Lue keskustelun säännöt.
Antakaa neuvoja miten selviän erosta.
20.04.2019 |
Olen jokin aikaa sitten eronnut puolisostani muutaman vuoden parisuhteen jälkeen. Yhteisiä lapsia meillä ei ole. Emmekä ehtineet muuttaa yhteen.
Parisuhteen päättäminen oli yhteinen päätös. Minä en enää voinut elää miehen kanssa, joka joi arkisin ja viikonloppuisin heti herättyään aamuun asti. Hän taas koki minun olevan ikävä ihminen. Ja varmasti olinkin, koska sydänalaa koko ajan kaiversi juominen ja humalassa sanonut rumat asiat. Hän syytti juomisestaan minua. Hän ei kuitenkaan yhtään nähnyt mitä juominen hänelle on tehnyt kaikilla elämänosa-alueilla. Hän näyttää juopolta, peruskunto on huono, rahaa menee hirveästi ja hän kärsi jo erektiohäiriöstä. Jälkimmäinen painoi jo hyvin paljon jo mieltäni, koska en kokenut tulleeni naisena tyydytetyksi.
Minulla on tässä jo jonkin aikaa jo mennyt hyvin, mutta nyt taas tuli niin paha olla ja kaikki tunteet tulevat hyökyaallon lailla päälleni.
Haluan päästä tästä yli ja ymmärtää että ero oli oikea ratkaisu eikä hän muuksi muutu, vaikka haluaisi sen vanhan hyvän miehen takaisin. Eikä hän apua ota vastaan. Eromme jälkeen hän on juonut aivan yhtä lailla, joten ei se minun vikaani ollut, vaikka niin väitti.
Onko kenelläkään mitään neuvoja tarjota? Tai kokemusta samanlaisesta tilanteesta?
Kommentit (11)
Pääsit juoposta apinasta eroon ja suret? Omituista. Tämänhän pitäisi olla onnen ja ilon hetki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pääsit juoposta apinasta eroon ja suret? Omituista. Tämänhän pitäisi olla onnen ja ilon hetki.
Juuri niin, olet aivan oikeassa. Miksi tämä ei mene mulle itselleni jakeluun?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsit juoposta apinasta eroon ja suret? Omituista. Tämänhän pitäisi olla onnen ja ilon hetki.
Juuri niin, olet aivan oikeassa. Miksi tämä ei mene mulle itselleni jakeluun?!
Jos tuntuu että surettaa, mieti niitä kaikkia paskoja hetkiä joita teillä oli. Ja kuinka paljon paremmin kaikki on nyt.
Luo itsellesi oma uusi elämä. Ora uusia harrastuksia.
No kestäähän siinä toipumisessa ja luopumisen käsittelyssä hetki, vaikka järjellä tajuaisitkin, että näin on parempi. Luopumisestahan siinä on pitkälti kyse, kun olet luopunut rakkaudesta, kumppanista ja tietynlaisesta elämästä. Elämänmuutokset yleensä pelottavat, koska ihminen on ohjelmoitu pelkäämään kaikkea uutta ja vierasta. Mutta kliseisesti sanottuna aika parantaa haavat. Auttaisiko mielialan piristämisessä esim. kesäsuunnitelmien tekeminen tai jonkin projektin aloittaminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös surin juoppoa. Kaikkia niitä viinalle menetettyjä vuosia. Pettymystä. Tyhjiä lupauksia. Syytöksiä. Ei se ero ole sen helpompi kuin muutkaan erot. Annoin vielä lähtiessä yhden mahdollisuuden NÄYTTÄÄ että pystyy elämään ilman ryyppäämistä. Lupasi, että näyttää... mutta toisin kävi. Viina vei hyvän miehen.
Vaikka erosta on jo vuosia, välillä tulee hirveän surullinen olo.
Minuakin suututtaa ja surettaa hukkaan heitetyt vuodet. Kaikki haaveet ja suunnitelmat. Harmittaa myös lasten puolesta niin paljon.
Meillä mies ei edes ajatellut lopettaa juomista, vaikka myönsikin olevansa alkoholisti.
Päinvastoin mies sanoi ettei aio lopettaa juomista vaan on oman elämänsä herra ja voin lähteä ellei kiinnosta. Ja niin sitten lähdinkin.
Olen yrittänyt puhua ja puhua, että lopettaisi. Sanonut jopa suoraan, että häpeän jo hänen ulkonäköään. Kolme kaveriniakin sanoivat ennen eroamme, että mies näyttää ihan deekulta. Millään ei ollut vaikutusta.
Surullista todella miten hyvä mies menee hukkaan, kun ei hae tai ota apua vastaan sairauteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap, mäkin oon samassa tilanteessa.
Miehellä oli myös juomisen lisäksi mukana päivittäinen pilven poltto ja amfetamiinin käyttö.
Meillä se meni niin, että mies piilotteli multa pitkään totuutta. Ei näytä yhtään juopolta/nistiltä tai mitään. Alussa oli ihanaa, oli hyvä olla yhdessä. Mies yritti päästä töihin ja itse sain sen kuvan, että ainut ns. ”Ongelma” miehellä oli työttömyys. Pilven poltosta en pitänyt, mutta mies puhui että aikoo lopettaa sen. Ikävöin viime kevättä. Valmistuin itse silloin, me suunniteltiin matkoja yhdessä, puhuttiin että joku päivä mennään naimisiin.
Sitten yks päivä näin miehen pakastimessa minigrip pussin jossa oli pieni valkoinen kokkare. Mä tietenkin järkytyin ja mies alko selittämään. Se alamäki alko siitä. Aina kun nähtiin niin hän oli jotenkin ahdistunut, alko myös raivoomaan ihan milloin mistäkin.
En osaa oikein selittää sitä tunnetta, mut ihan kuin se todellisuus jossa mä elin niin vedettiin vaan jalkojen alta, mies petti mut ja mun luottamuksen täysin. Tää oli iso järkytys. Se miten ihminen pystyy muuttumaan ihan toiseks, ei sillä ihmisillä ollut paljoakaan enää tekemistä sen kanssa, johon olin rakastunut ja jonka luulin tuntevani.
Tosta tilanteesta oli ihan älyttömän vaikea irtaantua. Mies siis usein haisi viinalta kun nähtiin, sit taas yhtäkkiä se alko käymään urheilemassa entiseen tapaan, ja sit saatto kadota pariks päiväks, jonka jälkeen pyys anteeksi ja sanoi että haluaa irtaantua huumeista lopullisesti jne. Tuntu väärältä jättää hänet.
Syyllistin itseäni, musta tuli jotenkin hysteerinen, laitoin hirveän pitkiä avautumisia tekstiviestein, kysymyksiä joihin en koskaan saanut vastauksia, itkin usein, en pitänyt yhtään siitä millaiseksi tilanne sai mut. Häpesin käytöstäni.
Puoli vuotta työstin tota tilannetta ja tulevaa eroa päässäni, ja nyt kuukausi sitten estin miehen joka paikassa. Viime kerta kun nähtiin niin sain taas raivarit niskaani, hän itki ja oli tosi sekaisin, puolusteli kaljan juontiaan.
Ei tollaseen tilanteeseen voi jäädä. Mä tajusin, että tod. Näköisesti mun koko loppu elämä tulee olemaan tollasta jos jään. Rakastan miestä, mutta rakastan itseäni enemmän. Suren ja ikävöin päivittäin. Sitten taas muistan kaiken miten hän mua loukkas, miten valehteli ja kuinka mä tunsin itteni usein arvottomaksi ja huonoksi, että en kelpaa, että mun seura ei kelpaa enää.
Elämän kauhein kokemus ja elän sitä edelleen, tää eroprosessi on tosi rankkaa.
Kaikkea hyvää Ap sulle, joku päivä me ollaan päästy tästä yli. Annetaan kaikelle aikaa ja luotetaan elämään.
<3
Kiitos sinulle yllä, joka kerroit omasta tilanteestasi.
Joskus pari vuotta sitten mies sanoi mun halutessa erota ensimmäisen kerran, että hakee apua ja antabusta. Vaan ei hakenut.
Juominen oli jossain kohtaa vielä kohtuullista, mutta viimeisen vuoden se on vain pahentunut ja pahentunut. Kerran jopa vietti lähipubissa viisi tuntia ennen lastensa saapumista luokseen. Oli hyvin lähellä etten kertonut lasten äidille. Ja tuo oli yksi asia mikä vaikutti eropäätökseeni.
Olen jopa yrittänyt juoda seuraksi, mutta ei sellainenkaan ole mua varten lainkaan.
Myönnän ja häpeän myös lähettäneeni miehelle pitkiä avatumisviestejä. Aivan turhaan. Mikä minua vaivaa?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos sinulle yllä, joka kerroit omasta tilanteestasi.
Joskus pari vuotta sitten mies sanoi mun halutessa erota ensimmäisen kerran, että hakee apua ja antabusta. Vaan ei hakenut.Juominen oli jossain kohtaa vielä kohtuullista, mutta viimeisen vuoden se on vain pahentunut ja pahentunut. Kerran jopa vietti lähipubissa viisi tuntia ennen lastensa saapumista luokseen. Oli hyvin lähellä etten kertonut lasten äidille. Ja tuo oli yksi asia mikä vaikutti eropäätökseeni.
Olen jopa yrittänyt juoda seuraksi, mutta ei sellainenkaan ole mua varten lainkaan.
Myönnän ja häpeän myös lähettäneeni miehelle pitkiä avatumisviestejä. Aivan turhaan. Mikä minua vaivaa?!
Ei sua vaivaa mikään, ihan normaalia reagoida noin henkiseen väkivaltaan. Se tilanne sokaisee ja luulee että itsessä on vikaa, ei se oo niin. Päihderiippuvaiset on usein tosi narsistisia ja voi käyttäytyä tosi kamalasti läheisilleen, vika ei oo sussa.
Päivä kerrallaan. Keskity tekmään jotain, mikä saa itsesi iloiseksi.