Mies(ystävä) ei ole lähtenyt vaikka jostain syystä mokaan aina.

Minulla on kai jokin tapa sabotoida alkavia parisuhteita.
Minusta tulee jotenkin... erilainen.
En ole oma itseni ja mokailen, esimerkiksi saatan juoda enemmän alkoholia ja vuodattaa elämääni liiakseen.
Saatan jopa loukata tosin yleensä teen sen syystä jos mies peruu esimerkiksi liikaa lupauksiaan. Sitten myöhemmin kadun ja pyydän anteeksi koska käytökseni on saattanut olla yliampuvaa.
Kuitenkin jossain vaiheessa taas purkaudun uudestaan.

Olen nyt rauhoittunut paljon entiseen verrattuna koska olen läpikäynyt omia asioitani, pidän itseni etusijalla enkä ryhdy epätoivoisiin suhteisiin. Enkä etenkään juo murheisiin. Toisinaan niinä harvoina kosteina iltoina kun olen juhlimassa, saatan jälleen purkautua kännykän kautta ja työntää miestä pois ja olen siitä itsekin ihmeissäni.

Olen huomannut tämän käytöksessäni sen jälkeen kun selviydyin väkivaltaisesta suhteesta. En uskalla luottaa ja työnnän lopulta pois, tai koettelen toista. Tämä vain jos ihastun todella.
En haluaisi tehdä niin mutta ahdistus on laukaissut tämän.

Enää en ole onneksi kovin rakastunut tai voimakasta ihastumista ei ole, joten olen nyt oma itseni.
Rakastan kuitenkin ystävääni, hän on miespuolinen ja meillä oli pitkään harkinnassa yhteinen tulevaisuus kunnes varmaan älysi ettei kannata ainakaan sillä hetkellä sitoutua, hieman etäänyimme.
Tietysti vanhat käyttäytymismallit tuli silloin pintaan kun ihastuimme toisiimme.
Hän kyllä itsekin oli aika ristiriitainen käytökseltään silloin.

Hän on kuitenkin aina ollut tukena, aina antanut anteeksi ja edelleen pitää minua fiksuna sekä kunnioittaa. Hän haluaa olla elämässäni mukana. Hän on tiiviisti yhteydessä ja aloitamme yhteisen harrastuksenkin.
Seksiä ei ole mutta olemme läheisiä.

Minä olen onnellinen, että olen saanut pitää tuon ystävän. Hän on ollut apuna henkisen kasvun kipuilun ja tuskan aikana ja paljon muutakin.

Mietin kuinka mies ajattelee tilanteesta, en halua kysellä ainakaan vielä.
Voisiko olla toivoa vielä jatkaa siihen mihin jäimme monia kuukausia sitten?
En halua painostaa ja hyväksyn kaikki tilanteet mitä tulee. En vain tiedä kuinka suhtautua jos lähentyisimme uudestaan romanttisessa mielessä.
En tiedä kyllä muutenkaan mitä tämä suhde on.
Ehkä hituisen enemmän kuin ystävyyttä.

Ehkä ei kannata kuitenkaan riskeerata mitään vaikka olisi toivoa edetä.
Olen niin ristiriitaisissa tunteissa tämän ihmisen kanssa. Mietin häntä päivittäin ja suhteemme on minulle erityinen.
Siksi on pakko kirjoittaa.
En saa selkoa koska miehelläkin on taipumusta vaikeuteen sitoutua eikä tiedä itsekään aina mitä haluaa.
Ehkä ulkopuolinen näin pinnallisesti näkisi enemmän selkeyttä.