Onko perheen ainoa lapsi/iltatähti joka on ainoan lapsen asemassa
häiriintyä helpommin psyykkisesti, kuin sellainen lapsi jolla on elämässään tasapainottavia sisaruussuhteita?
Kommentit (10)
ovat lellipentuja helposti eli vaikeita tapauksia aikuisina.
aivan muuta asiat kuin se, että onko ainoa lapsi. Vaikea sisaruussuhde voi pikemmin aiheuttaa psyykkisiä oireita. Ja siihen lellipentumaisuiteen voi vaikuttaa kasvatuksella. Meillä ainakin kiinnitetään kasvatukseen extrapaljon huomiota juuri siksi, että on ainoa lapsi.
Mä oon varmaan sitten yks niistä tasapainottomista lellipennuista.
En tiedä sitten, monesti tuntuu kun katselee kavereiden sisaruussuhteita, että ihan turhaan niitä nuorempana kadehdin. Ovat katkeria toisilleen vielä aikuisina ja murehtivat perinnöistä vuosia, vuosia etukäteen.
t. iltatähti (ainokainen)
Olen jotenkin kyllästynyt näihin yleistyksiin, että ainut lapsi on " lellitty piloillen" . Meidänkin ainukaisen kanssa pyritään kasvatuksessa painottamaan muiden huomioon ottamista eikä todellakaan saa mitä haluaa. Ja eihän sisar/sisaretkaan ole aina lämpimissä väleissä. Tiedän tapauksia...eikä olla edes tekemissä aikuisenakaan. Joten eiköhän muut asiat vaikuta kuinka tasapainoinen lapsesta tulee.
tuollaiset kommentit kuuluvat yleensä kateellisten ja tietämättömien suusta.
kaikki, joilla on sisaruksia, näyttävät olevan syvällä jossain sisaruskateuden syövereissä. " Kun äiti aina tykkäsi Panusta enempi kuin minusta" ja " Taas se sai isältä rahaa mutta mä en koskaan saa mitään vaikka tarvetta olis enemmänkin" . Tai vaihtoehtoisesti " Kyllä Paula on saanutopiskella ja nyt onkin sitten niin ollakseen mutta ei minua ollut vara kouluttaa, olisin minäkin opiskellut jos ei olisi tarvinnut töihin mennä" jne.
Ainokaiset ovat saaneet sen minkä voivat järjellä olettaa perheen kyenneen antamaan, eikä tarvi jatkuvasti verrata kateellisena toisiin. Ehkä he ovat saaneet kilpailun puutteessa sen verran enemmänkin, ettei tarvi olla katkera vaan ovat saaneet käyttää kaikki lahjansa ja rakkautensa.
jotenkin mukava lukea näitä juttuja. Etenkin kun emme tuskin voi lapsellemme sisarusta antaa. Olen ollut välillä niin omantunnon tuskissa asian kanssa. Mutta olen tosi onnellinen meidän perheestä ja se tuntuu täydeltä meidän kolmen kesken. Ulkopuoliset kommentit sisarten puuttumisesta vaan harmittavat...
niin kyllä siellä järjestäen on sisarukset ihmisille todella tärkeitä. Ja lähes jokaisen ainokaisen suusta olen kuullut sen, kuinka kivaa olisi jos olisi se sisarus, varsinkin nyt, kun omat vanhemmat alkavat vanheta.
Totta kai sisarukset välillä valittavatkin toisistaan. Mutta niinhän ihmiset valittavat omista lapsistaan ja puolisoistaankin. Ei se silti tarkoita, etteivätkö ne olisi tärkeintä maailmassa.
Vierailija:
jotenkin mukava lukea näitä juttuja. Etenkin kun emme tuskin voi lapsellemme sisarusta antaa. Olen ollut välillä niin omantunnon tuskissa asian kanssa. Mutta olen tosi onnellinen meidän perheestä ja se tuntuu täydeltä meidän kolmen kesken. Ulkopuoliset kommentit sisarten puuttumisesta vaan harmittavat...
Sehän riippuu tyystin perimästä ja ympäristötekijöistä.
En ole nähnyt aiheesta tutkimusta, mutta jotenkin en usko, että ainokaisilla tai iltatähdillä olisi sen enempää psyykkisiä ongelmia kuin muillakaan. Uskon, että suhde vanhempiin ja lähiympäristöön ratkaisee. Jos lapsella on turvallinen kiintymyssuhde ainakin yhteen aikuiseen eikä lapsuudessa tapahdu toistuvia vaikeita kokemuksia tai laiminlyöntejä, niin itsetuntokin kasvaa terveelle pohjalle.