Vuorotyötä tekevät! Onko ikääntyminen helpottanut yötyöntekemistä?
Kommentit (8)
Vaikeuttanut. En myöskään saa nukutuksi kuin max 4 tuntia yövuoron jälkeen, jolloin seuraava yö on tuskaa valvoa. Rytmi menee moneksi päiväksi aivan sekaisin, saattaa mennä puolitoista viikkoa että rytmi palautuu ja sitten onkin jo seuraavat yövalvomiset.
Mieluummin en tekisi enää ollenkaan öitä, harmi ettei ole vaihtoehto.
Pahenee, nytkin valvon kolmatta viikkoa.
Unentarpeen pitäisi kuulemma pienentyä vanhetessa. Vielä en ole huomannut mitään. Koskahan alkaa helpottamaan??? Nukun kyllä päivällä hyvin päikkärit, jos edellisyön uni on jäänyt liian lyhyeksi tai sitä ei ole ollut lainkaan.
N50+
Riippuu henkilöstä. Tietyssä iässä yötyö rasittaa tosi paljon. On huolehdittava että saa tarpeeksi lepoa.
Yötyöjakson loputtua on väsyneempi kuin muutoin.
Tutkimusten mukaan ikä vaikeuttaa vuorotyöhön sopeutumista. Moni joutuu iän myötä lopettamaan vuorotyön, kun ei enää pysty siihen.
Paheni, kunnes jouduin lopettamaan kokonaan. Valvoin neljäkin vuorokautta putkeen yövuorojen aikana kun uni ei vaan enää tullut. Kun olin nuori ja lapset pieniä ja tein yövuoroa noihin aikoihin niin mulla oli jäätävä krooninen univaje. En yleensä tiennyt mikä viikonpäivä on menossa tai paljon mitään muutakaan. Ei ole mun juttu.
Ei! Nimimerkillä 30v vuorotyötä
mies50v
En osaa enää nukkua kahta kolmea tuntia kauempaa yövuoron jälkeen. 10-15v sitten meni kevyesti se 8-10 tuntia. Onneksi ei tarvitse tehdä enää öitä.