Te, joilla lastenteko ” projekti” ja lasta ei kuulu - Miten pääsette joka kuukausi surun yli?

1v yrittämisen jälkeen lääkäriiin, jos yli 30v niin 6kk riittää yritystä.

Ruokavalio ja liikunta asiat kuntoon,nuku riittävästi ja syö foolihappoa ym .

Optimaalisin yhdyntätiheys on joka toinen päivä,silloin siittiöitä olisi koko ajan.

Oletko tikuttanut ovista ? 

7 kuukautta on aika lyhyt aika. Anteeksi nyt, että sanon sen suoraan.

Me ollaan yritetty kolme kuukautta eikä lasta kuulu

Vierailija kirjoitti:

7 kuukautta on aika lyhyt aika. Anteeksi nyt, että sanon sen suoraan.

Ei ole minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7 kuukautta on aika lyhyt aika. Anteeksi nyt, että sanon sen suoraan.

Ei ole minulle.

Sinä olet kuitenkin samalla tavalla ihminen kuin kaikki muutkin ihmiset, ja ihan samat asiat koskevat kehosi toimintaa.

Lapsettomuutta 10v. ja lapsettomaksi jäimme. Olen tiennyt (lääkärin toteamana) jo 4v. ajan etten voi ikinä saada lapsia ja asian hyväksyminen on edelleen käynnissä. Joku toinen kuukausi on parempi ja joku toinen vaikeampi. Toivon kuoleminen ja asian lopullisuuden hyväksyminen on pitkä prosessi. En enää välttele lapsia tai lapsiperheitä, mutta en mielellään näekään. Teille ei varmastikaan käy kuten kuten meille ja pian saatte varmasti oman lapsen. Kuten yllä oleva sanoi hakeutukaa tutkimuksiin, kun vuosi tulee täyteen. Muistelisin, että raskauden todennäköisyys on 20% per kierto ja prosentti pienenee sitä mukaa, kun ikää tulee. Onnea matkaan! 

Ööh.. ootko ihan tosissasi?? :DDDDD

Ei lapsi tuu sillon ku sä päätät että "joo nyt kaivetaan kalenteri, 11.1 olis tosi hyvä ajankohta".

kuulostaa suorastaa epäluonnolliselta. ja 7 kk ei edes ole pitkä aika. Ja toi että ter yritätte paineen kanssa lasta, varmaan karkottaa viimisetki siittiöt ja hedelmöittymismahollisuudet tyylii jo stressinki takia.

ei lapsi oo mikää tilaustuote, se tulee jos on tullakseen.

No ajattelen, että pahemminkin voisi olla. Esim. minun ystävä ei löydä millään miestä ja hän ei voi edes yrittää lasta. Ja se vähän lohduttaa, kun tietää ettei ole ainut. Äitini sisko ei koskaan saanut lasta ja oppi elämään sen asian kanssa.

Minä olen katsonu kalenterista kolmen nuorimman kanssa, jotta saan kevätvauvan. Huhti toukokuu on hyvä aika syntyä. Vauva ei synny kesähelteille vaan kevään lempeille tuulille. Ei tarvii raskaana hikoilla. Näin se meillä on tapahtunu.

Vierailija kirjoitti:

Ööh.. ootko ihan tosissasi?? :DDDDD

Ei lapsi tuu sillon ku sä päätät että "joo nyt kaivetaan kalenteri, 11.1 olis tosi hyvä ajankohta".

kuulostaa suorastaa epäluonnolliselta. ja 7 kk ei edes ole pitkä aika. Ja toi että ter yritätte paineen kanssa lasta, varmaan karkottaa viimisetki siittiöt ja hedelmöittymismahollisuudet tyylii jo stressinki takia.

ei lapsi oo mikää tilaustuote, se tulee jos on tullakseen.

Jossei ole asiallista sanottavaa, niin älä kirjoita. Miksi näit tarpeelliseksi vastata aloitukseeni. En välitä ilkeästä kommentistasi yhtään.

Vajaa vuosi yritystä takana. Jonkinasteinen pettymys tietysti joka kuukausi, pahinta ollut kun kuukautiset olleet myöhässä ja ehtinyt jo uskoa että olisi tärpännyt.

Välillä asia painaa enemmän, toisinaan taas hetkellisesti toiveet saa työnnettyä taka-alalle. Lapsiperheitä en eritysesti välttele, mutta tietty haikeus tulee kun kuulee vauvauutisia.

Laittakaa ferritiiniarvonne kuntoon niin saatta tärpätä helpommin. Näin kävi nimittäin minulle.

Mun kommentin tarkoitus ei ollu olla ilkeä. Vaan sen tarkoitus oli että ei kannata stressata ja lapsi ei oo mikään joka tulee napsautulsesta, välttämättä. Et turha sen enempää on stressata.

3 vuotta lapsettomuutta, joista 2 vuotta tutkimuksia ja epäonnistuneita hoitoja. Ja viimein tärppi siitä ainoasta hyvästä tuorealkiosta, joka oli mahdollista istuttaa. 9 kuukautta, joista jokaisena päivänä tunnustelin ja mietin, olenko edelleen raskaana ja milloin tämä otetaan minulta pois. Hän sai syntyä. Maailman suurin ihme, maailman suurin rakkaus. Ihminen, jonka olisi ollut mahdotonta saada alkunsa perinteisin keinoin, koska hänen isälleen oli tämän sikiöaikana tapahtunut jotain. Nykyajan lääketiede pelasti osan siitä, mitä entisajan lääketieteellinen tietämättömyys vei meiltä. Nykyajan lääketiede ei vain auttanut luomaan uutta elämää, vaan se pelasti myös minun ja monen muun jo olemassa olevan ihmisen elämän ikuiselta synkkyydeltä. 

Menetin toivoni matkalla, vaikka lupasin itselleni, että epäonnistuvatkaan hoidot eivät haittaa. En uskonut, että juuri me joutuisimme kohtaamaan niin paljon harvinaista epäonnea. Uskoin olevani urhea, koska olin aina ollut kaikessa sellainen. En ikinä etukäteen olisi voinut uskoa, että putoan ja romahdan niin totaalisesti. Sitä ei voi tietää, miltä se tuntuu, ellei oikeasti tiedä, miltä se tuntuu.

Jos tätä ihmettä ei olisi tapahtunut, miten olisin päässyt yli? Rehellisesti sanottuna: en usko että olisin päässyt asiasta koskaan täysin yli. Uskon että olisin ollut loppuelämäni katkera ja vihainen. Kunnioitan niitä, jotka ovat pyyteettömiä, mutta itse en sellainen ole. Nuo olivat elämäni synkimmät, raskaimmat vuodet. Mietin silloin paljon elämää ja kaiken tarkoitusta. Aivan liian paljon, aamusta iltaan ja yöhön ja taas aamuun. Putosin raiteilta normaalista elämästä, jossa olin aiemmin pärjännyt huisin hienosti. Asiat eivät tuntuneet enää merkityksellisiltä. Olen kiitollinen voidessani kirjoittaa tätä, lapsi vierellä. Osaan sanoa sinulle ap vain, että tunnen tuskasi ja kunnioitan sitä. Voimia omaan taisteluusi. Näitä taisteluita ei toivoisi kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

3 vuotta lapsettomuutta, joista 2 vuotta tutkimuksia ja epäonnistuneita hoitoja. Ja viimein tärppi siitä ainoasta hyvästä tuorealkiosta, joka oli mahdollista istuttaa. 9 kuukautta, joista jokaisena päivänä tunnustelin ja mietin, olenko edelleen raskaana ja milloin tämä otetaan minulta pois. Hän sai syntyä. Maailman suurin ihme, maailman suurin rakkaus. Ihminen, jonka olisi ollut mahdotonta saada alkunsa perinteisin keinoin, koska hänen isälleen oli tämän sikiöaikana tapahtunut jotain. Nykyajan lääketiede pelasti osan siitä, mitä entisajan lääketieteellinen tietämättömyys vei meiltä. Nykyajan lääketiede ei vain auttanut luomaan uutta elämää, vaan se pelasti myös minun ja monen muun jo olemassa olevan ihmisen elämän ikuiselta synkkyydeltä. 

Menetin toivoni matkalla, vaikka lupasin itselleni, että epäonnistuvatkaan hoidot eivät haittaa. En uskonut, että juuri me joutuisimme kohtaamaan niin paljon harvinaista epäonnea. Uskoin olevani urhea, koska olin aina ollut kaikessa sellainen. En ikinä etukäteen olisi voinut uskoa, että putoan ja romahdan niin totaalisesti. Sitä ei voi tietää, miltä se tuntuu, ellei oikeasti tiedä, miltä se tuntuu.

Jos tätä ihmettä ei olisi tapahtunut, miten olisin päässyt yli? Rehellisesti sanottuna: en usko että olisin päässyt asiasta koskaan täysin yli. Uskon että olisin ollut loppuelämäni katkera ja vihainen. Kunnioitan niitä, jotka ovat pyyteettömiä, mutta itse en sellainen ole. Nuo olivat elämäni synkimmät, raskaimmat vuodet. Mietin silloin paljon elämää ja kaiken tarkoitusta. Aivan liian paljon, aamusta iltaan ja yöhön ja taas aamuun. Putosin raiteilta normaalista elämästä, jossa olin aiemmin pärjännyt huisin hienosti. Asiat eivät tuntuneet enää merkityksellisiltä. Olen kiitollinen voidessani kirjoittaa tätä, lapsi vierellä. Osaan sanoa sinulle ap vain, että tunnen tuskasi ja kunnioitan sitä. Voimia omaan taisteluusi. Näitä taisteluita ei toivoisi kenellekään.

Olet upea ja aito ihminen. Kiitos, että jaoit kokemuksesi. Paljon rakkautta ja halauksia teille ❤️❤️