Antti Kaikkonen harkitsee lähtemistä Keskustan pj-kisaan! Saataisiin vihdoinkin Kunnon Mies johtopaikalle.
Näin kirjoittaa vanhojen kunnon Keskusta-arvojen kannattaja Fesessä (julkinen päivitys):
Juha Sipilän tämän päivän ilmoituksen jälkeen puhelimeni on alkanut soida. ”Lähdetkö mukaan Keskustan pj-kisaan”, on kysymys kuulunut.
Lämmittäähän se mieltä, jos ajatellaan, että voisin olla ehdolla tuohon vaativaan ja tärkeään tehtävään.
En aio hötkyillä asiassa, vaan olla pikemminkin kuulolla. Jos siihen aitoa kannatusta on, sitten sitä on tietysti vakavamminkin harkittava. Koska ylimääräinen puoluekokous on vasta syksyllä, tällä asialla ei ole kiirettä.
Joten palataan asiaan myöhemmin keväällä.
Nyt toivon, että kaikki mammat pistävät Kangelle viestiä ja kertovat että Suomi tarvitsee sinua.
Kommentit (6)
No ei tuota kaikkosta nyt niin mieheksi voi sanoa, johonkin tanssikouluun maskotiksi sopisi paremmin.
Toki enemmän miestä kuin sipilässä.
Minusta hän on mukava. On aina vappuna Hyvinkäällä.
Hyvä, ettå nuorisosäätiö-Antti ei hötkyile, vaan on kuulolla (kun Saarikko puhuu).
Ai _kunnon mies_?? Nuorisosäätiö ja vaimokin lähti lipettiin. Monta mieltä voidaan olla.
Ihana Kaikkonen.