Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen apina alinta lajia

Vierailija
26.02.2019 |

Minulla ei ole yhtään ystävää, ei ole oikeastaan koskaan ollut. Ei minua toisaalta ole kiusattukaan. Olen yksinkertaisesti vain se, jota ei kutsuta bileisiin, jolle ei kerrota juttuja, josta ei haeta taustatukea ja liittolaista.

Yksi syy yksinäisyyteeni lienee tylsyyteni. Seurassani ei ole mukavaa. Yritän huomioida keskustelukumppanin, mutta silti tunnelma on samanlainen kuin tilanteessa, jossa vastahakoinen teini on raahattu tervehtimään vanhaa mummoaan.

Toinen syy lienee neutraaliuteni. Varon ottamasta asioihin kantaa ja vaalin epävarmuutta. En kiellä ilmastonmuutosta, mutta en kyllä kuulu niidenkään joukkoon, jotka suunapäänä julistavat nopeaa ihmiskunnan tuhoa.

Kolmas syy lienee väärät mielenkiinnon kohteet ja erityisesti väärät mielipiteet. Porukoissa menestyy samalla logiikalla, johon perustuu pop-musiikki tai romanttinen kirjallisuus. Täytyy olla ennustettava, jotenkin stereotyyppinen eikä ainakaan analyyttinen. Eivät ihmiset tahdo kuulla asioiden perusteita haastavaa pohdintaa. He tahtovat tunteita, jotka sitovat heidät joukkoon ja tekevät porukasta yhden.

Kävin opiskeluaikoinani jonkin kerran YTHS:n psykologilla puhumassa yksinäisyysongelmastani. Hän kehotti minua olemaan rohkeasti oma avoin itseni.

En edelleenkään tiedä, mitä se tarkoittaa, koska oma itseni on huonoa seuraa, tylsää ja liian vakavamielistä.

Loppujen lopuksi olen päätynyt ajattelemaan, että olen apina alinta lajia. Olemme eläimiä, jotka asettuvat hierarkiassa eri oksille. Aivan niin kuin apinalaumassa on syrjityt ja alistetut, niin myös minä olen syrjitty ja alistettu. Asemani on biologian luoma.

Arkailen tehdä lapsia, koska pelkään, että heistä tulee kiusattuja. En usko siihen, että kiusaaminen on kiusaajan syy, vaan mielestäni kysymys on vuorovaikutuksesta, jossa kiusattu ikään kuin valitsee roolinsa ja samalla kiusaaja ottaa oman roolinsa. Apinamaailmaa tämäkin.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi viisi