Kaksisuuntainen mielialahäiriö - miten sen kanssa eletään?

Keskustelin tänään psykiatrin kanssa ja sain lähetteen lähimmälle psykiatriselle poliklinikalle, jossa arvioidaan tilanteeni paremmin. Psykiatri otti puheeksi, että minulla voisi mahdollisesti olla kaksisuuntainen mielialahäiriö, eikä pelkkä masennus. Lisäksi minulla on ollut pakko-oireinen häiriö lapsesta asti. Siihen minulla on tällä hetkellä lääkitys.
Tuntuu, etten voi jakaa näitä asioita lähimmäisilleni, kun he alkavat aina vähätellä.
”Onko sinun nyt ihan välttämätöntä syödä noita lääkkeitä?”
”Ei kannata syödä kovin pitkään tuota lääkettä”
”Jos muuttaisit elämäntyyliäsi niin varmasti paranisit”
Päätin, että vastedes pidän kaikki mielenterveyteeni liittyvät asiat itselläni. Suurimpia ongelmia osaan peitellä hyvin, koska häpeän niitä. Osaan esittää normaalia esimerkiksi töissä, koska siellä on pakko. Töiden ulkopuolella tilanne on aivan eri.
En käsitä, miksi mun asioista udellaan koko ajan, mutta sitten vastaanotto on epätoivottua.

Jakaisitteko kokemuksianne kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja miten elätte sen kanssa? Välillä tunnen, että minua on aivan kaksi eri henkilöä, niin voimakkaasti tunteeni vaihtelevat määrittelemättömissä jaksoissa.
Minulla aloitettiin jo pienessä määrissä Ketipinor (tämä mua ahdistaa maineensa vuoksi) ja Sertralin on vanha lääkkeeni, joka pidetään ennallaan kunnes tilanteeni kartoitetaan kunnolla.