Ymmärtäessäni syyn masennukselleni, tajusin etten voi koskaan parantua

No mikä se syy sitten on ja miksei sitä voi korjata tai sitä hyväksyä?

Kuulemma masennuksen yleinen syy olisi juuri tavoitteiden ja todellisuuden liian iso ero ts. tavoitteet tuntuvat mahdottomilta saavuttaa, etkä pysty hyväksymään itseäsi sellaisena kuin olet. Tätä sitten väännetään psykologin kanssa. 

Tuttu tunne...

Vierailija kirjoitti:

No mikä se syy sitten on ja miksei sitä voi korjata tai sitä hyväksyä?

Tuossa aloituksessahan se syy selviää:

"Nimittäin syy tälle kaikelle löytyy itsestäni. Kun lakkaa valehtelemasta itselleen inhottaa katsoa itseään ja todella nähdä mikä on ilman mitään valheita siitä millainen kuvittelee tai haluaisi olla..."

Itsensä hyväksyminen sellaisena kuin OIKEASTI on ei ole helppoa, suurin osa meistä valehtelee itselleen ja sanoisin että masentunut ihminen ei taida olla vain kovin hyvä siinä, mikä sitten johtaa masentumiseen.

Et ole vielä kaivellut tarpeeksi syvälle. 

Ymmärrän kyllä tunteesi ap. Olen itsekin joutunut luopumaan kaikista haaveistani. Ihan niistä perusasioistakin, kuten omistusasunto ja parisuhde. Prosessissa kesti vuosikausia, ei todellakaan ollut parissa viikossa valmis juttu.

Mutta kyllä sanoisin että olen parantunut masennuksesta. En tosin ehkä voi ryhtyä kovin läheisiin ystävyyssuhteisiin, ainakin naiset tykkäävät kisailla ja vertailla miehistä, asunnoista, rahasta yms. ja minulla ei ole mitään annettavaa mihinkään tällaiseen kisaan. Mutta elän ihan hyvää elämää. Keskityn esim. siihen miten voin vähentää omaa hiilijalanjälkeäni tällä maapallolla. Yksinasuvana se on lopulta aika helppoakin.

Joillain ihmisillä on supervoima nähdä itsensä realistisesti - se ominaisuus lähes väistämättä aiheuttaa masennusta. 

Kukaan ei ole täydellinen. 

Eikö maaima tunnu omalta? Kuka määrittää, miten juuri sinä elämääsi eläisit? 

Elämällä ei ole muuta merkitystä kuin se, jonka sille itse luot uskomustesi ja toiveittesi kautta. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma masennuksen yleinen syy olisi juuri tavoitteiden ja todellisuuden liian iso ero ts. tavoitteet tuntuvat mahdottomilta saavuttaa, etkä pysty hyväksymään itseäsi sellaisena kuin olet. Tätä sitten väännetään psykologin kanssa. 

Näin itsekin pitkään masennuksesta kärsineenä voin allekirjoittaa tämän täysin. Haluat olla hyvä ihminen, mutta näet ja saat kokoajan todisteita siitä ettet ole.

Hyvä itsetunto ei tule siitä onko joku ns. hyväihminen vaan siitä mitä ajattelee itse olevansa. Siksi vaikka joku lapsesta saakka koulukiusaaja ja nykyinen väkivaltarikollinen voi mielestään olla tosi hyvä tyyppi, vaikkei sitä todellisuudessa olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma masennuksen yleinen syy olisi juuri tavoitteiden ja todellisuuden liian iso ero ts. tavoitteet tuntuvat mahdottomilta saavuttaa, etkä pysty hyväksymään itseäsi sellaisena kuin olet. Tätä sitten väännetään psykologin kanssa. 

Tämä pitää paikkansa, masentunut ei hyväksy itseään sellaisena kuin on ja näkee itsensä huonona. Kaikki vastoinkäymiset sitten selitetään tästä näkökulmasta, että olen huono ja sitä huonoutta vielä koetetaan peitellä eri tavoin vahingollisesti.

Tavoitteet ovat ehkä vähän eri juttu, mutta liittyvät samaan. Masentunut ajattelee mustavalkoisesti, ei jaksa yrittää monta kertaa ja miettiä, miten tavoitteisiin pääsisi ja mitkä olisivat sopivan kokoisia tavoitteita ja realistisia, vaan etukäteen jo tuomitaan koko yritys. Koska masentunut ajattelee, ettei se kuitenkaan onnistu.

Ap on ihan oikeassa...pitkittynyt masennus diagnoosi tuntuu melkeinpä kuolemantuomiolta, elinkautiselta vähintäänkin. Jokainen hyvä teko tai yritys olla parempi tuntuu näyttelyltä vaikka se olisikin jotain mitä haluaa tehdä. On kuin eläisi paholaisen kanssa ja se kuiskaisi korvaasi "sinä et ole oikeasti noin kiva/hyvä ja me kaikki tiedämme sen"

Olen eri mieltä. Nyt olet terapian avulla löytänyt syyn, seuraavaksi alat ratkaisemaan asiaa. Et pysty hyväksymään itseäsi? Opettele. Tee sen eteen töitä yhtä paljon kuin teit syyn löytämisen eteen. Siihen menee aikaa, mutta se on täysin mahdollista. 

Olen itse samalla polulla. Välillä pystyn hyväksymään kuka olen nyt ja hyväksyn menneisyyteni. En kuitenkaan ole valmis ottamaan vastuuta menneestä, vaikka sen hyväksyn tapahtuneeksi. Mutta eteenpäin pääsee kyllä, loppu elämä aikaa.