Lue keskustelun säännöt.
Erään bloggaajan sukupuolineutraalius
28.02.2019 |
Miksi syntyvän lapsen sukupuolella ja sen selvittämisellä on niin suuri merkitys, jos on olevinaan ns. sukupuolineutraali?
Kun odotin omia lapsiani, emme halunneet selvittää sukupuolta etukäteen, koska sillä ei todellakaan ollut mitään merkitystä, edes silloin kun odotti kahden tytön jälkeen kolmatta lasta (tyttö tuli). Ja nimenkin olemme keksineet vasta sitten kun olemme vauvan nähneet (eihän siinä kiirettä ole. Hätäkastenimet toki oli mietittynä mutta eiväthän ne välttämättä ole lopulliset nimet).
Sukupuoli on asia, johon ei voi vaikuttaa mutta siihen kyllä voi vaikuttaa miten lapsia kohtelee ihmisinä. Ihmetyttää joutavanpäiväinen kohkaaminen somessa.
Kommentit (2)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitään logiikkaa noissa jutuissa ei taaskaan ole, esikoista on puettu vaahtokarkkirinsessaksi vauvasta saakka ja toisesta itketty kun olikin poika vaikka tyttöä toivoi. Ihan naurettavaa soopaa taas vaihteeksi.