Vastentahtoisesti lapseton; miten selviät yksinäisestä vanhuudesta?
Kommentit (18)
Kun tulen vanhaksi ja raihnaiseksi, teen harakirin. En koe olevani itsekäs koska elän vain itselleni. Ei kukaan mukaan minulle elä.
Miten väen väkisin lapsia tehnyt selviää yksinäisestä vanhuudestaan?
Katsotaan nyt ensin, näkeekö edes meidän ikäluokkamme mitään vanhuutta. Jos näkee, voi olla ainakin tyytyväinen, ettei ole tehnyt lapsia samaan kurimukseen.
Yksinäinen vanhuus on aika yleinen tilanne lapsimäärästä huolimatta. Introvertilla luonteella ei ehkä kovin seuralliseksi muutu vanhanakaan.
Vierailija kirjoitti:
Katsotaan nyt ensin, näkeekö edes meidän ikäluokkamme mitään vanhuutta. Jos näkee, voi olla ainakin tyytyväinen, ettei ole tehnyt lapsia samaan kurimukseen.
Yksinäinen vanhuus on aika yleinen tilanne lapsimäärästä huolimatta. Introvertilla luonteella ei ehkä kovin seuralliseksi muutu vanhanakaan.
Vastentahtoisesti kantsii tsekiditsekata sanakirjasta.
Samalla tavalla kuin joku, joka on vapaaehtoisesti lapseton, tai menettänyt välit omiin lapsiinsa, tai jonka lapset ovat kuolleet, muuttaneet kauas, tai jolla on suuri tukiverkosto, tai erakoitunut omasta tahdostaan, tai tai tai.
Missään ei ole lukkoon lyöty, että lapsi jonka ehkä joskus saan, välittäisi minusta vielä kun olen vanha.
Mistä tiedät ettei oma/t lapsesi hylkää sinua?
En vielä tiedä. Pyrin kyllä huolehtimaan suhteista ystäviin, sisaruksiin, sisarusten lapsiin jne. Aika sit näyttää oonko miten yksin vanhana, kuoleeko puoliso ja ystävät mua ennen vai mun jälkeen , muistaako sisarusten lapset vanhaa tätiään vai ei . Eipä näitä ennalta voi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Samalla tavalla kuin joku, joka on vapaaehtoisesti lapseton, tai menettänyt välit omiin lapsiinsa, tai jonka lapset ovat kuolleet, muuttaneet kauas, tai jolla on suuri tukiverkosto, tai erakoitunut omasta tahdostaan, tai tai tai.
Missään ei ole lukkoon lyöty, että lapsi jonka ehkä joskus saan, välittäisi minusta vielä kun olen vanha.
Mistä tiedät ettei oma/t lapsesi hylkää sinua?
Ei minulla ole lapsia, en halua.
Olen ajattelut pitä hyvät välit sukulaislapsiin.
Toivon myös eläväni vanhuuteni jossain "kommuunissa", jossa oma pieni asunto mutta yhteisöllisyyttä (yhteisiä tiloja joissa voi oleilla ja välillä järjestettyä ohjelmaa), tämä toki vaatii sen etttä on suht terve eikä ihan "vuodepotilas".
Olen ajatellut jättää perintöni sille/niille sukulaislapselle/lapsille joka/jotka jaksaa/jaksavat minun perääni aikanaan katsoa, en sitä etukäteen sano (etteivät siksi ole tekemisissä) tuossa joku /jotkut saa/-vat sitten aikanaan ihan kivan perinnön jos jaksavat yhteyttä pitää.
Vierailija kirjoitti:
Katsotaan nyt ensin, näkeekö edes meidän ikäluokkamme mitään vanhuutta. Jos näkee, voi olla ainakin tyytyväinen, ettei ole tehnyt lapsia samaan kurimukseen.
Yksinäinen vanhuus on aika yleinen tilanne lapsimäärästä huolimatta. Introvertilla luonteella ei ehkä kovin seuralliseksi muutu vanhanakaan.
Eikä ole. Kyllä monella on hyvät välit sekä omiin lapsiin, että lapsenlapsiin. Mutta eihän sitä ulkopuoliset ole näkemässä, jos ne omat lapset pitävät yhteyttä lähinnä puhelimella.
Hassu kysymys. Mulla on tosin lapsia, mutta ei heistä koskaan tule mun ystäviäni tai kavereitani. Ihan pysyvät lapsinani eikä heidän elämänsä tarkoituksena ole poistaa mun yksinäisyyttäni. Samalla tavalla vanhana pitää hankkia itselleen seuraa kuin kolmekymppisenä, nelikymppisenä, viiskymppisenä ja kuuskymppisenäkin.
Pakkohan siitä on selvitä, koska vaihtoehtoja ei ole. Ja minähän aion selvitä.
pysy hyvässä kunnossa ja juhlit koko vanhuuden läpi jossain kanarian saarilla. paikallinen standardi liksa prekariaatilla on siinä 600e/kk nettona... niin jo tonnin eläkkeellä elänee ihan kivasti. Päälle toinen tonni tai kaksi osinkoa (eli 12-24.000) niin elää herroiksi. Ja voi vinguttaa kelan eu kortia jos ois tarve.
Vastasin jo toisessa ketjussa, että äidilläni oli 10 lasta ja 14 lastenlasta, mutta yksin kuoli hoivakodissa. Lähimpänä asuva n.
1000 km: päässä, yks Brasiliassa ja yks USAssa jne.
Takeita ei ole vanhuuden turvasta lapsista huolimatta.
Ihan samalla lailla, kuin te, joilla niitä lapsia on ja joiden lapset käy kolmen kuukauden välein tunnin piipahtamassa, koska on muka niin kiire. Lapset eivät takaa sitä, että vanhuus ei olisi yksinäinen ja toisin päin.
Rahalla. Omaisuuteni arvo on 7-numeroinen.
Jos olet koskaan jutellut vanhainkodin työntekijöiden kanssa, tietäisit, että suurin osa asukkaista asuu yksin, eikä heillä käy paljoa vieraita. Näin tuli todistettua, että lapset eivät ole mikään suoja yksinäisyyttä vastaan.
Käytännön syitäkin löytyy. Tällä hetkellä moni työikäinen muuttaa pääkaupunkiseudulle työpaikan perässä, ja maakuntien väestö vanhenee. Siinä ei paljoa käydä vanhempien luona, kun välimatkaa on 500 kilometriä ja työelämä imee kaikki mehut.
Vanhaa sanontaa lainaten - yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetään. Tätä ilmeistä totuutta osa ihmisistä ei suostu koskaan hyväksymään. Ilmankos se tyhjä kotiovi ja pimeät huoneet pelottavat jo osaa parikymppisistä ja roikutaan epätyydyttävissä parisuhteissa, kunhan vain ei tarvitse olla yksin.
Mitenkä itse olet niin varma, että elät vanhaksi? Lasten hankkiminen omaksi vanhuudenturvaksi on äärimmäisen itsekästä.
Ja siitä että olet itsekäs kun elät vain itsellesi?