Lue keskustelun säännöt.
Läheisesi tuki masennuksessa(tai muu sairaus). Onko vaikuttanut väleihinne?
18.03.2019 |
Minä en tiedä miten paljon uskallan tukeutua ja nyt tarvitsen ehkä apua enemmän kuin koskaan.
Olen käynyt läpi vaikka minkälaisia kriisejä ja aina jotenkin päätynyt puhumaan niistä ystävämiehelle.
Hän on aina tukenut, aina jaksanut kuunnella minua, aina uskonut minuun ja hyvään tulevaisuuteen kohdallani.
Aivan korvaamaton ihminen ollut elämässäni, tuntuu jopa enkeliltä toisinaan koska mitään tuollaista ei elämässäni ole koskaan ennen ollut.
Voin vajota vaikka lapsen tasolle ja olla säälittävässä kieriskelyssä todella ahdistuneena ja murtuneena asioista ja selittää katkeran vihaisesti elämästä ja omasta pahoinvoinnista.
Ennen en ole näin purkautunut kenellekään, se tuntuu luontevalta ja mies vakuuttaa, ettei haittaa ja toivoo vain minun tulevan kuntoon.
Mitään muuta ei halua kohdallani, kuin että paranen. Hän sanoo seivovansa rinnallani aina.
Poden toisinaan huonoa omatuntoa kuitenkin tästä. Jokin pakottava tarve on ollut ripustautua häneen, hän on niin turvallinen tasapainoinen ihminen, jota elämässäni ei ole ollut.
Odotan vain terapiaan pääsyä pikaisesti ja toivon ettei mies kyllästyisi kannattelemaan niinä vaikeimpina hetkinä ennen terapiaan pääsyä.
Onko oma sairautesi ja sen kanssa tuskailu lähentänyt läheisiä suhteitasi tai päinvastoin?
Missä on raja mielestänne toisen tukeen nojautuessa?
Kommentit (6)
Lapsen psyykkinen sairaus uuvutti minut täysin. Sairastuin itsekin masennukseen ja paniikkihäiriöön häntä auttaessani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, narsistinen yrittäjämies kauhistui ja häipyi kuvioista. En vaatinut _ mitään_ - mies ei kestänyt sairautta ja heikkoutta.
Yrityksen sivuilla lukee kuitenkin reteästi ”tukiyritys”. Kunnon mieshu@ra.
Olen aika varovainen siinä kuinka paljon tukeudun muihin kuin terapeuttiin. Varovaiset avaukset kertovat siitä millaisen vastakaiun saa: joidenkin mielestä 26 vuotta kestäneet mt-ongelmat ovat ihan vaan siitä kiinni etten ole ottanut itseäni niskasta kiinni, toiset vaikuttavat ymmärtävän että kaikkeen ei voi vaikuttaa itse ainakaan nopeasti. Muutama kullanarvoinen ihminen on elämässä mukana, mutta heidänkään kanssa en vietä arjessa juuri aikaa. "Annostelen" vuodatusta tarkkaan, ja muokkaan kertomaani aika usein todellisuutta lievempään muotoon.
Olen pohtinut asiaa niin että omaisiani en ole valinnut mutta ystävien kanssa valinta on molemminpuolinen: jos yhteydenpito käy joko täysin merkityksettömäksi tai liian raskaaksi, ystävyys kuihtuu. Kahden kaverin/ystävän kanssa pystyn aina silloin tällöin puhumaan vakavistakin asioista ja yritän pitää nämä suhteet kaksisuuntaisina eli tuen myös heitä aina kun vaikuttaa että tuelle olisi tarvetta.
Up