Lue keskustelun säännöt.
Miten auttaa ystävää, joka romahduksen partaalla?
27.04.2019 |
Hänellä on turhan monta kriisiä päällä yhtä aikaa. Hän on uupunut, muttei osaa hellittää. Tekee aivan liikaa töitä, koska kokee ihmisarvonsa riippuvan siitä. Itsetunto luokkaa nolla. Kipuilee parisuhteen puutetta. Ainoa lapsi aikuistunut ja lähdössä pian omille teilleen, ja nyt kokee ettei hänen elämällään ole muuta tarkoitusta kuin työ.
On lääkityksellä masennuksen takia, silloin romahduksen pääasiallinen syy oli kauhea parisuhde, jonka onneksi sai katkaistua. Nyt tämä uupumisromahdus tuli aivan puskista, kävimme reilu viikko sitten yhdessä pienellä reissulla, eikä mitään tällaista ollut näkyvissä.
Olen sanonut että minulle voi soittaa milloin tahansa, ja voin myös melko pienellä varoitusajalla mennä hänen luokseen (emme asu samalla paikkakunnalla). Ehdotin myös psykiatrin juttusille menoa. On käynytkin sellaisella, muttei tainnut olla aivan tyytyväinen tähän.
Kommentit (14)
Joillekin ei kelpaa edes se vähä hyvä, vaan pitää tempolla koko ajan parempaan. Jos ystävä nyt selviää tästä kriisiajasta, niin toinen on jo ovella ja kolmas näkyvillä, joten et voi enempää tehdä. En alkaisi holhoamaan liikaa tai tekemään kaikkea toisen puolesta, sillä ihan itse hänen pitää oppia pärjäämään, aikuisen ihmisen.
Ole siis tavoitettavissa, mutta et enempää. Jos homma kaatuu nyt, niin se kaatuu. Se ei ole sinun vikasi mitenkään. Toisen elämää ei voi elää, jos hän ei sitä itse halua elää. Pelasta siis itsesi ensin, mene kauemmaksi ja ota etäisyyttä hieman tai sinäkin olet samassa suossa ja sieltä käsin et voi auttaa ketään.
Sinulla on oma elämäsi ja läheisesi, keskity siis olennaiseen nyt enemmän. Ystävä kyllä tietää sinun olevan olemassa, vaikka et olisikaan siinä koko aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä näitä romahduksia. Ennen 70 luvulla kukaan ei puhunut näistä. Mielen heikkoutta ja kasvatuksen tulosta ( lapsille ei tuoteta mitään pettymyksoä) taitaa olla koko touhu.
Kunnon läpsäys poskelle voisi herättää ko. hlön todellisuuteen.
Antaa romahtaa ja tyypin sen mukana. Ehkä hän oppii niin arvostamaan sitä mikä on hyvää ja lopettaa typerän drama queen roolin esittämisen.
Hänellä on aikuinen lapsi, joka on muuttamassa pois omille jaloilleen, siitä pitäisi olla iloinen ja onnellinen. Hänellä on koti, hänellä on työ, hanellä on ystäviä, hänellä on varaa matkustaa, eli kaikkea hyvää, mutta silti hän haluaa draamailla. Ei tuollaista kukaan jaksa.
Kerro että välität, kysele kuulumisia. Ihan perusjuttuja, ja ehkä käydessäsi voit viedä suklaata tai muuta pientä kivaa.
Hoitohon vie het paikalla. Lääkärihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä näitä romahduksia. Ennen 70 luvulla kukaan ei puhunut näistä. Mielen heikkoutta ja kasvatuksen tulosta ( lapsille ei tuoteta mitään pettymyksoä) taitaa olla koko touhu.
Kunnon läpsäys poskelle voisi herättää ko. hlön todellisuuteen.
Eihän niistä puhuttu, kuitenkin niitä oli.
Ja tällä ystävälläni on ollut aivan hirveä lapsuus. Paljon muuta ollutkaan kuin pettymyksiä ja lyttäämistä. Väkivallan lisäksi.
Kun mikään ei riitä, millä saamme tämän loppumaan?
Ap lopettaa nyt sen paapomisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa että on ystävä joka välittää. <3
Ihan hirveän paljon muuta et voi tehdä ja näin ulkopuolisena sanon, että onneksi et. Ystäväsi on tilanteessa jossa hänen täytyy loppupeleissä tehdä omat valinnat. Lapsen aikuistuminen ja parisuhteen puute varmasti ruokkii tunnetta että on jäämässä yksin tms. mitä kuolemanpelkoa se sitten kenelläkin meillä on... Nämä on kuitenkin elämään kuuluvia juttuja, joista mennään eteenpäin.
Onko se sitten "romahdus" vai jokin "taitekohta", "murros", mikä lie. Sehän voi olla hyväkin asia, romahdus on sanana pelottava, mutta ystäväsi voi löytää kriisistään ihan uuden vaihteen elämään.
Jotkut uuvuttavat itseään toistuvasti tekemällä liikaa, työssä, ihmissuhteissa tms. Tätäkään ei oikein opi kuin kantapään kautta, sitä on vaikea ulkopuolelta todentaa tai neuvoa (esim. ystävällesi). Moni järjellä ajateltuna tunnistaa ja ymmärtää ylittävänsä rajojaan, mutta jokin oma riittämättömyys tms. loputon kaivo vaan imee tekemään liikaa.
Ole kuulevana korvana, muistuta ammattiavusta (psykiatrit ei välttämättä ole se paras apu, vaikka usein ajatellaan että erikoislääkäri on se "ylin" osaaja), tarjoudu kaveriksi tapahtumiin tms. Pienet reissut ym. irtiotot on ainakin oman kokemuksen mukaan toimineet hyvinä herättäjinä (omaan tilanteeseen) ja niihin ei tule itse lähdettyä, jos pyörii oravanpyörässään kiihtyvällä tahdilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä näitä romahduksia. Ennen 70 luvulla kukaan ei puhunut näistä. Mielen heikkoutta ja kasvatuksen tulosta ( lapsille ei tuoteta mitään pettymyksoä) taitaa olla koko touhu.
Kunnon läpsäys poskelle voisi herättää ko. hlön todellisuuteen.
Eihän niistä puhuttu, kuitenkin niitä oli.
Ja tällä ystävälläni on ollut aivan hirveä lapsuus. Paljon muuta ollutkaan kuin pettymyksiä ja lyttäämistä. Väkivallan lisäksi.
Eli mitä meinasit tehdä? Et voi muuttaa menneisyyttä ja tulevaisuudestaan tyyppi vastaa itse. Lääkäriin siis vain mars mars. Jos ei halua, niin anna olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minkälaista elämäsi olisi, jos et huolehtisi tästä tyypistä? Olisiko elämä rauhallisempaa ja huolettomampaa, jopa iloista, mukavaa ja valoisaa? Onko sinulla muita huolehdittava, esimerkiksi lapsia, mies, ystäviä, vanhempia jne? Toivottavasti tuo tyyppi ei ole vienyt aikaasi niin paljon, että olet laiminlyönyt muuta elämääsi ja itseäsi. Jos mietit häntä aamuista iltaan ja illasta aamuun, käyt hänen luonaan, laitat viestejä, soittelet jatkuvasti ja sellaista, niin onko se oikein muille? Jos sinä et uskalla ola onnellinen sen takia, että joku tuntemasi tyyppi on tuossa tilassa, niin eikö se ole jo liioiteltua?
Ajattele itseäsi ja lähimmäisiäsi nyt ensin.
Välitän ystävästäni. Lääkäriin en voi häntä pakottaa, mutta kehottanut olen. Ja romahdus on se kuvaavin sana tässä tilanteessa. Kriisiä on ollut pitkään, mutta nyt on paha tilanne.
Hän tietää itsekin, että tekee liikaa töitä ja ettei elimistö kauaa sitä kestä. Mutta hänet on kasvatettu siten, että vain raatamalla saa oikeutuksen olla ja elää. Ja kun kokee, että elämässä ei ole muutakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyydä, että hän kävisi työterveydessä. Ja sinähän voit mennä sinne tueksi hänen mukaansa.
Vierailija kirjoitti:
Välitän ystävästäni. Lääkäriin en voi häntä pakottaa, mutta kehottanut olen. Ja romahdus on se kuvaavin sana tässä tilanteessa. Kriisiä on ollut pitkään, mutta nyt on paha tilanne.
Hän tietää itsekin, että tekee liikaa töitä ja ettei elimistö kauaa sitä kestä. Mutta hänet on kasvatettu siten, että vain raatamalla saa oikeutuksen olla ja elää. Ja kun kokee, että elämässä ei ole muutakaan.
No hajotkoon sitten. Mitä sinä sille mahdat, jos toinen on päättänyt niin?
Olisko ajatuksia tähän avuksi?