Miten hyväksyä epätäydellisyys ja lakata ahdistumasta pikkuasioista?

Onko tämä kellekään ahdistujalle tuttua?

Suurin ahdistukseni aiheuttaja on varmaan se, että vaadin ja odotan itseltäni liikoja. Liikoja suhteessa siihen mitä on realistista saavuttaa. Toiveeni ovat korkeammalla kuin mitä varten jaksan edes yrittää.

Ajattelutapaani liittyy myös uhkien pelko ja vaikeus ottaa riskejä. Tuntuu vaikealta tehdä elämässä mitään uutta, koska epätietoisuus saa oloni niin turvattomaksi.

Elämästäni on tullut todella suppeaa ja pientä, koska siten elämä tuntuu helpommin hallittavalta. Mutta kun kaikkea ei voi oikeasti ikinä hallita, ja pitäisi vain uskaltaa elää siitä huolimatta. En halua että maailmani supistuu enää yhtään tämän enempää, mutta tällä menolla niin käy.

Pienetkin asiat tuntuvat suurilta, ja nykyään siitä alkaa olla harmia muillekin, kun saatan ylireagoida asioihin ja tuohtua liian helposti.

Haluaisin olla tyytyväinen jo riittävän hyvään, suhtautua elämään ja itseeni lepsummin, ottaa enemmän sellaisen hällä väliä -asenteen. Jos vähempikin riittäisi, niin jaksaisin ehkä motivoitua enemmästä.

Haluaisin uskaltaa pois mukavuusalueeltani ja uskoa omaan selviämiseen ja siihen, ettei mitään kamalaa tapahdu, vaikka kaikki ei olisikaan tuttua, turvallista ja täydellisesti hallinnassani.

Mikä tähän auttaa? Olisiko vaikka jotain mantroja, joita kannattaisi toistella itselleen?

Kellään kokemuksia?