Joutuuko Britannia nyt järjestämään europarlamenttivaalit, kun aikovat olla jäseniä vielä toukokuun lopussa ja jopa siitä eteenpäin?
Kommentit (11)
Joutuvat järjestämään. Voi tulla melko huvittavat vaalit siellä kyllä.
Vierailija kirjoitti:

Erään äänestyksen jälkeen kaikki vaalit ovat olleet hupivaaleja siellä.
Hyvin mahdollista. Lopulta voi käydä niin ,että Brittilä ei edes lähde eu:sta mihinkään vaan jää Eu:hun.
Sen verran kunnon sopan sai aikaan entinen pääministeri Cameron lupaamalla eu ero vaalit.
Se ei riittänyt hänelle, että vain lupasi, vaan myös totetutti sen.
Vaalilupauksia kun ei tarvii edes pitää, niin soppa sitten olikin valmis kun piti lupauksensa.Nykyinen pääministeri Maya saa siis siivota Cameronin sotkut, kun ei voinnut niitä itse siivota vaan lähti häntä koipien välissä karkuun sekasortoista tilannetta.
Nyt voi käydä vielä niin, että Maya joutuu eroamaan jossain välissä koska ei saannut sellaista sopimusta aikaiseksi johon parlamentti suostuisi. Sen myötä taas tulee joku pääministeriksi siivoamaan Mayan sotkut.
Mielenkiintoisia aikoja elämme siinä miten Brittilä siivoaa maansa sotkut jotka ex pääministeri Cameron sai aikaan.
Siivoaa ne niin, ettei EU anna lisäaikaa joten joutuvat perumaan eronsa, koska ovat äänestäneet etteivät saa erota ilman sopimusta, ja saavat syyttää siitäkin EU:ia. Win-win
Joutuu. Jos eivät lähde ennen heinäkuuta.
Eiköhän siellä jää nyt eurovaalit järjestämättä, kun EU:sta lähtö saattaa olla kohta käsillä.
Tervettä järkeäkin saa joskus käyttää :D
Vierailija kirjoitti:
Hyvin mahdollista. Lopulta voi käydä niin ,että Brittilä ei edes lähde eu:sta mihinkään vaan jää Eu:hun.
Sen verran kunnon sopan sai aikaan entinen pääministeri Cameron lupaamalla eu ero vaalit.
Se ei riittänyt hänelle, että vain lupasi, vaan myös totetutti sen.
Vaalilupauksia kun ei tarvii edes pitää, niin soppa sitten olikin valmis kun piti lupauksensa.Nykyinen pääministeri Maya saa siis siivota Cameronin sotkut, kun ei voinnut niitä itse siivota vaan lähti häntä koipien välissä karkuun sekasortoista tilannetta.
Nyt voi käydä vielä niin, että Maya joutuu eroamaan jossain välissä koska ei saannut sellaista sopimusta aikaiseksi johon parlamentti suostuisi. Sen myötä taas tulee joku pääministeriksi siivoamaan Mayan sotkut.
Mielenkiintoisia aikoja elämme siinä miten Brittilä siivoaa maansa sotkut jotka ex pääministeri Cameron sai aikaan.
Se on ihan vaan May.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän siellä jää nyt eurovaalit järjestämättä, kun EU:sta lähtö saattaa olla kohta käsillä.
Tervettä järkeäkin saa joskus käyttää :D
Politiikkaa ei hoideta mutulla ja "terveellä järjellä", vaan lain kirjainta noudattaen. Muu on anarkiaa.

No katsotaanhan, järjestetäänkö Britanniassa eurovaalit tänä keväänä.. olisi kyllä sulaa hulluutta

Ei sen hullumpaa kuin hallituksen hajoittaminen viikkoja ennen vaaleja. Ja mitään varmuuttahan ei ole, että Brexitille edes annetaan lisäaikaa.
Onkohan Farage ehdolla? XD