Lue keskustelun säännöt.
Tulen aina onnellisemmaksi kun muistelen menneisyyttä
10.03.2019 |
Nuorena talvetkin olivat jotenkin legendaarisempia, puhumattakaan Suomen kesästä. Koulujen päätökset, kesälomat sisarusten ja kavereiden kanssa. Retket perheen kanssa ruotsalaisella maaseudulla. Maailma on jotenkin muuttunut tuosta, nykyään vaan täytyy tehdä töitä koko ajan persoonattoman lumen ja kylmyyden keskellä. Kesällä levätään ja lomaillaan (vähän) vain siksi että jaksetaan taas suorittaa seuraava talvi. Lähipiiri on etäinen ja kylmä, eikä heitä edes näe kovin usein. Asun yksin, en seurustele. Ainoa pakokeino on katsoa vanhoja kuvia ja selata netistä juttuja, jotka liittyvät siihen nuoruuteen. Niistä tulee hetkeksi hyvälle mielelle, mutta koko ajan muistaa, ettei tuota aikaa enää ole olemassa.
Kommentit (3)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa, että sulla on hyvä menneisyys. :) Ehkäpä sun pitäisi omaksua taas vähän tuon nuoremman itsesi asennetta ja elämäniloa.
Jos olet yksinäinen, niin voi harmaus siitäkin johtua, jos et vaan viihdy yksin. Tietty yksinkin voi tehdä kaikenlaista, mutta ehkä sun pitäisi tutustua uusiin ihmisiin.
Itse muistelen nuoruuteni rohkeutta. Musta on tullut semmoinen pelokas hiiri verrattuna siihen oman tiensä kulkijaan, joka seikkaili metsissä ja kiipeili ties missä, eikä välittänyt kiusaajista, vaikka tapahtui mitä. Surettaa myös se, miten kömpelö ja heikko musta on tullut. Muutin kuitenkin juuri metsän lähelle ja tekisi mieli taas mennä sinne. Juosta ja kiipeillä. Kyllä kroppakin siihen taas tottuisi.
Mulla on huono menneisyys, mutta muistelen usein tuota voimaa, jolla puskin elämästä läpi. Mihin se katosi? Johonkin harmaaseen kaupunkiin kai. Ehkä löytäisin sen taas metsästä.
Eihän tämä lopulta ole tila, johon pitää vain tyytyä. Eihän?
up