2005 jäätelökioskilla työskennellessäni vaihdoin kielen englanniksi kun asiakas aloitti ruotsiksi. Yhä tänä päivänä vuonna 2019 esimerkiksi radiosta ruotsin kieltä kuullessa tulee mieleen tuo tapaus ja ihmetys siitä, että miksei pitkästä ruotsista ällän kirjoittanut tuore ylioppilas voinut ruotsiksi ottaa vastaan tilausta kahdesta suklaajäätelötötteröstä.
Ja se asiakas oli siis aivan normi ja asiallinen, ei jäänyt siksi mieleen että se olisi ruvennut meuhkaamaan tai mitään.