Onko sinulla ollut kiellettyä rakkautta?
Tai onko kenties tällä hetkellä? Ystävän isä? Lapsesi opettaja? Henkilö jota lähipiirisi ei voi hyväksyä?
Kommentit (9)
Ap aloittaa! Olin peruskoulussa tavattoman ihastunut kiusaajieni kaveriin. Kaveri ei ollut mukana kiusaamisessa, eikä sanonut minulle mitään ilkeää. Epäilin hänen olleen myös ihastunut minuun, mutta eihän se olisi millään voinut olla hyväksyttävää, jos meillä olisi ollut suhde. :D
Mitä pahaa on säätää lapsen opettajan kanssa?
Oli nuorempana parikin. Naimisissa olevia. Oli jännää.
Toinen teki myyntityötä ympäri Suomen ja kerran pyörin viikon verran hänen mukanaan hotelleissa sun muissa. Ei kyllä ollut mikään hieno mies. Huomasin hänen kuolinilmoituksensa pari vuotta sitten.
Toinen tuli tutuksi työpaikan kautta ja olin todella hämmästynyt, että alkoi soitella minulle. Asuimme eri paikkakunnilla, mutta hän kävi aina silloin tällöin luonani. Tämä mies oli todella fiksu. Itseäni alkoi sitten häiritä se hänen naimisissa olonsa ja katkaisin suhteen. Ikävöin häntä melko pitkään silti.
On ollut, tapasimme nuorina mutta silloin asuttiin eri maissa joten juttu kuoli omaan mahdottomuuteensa. Tapasimme uudestaan 15 vuotta myöhemmin töiden merkeissä, olimme kumpikin tahoillamme naimisissa mutta kemia oli aiva käsittämätön ja vaikka yritettiin vastustaa niin suhteeseenhan me päädyttiin.
Sitten hänen vaimonsa tuli raskaaksi ja me sovittiin että kaikenlainen sekoilu loppuu tähän, minä anoin siirtoa ulkomaille ja muutin puolisoni kanssa toiselle puolelle maapalloa.
Nyt tuosta on jo kymmenen vuotta ja me ollaan edelleen tahoillamme naimisissa ja kummallakin on lapsia. Ollaan satunnaisesti yhteydessä mutta asutaan eri maissa eikä nähdä toisiamme ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä pahaa on säätää lapsen opettajan kanssa?
No olisiha se vähän vaivaannuttavaa lapsen kannalta, saati luokkakaverit ilkkuisivat. Ap
On, hän oli avoliitossa. Itse olin sinkku.
Vierailija kirjoitti:
On ollut, tapasimme nuorina mutta silloin asuttiin eri maissa joten juttu kuoli omaan mahdottomuuteensa. Tapasimme uudestaan 15 vuotta myöhemmin töiden merkeissä, olimme kumpikin tahoillamme naimisissa mutta kemia oli aiva käsittämätön ja vaikka yritettiin vastustaa niin suhteeseenhan me päädyttiin.
Sitten hänen vaimonsa tuli raskaaksi ja me sovittiin että kaikenlainen sekoilu loppuu tähän, minä anoin siirtoa ulkomaille ja muutin puolisoni kanssa toiselle puolelle maapalloa.
Nyt tuosta on jo kymmenen vuotta ja me ollaan edelleen tahoillamme naimisissa ja kummallakin on lapsia. Ollaan satunnaisesti yhteydessä mutta asutaan eri maissa eikä nähdä toisiamme ikinä.
Miten mies painoi vaimonsa raskaaksi ihan vahingossa vaikka pani myös sinua?
Olin juuri eronnut lasteni isästä ja työpaikan risteilyllä työkaveri alkoi tilittää huonoa avioliittoaan. Ajauduin suhteeseen hänen kanssaan, mutta pidin myös muutamaa muuta miestä rinnalla. Työkaveripa luuli suhteemme olevan jotain suurta rakkautta ja erosi vaimostaan. Nyt on ex-vaimo kimpussani ja syyttää heidän erostaan, vaikka olen tilannetta hänelle pahoitellut. Miehensä olen jo jättänyt, oli pelkkä seksisuhde, vaikka kuvitteli muuta ja lähti omasta perheestään.
On ollut montakin, eivät ole sen kummempia kuin muutkaan rakkaudet.